Kotimaa |

Eteismatot kamppaavat korkokenkäisiä

Liikekeskusten eteisissä vaanii varsinainen korkokenkäisten ärsytyslaite eli isoreikäinen ovimatto. Sinne sujahtaa korkokengän kanta joka askeleella maton reikiin. Pahimmassa tapauksessa korkolappu jää mattoon, korko vääntyy tai nilkka nuljahtaa.

Kuvassa eteismatto ja korkokenkäiset jalat
Kuva: Kia-Frega Prepula / Yle

Vaikka vahvistamattomien tietojen mukaan idean isäksi epäillään miesinsinööriä, on aiheesta kohistu ja kiukuteltu naisinsinöörien kahvipöydässäkin.

- Todella ärsyttäviä ne vietävän reikämatot! Ikävän usein kanta käy reiässä. Varvashipsuttelen aina maton yli, kertoo Kokkolan seudun insinöörien puheenjohtaja Minna Vörlin.

Silti Vörlin ei pysty vahvistamaan, onko insinööri keksinnön taustalla.

- Insinööreistä on kiva kehitellä vehkeitä. Osasta tulee hyödyllisiä ja toimivia, toisista taas ei.

Ovimatoista ja niiden taustahistoriasta ei löydy juuri mainintoja netistä, keskustelupalstoilta tai Wikipediastakaan.

Eräs maininta löytyi kuitenkin amerikkalaisen miehen sivuilta, joka on työskennellyt mattofirman leivissä lähes 50 vuotta.

Miehen mukaan ovimatot olivat käytössä jo noin 100 miljoona vuotta sitten, kun luolamiehet saapuivat dinosauruksia metsästämästä. Legendan mukaan metsästysreissulla vereen tärvääntyneet jalat pyyhittiin tuolloin dinosauruksen nahasta tehtyyn mattoon.

Insinöörin mielestä selitys kuulostaa melko uskottavalta.

- Kai luolissakin on ollut mukavuudenhalua, Vörlin viittaa siisteyteen ja puhtauteen.

Korkoja käytetään, vaikka reiät rassaavat

Minna Vörlin käyskentelee ovimaton ohi korkkareilla kokkolalaisessa liikekeskuksessa.

- Erityisesti keväällä ja kesällä ongelma on todellinen. Silloin kengissä on kapeammat korot ja varpailla saa taiteilla eteismattojen yli. Muutoin korot luiskahtavat reikiin ja nenälleen meinaa mennä, hän vahvistaa.

Netistä löytyy toinenkin legenda eteismatoista. Sen mukaan saksalaiset kehittivät ensimmäisenä maailmassa ovimatot ja valjastivat ne samalla mainoskylteiksi. Kertoman mukaan niissä mainostettiin saksalaista hunajaa.

Ikävän usein kanta käy reiässä. Varvashipsuttelen aina maton yli.

Mutta miksi liikekeskusten aulassa tai eteisessä on isoreikäisiä ovimattoja? Selitys on käytännöllinen.

- Kai niillä yritetään estää lumen, hiekan ja kivien kulkeutuminen liikkeiden sisälle. Ymmärrettäväähän se on, huokaa insinöörien puheenjohtaja Minna Vörlin.

Mutta jotain erityisen positiivista matoista löytyy, ainakin Anttilan mattojen osalta.

- Näissähän on isoja neliöitä, joissa ei ole reikiä, vaan pelkkää mattopintaa. Tästä pisteet kotiin, kiittelee Vörlin.

Kaikesta huolimatta naisinsinööri ei luovu koroistaan - ei edes koron menettämisen uhalla.

- Korot pidetään, vaikka eteismatto on kuinka täynnä reikiä! vannoo Vörlin.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Ukraina

Jopa viisi separatistia surmattu Slovjanskissa

Ukrainan erikoisjoukot.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä