Etelä-Pohjanmaa esittäytyy isolla kirkolla
Etelä-Pohjanmaa paukuttelee tänään henkseleitään Helsingin Senaatintorilla järjestettävässä maakuntajuhlassa. Kolmipäiväiset Pikkuusen häjymmät pirot esittelevät eteläpohjalaista osaamista ja kulttuuria.
Pikkuusen häjymmät pirot alkavat tänään Helsingin senaatintorilla. Etelä-Pohjanmaan maakuntajuhlaa vietetään kolmen vuorokauden ajan, 7.-9.6. Pirot pitävät sisällään Senaatintorille levittäytyvän toritapahtuman sekä erilaisia kulttuuritilaisuuksia, jotka tuovat eteläpohjalaisuutta tutuksi kävijöille. Eteläpohjalaista kulttuuria on tarjolla pääkaupungissa muun muassa gallerioissa, elokuvateatteri Orionissa, kansalliskirjastossa ja tuomiokirkossa.
- Toivomme, että täällä olevat toimijat, niin yrittäjät kuin muutkin tahot tulisivat tunnetummaksi ja löytyisi menestystuotteita, jotka sitten lähtisivät tämän tapahtuman siivin nousuun. Aikasemmissa maakuntajuhlissa on ollut toimijoita tai yrityksiä, joiden asiat on lähteneen selkeästi paremmin rullaamaan, on tullut tunnettuutta ja myyntiä, kertoo tapahtuman projektipäällikkö Pekko Hokkanen Etelä-Pohjanmaan Liitosta.
Tapahtumaan odotetaan 200 000 kävijää. Helsingin kaupunki on kutsunut maakuntia vierailulle vuodesta 1988, jolloin Etelä-Pohjanmaa oli ensimmäinen kylään kutsuttu, ja aloitti näin vierailuperinteen. Maakuntajuhla on osa Helsinki-viikon ohjelmaa.
- On hienoa päästä näyttämään nykyaikaista Etelä-Pohjanmaata ison kirkon asukkaille ja lukuisille turisteille, joita tässä senaatintorin alueella pyörii, Hokkanen sanoo.
Tori avataan yleisölle kello 10.00, ja avajaisseremonia järjestetään Senaatintorin päälavalla kello 12.00 alkaen.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Lapuan patruunoista entistä useampi matkaa USA:han
Patruunoita ja patruunakomponentteja valmistava Nammo Lapua hakeutuu yhä enemmän ulkomaisille markkinoille. Yksi syy on kotimaan kysynnän kutistuminen: kun Suomen puolustusvoimien määrärahoja kiristetään, näkyy se suoraan Lapuan patruunatehtaan tilauksissa. Yllättävänkin kova kasvu on löytynyt USA:sta.
Kauhavalle 2,5 miljoonan euron tukipotti valtiolta
Työ- ja elinkeinoministeriö on torstaina myöntänyt 2,5 miljoonaa euroa äkillistä rakennemuutostukea Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle Kauhavan lentosotakoulun lakkauttamisen vuoksi. Kaikkiaan jaettiin viisi miljoonaa euroa paikkakunnaille, joista lakkautetaan varuskunta.
Vaasan keskussairaalassa palonalku rakennustöiden vuoksi
Vaasan keskussairaalan alueella Hietalahdenkadulla syttyi iltapäivällä pieni palonalku. Hälytys palosta tuli puoli kolmen aikoihin iltapäivällä. Savunhaju levisi sairaalassa ja hissit suljettiin, mutta potilaita ei ole jouduttu evakuoimaan.
Urheiluseurojen tanssilavat sinnittelevät kökkätyöllä
Eteläpohjalaisten urheiluseurojen tanssilavat eivät ole enää entisenlaisia rahasampoja seuroille. Hyviä artisteja tarvitaan houkuttelemaan yleisöä lavalle, vaikka tuottoa tanssi-illasta ei juuri tulisikaan. Kökkätyöllä on toiminnalle ratkaiseva merkitys.
Energia-alan yritykset pitävät työvoimapulaa uhkana alan kehitykselle Pohjanmaalla
Yritysten arvioiden mukaan energia-alalle syntyy lähivuosina reilut 2000 uutta työpaikkaa, mutta tekijöitä uupuu pohjalaismaakunnista useita satoja. Pohjanmaan ELY-keskuksessa työvoimapulaa ei kuitenkaan nähdä todellisena uhkana.
Sport pestasi yli 200 ottelun verran SM-liigakokemusta
Kristian Tuohilammella ja Jere Laaksosella on aiempaakin kokemusta Sportista. Robert Nyholm on pohjanmaan kasvatteja.
Turkistarhauksen vastustajat ja kannattajat kohtasivat eduskunnassa
Tarhauksen vastustajat korostivat, ettei asiaa pitäisi lähestyä vain taloudellisesta vaan myös eettisestä näkökulmasta. Turkiseläinten Kasvattajain Liiton puheenjohtaja piti aloitetta järjettömänä.
Kuiva sää lisää metsäpalovaaraa pohjalaiskunnissa
Torstaina astuu Keski-Pohjanmaalla voimaan kevään ensimmäinen metsäpalovaroitus. Pelastuslaitoksen mukaan pitkään jatkunut aurinkoinen ja sateeton sää on lisännyt metsäpalon vaaraa suuresti. Lisäksi tuulinen keli kasvattaa vaaratilanteita entisestään.
Lapuan patruunatehtaan varjossa salamurha ja tuhoisa räjähdys
Lapualla on valmistettu patruunoita 90 vuoden ajan, sillä vuonna 1923 eduskunnan päätöksellä paikkakunnalle perustettiin Valtion patruunatehdas. Historia on pitkä ja monessa mielessä mustasävyinen. Vuoden -76 tuhoisa räjähdys on hyvin muistissa, mutta vähemmän on puhuttu tehtaanjohtajan myrkyttämisestä.
