Etanoli tekee tuloaan Pirkanmaan huoltoasemille
Korkeaseos-etanoli E85 lanseerattiin markkinoille pari vuotta sitten. Toistaiseksi etanolin myynti on kahden ketjun varassa. Kysyntä on vielä melko vähäistä, mutta polttoainekauppiaat uskovat etanolin suosion kasvavan vauhdilla
Autojen polttoaineena käytettävän etanolin saatavuus lisääntyy lähivuosina Pirkanmaalla. Tällä hetkellä korkeaseos-etanolia E85:ä on myynnissä jo yli 50 jakeluasemalla ympäri Suomen. Pirkanmaalla etanolia voi tankata kahdella ABC-asemalla ja kolmella St1-asemalla.
Molemmat ketjut aikovat lisätä etanolipisteitä sitä mukaa, kun asemia korjataan tai uusia avataan.
- Meillä on tehty periaatepäätös, jonka mukaan kaikkien isompien liikennevirtojen lähellä oleville asemille tulee etanolia. Tulevina vuosina jakeluverkoston kasvuun panostetaan tosissaan, kertoo ABC-polttoainekauppias Riku-Pekka Lehtonen Pirkanmaan Osuuskaupasta.
Yhtiöt eivät paljasta etanolin menekkiä, mutta kysyntä kasvaa huimaa vauhtia.
- Korkeaseos-etanoli on uudehko tuote Suomen markkinoilla. Tuote lanseerattiin vasta vuonna 2009, ja autokanta on vielä pientä. Automäärän kasvuprosentti on kuitenkin vuositasolla yli sata, sanoo Mikko Reinekari St1:ltä.
Korkeaseos-etanolia myydään Tampereella kolmessa pisteessä sekä Nokialla yhdellä ja Kangasalla yhdellä asemalla.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Lähes kaikki mepit haluavat jatkaa
Nykyisistä europarlamentaarikoista vain Satu Hassi (vihr.) ja Riikka Pakarinen (kesk.) eivät aio olla käytettävissä vuoden kuluttua pidettävissä eurovaaleissa. Pakarinen harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.
Pakkausjätteen kierrätykselle paras paikka on marketin piha
Kokeilu Tampereella, Kuopiossa ja Lapinlahdella osoitti, että jätteen keräyspisteiden sijainnilla ja selkeillä lajitteluohjeilla on merkitystä.
Saunaseuran Löylynhenki Rajaportin saunalle
Tamperelaisyhdistys pitää sitkeästi Rajaportin yleistä saunaa auki vaikka muutoin yleiset saunat ovat käyneet Suomessa harvinaisiksi.
Itella irtisanoo hallinnosta 183 ihmistä
Itella aloitti 15. huhtikuuta yt-neuvottelut, joissa väenvähennystarve oli enintään 350.
Turvesoilla riittää kirittävää tänä kesänä
Turpeennoston olosuhteet ovat olleet kehnot jo parina kesänä. Tänä vuonna koneet pääsivät soille selvästi normaalia myöhemmin.
Avilonin rikkihiilen puhdistus toteutumassa - hallitus puoltaa rahoitustukea
Yli kuuden miljoonan euron rahoitustuki sisältyy lisäbudjettiesitykseen.
Tampereen teknillinen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut Porissa
Huomenna alkavissa neuvotteluissa etsitään ratkaisua laitoksen talouden tasapainottamiseen. Neuvottelupöydälle on tuotu ehdotus koko henkilökunnan lomauttamisesta kolmeksi kuukaudeksi.
Hyötyjätevoimalaitokselle ei herunut vielä rakennuslupaa Tampereella
Ympäristö- ja rakennusjaosto jätti asian pöydälle äänin 3-2. Asian esitellyt rakennustarkastaja oli tyytymätön ratkaisuun.
Tutkijat ymmärtävät Tamperetta Bäckman-kiistassa
Mitä on sananvapaus? Tätä on jouduttu pohtimaan Tampereella hieman erikoisesta vinkkelistä.
Dosentti Bäckman syyttää Tampereen kaupunkia syrjinnästä
Dosentti Johan Bäckman on tehnyt Pirkanmaan poliisille tutkintapyynnön Tampereen kaupungin toimista. Venäjän uudet arvot -konferenssin pitäminen pääkirjasto Metsossa kiellettiin. Suomi-Venäjä -seura peruutti myös konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
