Ulkomaat |

Etelä-Ossetian presidentiksi entinen KGB:n mies

Etelä-Ossetiaan on valittu sunnuntaina presidentti. Georgian ja Venäjän viiden päivän sodassa irrottautunut Etelä-Ossetia saa johtajakseen entisen KGB-hahmon.

Tibilov pudottaa äänestyslappua uurnaan pieni poika sylissään.
Leonid Tibilov äänesti lapsenlapsi sylissään maaliskuussa Tskhinvalissa. Kuva: Kazbek Vakhajev / EPA

Venäläismielinen Leonid Tibilov johti Etelä-Ossetian turvallisuuspoliisia 1990-luvulla ja keräsi äänestäjien suosiota vaatimattoman miehen imagollaan. Vaalikampanjoinnin aikaan Tibilov vannoi panevansa korruption kuriin.

Vastaehdokas David Sanakojev myönsi myöhään sunnuntai-iltana vaalitappionsa, kun laskennan loppusuoralla Tibilovilla oli 54 prosentin äänisaalis. Vaalin tulos virallistetaan tosin vasta maanantaina.

30 000 asukkaan Etelä-Ossetia julistautui itsenäiseksi vuonna 2008, mutta on vahvasti riippuvainen Venäjän taloudellisesta tuesta. Vain muutama maa on tunnustanut Etelä-Ossetian itsenäisyyden.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä