Etelä-Ruotsissa tulvakatastrofi
Äkilliset sateet ovat aiheuttaneet katastrofin Ruotsin kaakkoisosassa. Tilanne näyttää helpottuvan vasta tiistaina tai keskiviikkona.
Viikonlopun aikana tulleet rajut sateet ovat nostaneet tulvia kaakkoisessa Ruotsissa. Paikallinen poliisi kuvaa tilannetta luonnonkatastrofiksi.
Ruotsin Ilmatieteen laitos SMHI on julistanut korkeimman eli kolmannen asteen varoituksen Jönköpingin ja Kalmarin lääneihin nopeasti nousseen tulvaveden takia.
Eniten sadetta saatiin Målillassa, missä taivaalta tuli vuorokaudessa 113 millimetriä, eli 113 litraa jokaista maaperän neliömetriä kohti.
Tulva on aiheuttanut runsaasti vahinkoja, joiden arvoksi uutistoimisto TT:n haastattelema poliisin valmiuspäällikkö Johan Rönnmark arvioi satoja miljoonia kruunuja.
Mariannelundin pikkukaupunki on uutistoimistojen mukaan veden peitossa. Mariannelundista Hultsfrediin johtavalla maantiellä on jopa metri vettä. Runsaasti autoja on juuttunut vesimassoihin. Valtatie E18 jouduttiin muutamaksi tunniksi sulkemaan, samoin junaliikenne Enköpingin ja Västeråsin välillä. Lukuisien talojen kellarit ovat täyttyneet vedestä.
Maanantaiamuna tilanne näyttää vakiintuvan, mutta säätieteilijät ennustavat tulvaveden kääntyvän laskuun vasta tiistaina tai keskiviikkona.
Alueen pikkujoet ovat täynnä vettä ja vedet laskevat suurempiin jokiin. Seutu on hyvin alavaa. Tulvat voivat vielä nousta suurimpien jokien suistoalueilla.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Outo tapaus Britannian ilmatilassa - hävittäjät saattoivat käännytettyä pakistanilaiskonetta
Matkustajakoneen ei jostakin syystä sallittu laskeutua reittinsä mukaisesti Manchesteriin.
Pussy Riot toi terveiset venäläiseltä vankileiriltä
Kaksi venäläisen punkperformanssiryhmä Pussy Riotin jäsentä vierailee Suomessa. Vieraat kuuluvat ryhmään, jonka jäsenistä osa esiintyi vuosi sitten maaliskuussa moskovalaisessa kirkossa esittäen Putinin vastaista laulua. Kaksi esitykseen osallistunutta naista on yhä vangittuina.
Kabulissa voimakas räjähdys - tilanne jatkuu
Militantit iskivät kaupungin keskustassa.
Malin muinaiskirjastoa pelastetaan joukkorahoituksella
Kulttuurihistoriallisesti korvaamaton muinaiskirjoitusten kokoelma oli jo kerran tuhoutua, kun islamistit valloittivat viime vuonna Malin Timbuktun. Ahmed Baba -instituutin kokoelma onnistuttiin kuitenkin pelastamaan salakuljettamalla se ulos kaupungista. Nyt kallisarvoiset asiakirjat uhkaavat joutua kosteusvaurioiden tuhoamaksi.
Tutkijat huolissaan kansakunnasta: Ruotsalaiset harrastavat yhä vähemmän seksiä
Laajasta selvityksestä ilmenee, että vaikka seksi on yhä enemmän esillä mediassa ja mainoksissa, makuuhuoneissa suuntaus on päinvastainen. Vain kyselyn vanhimmassa ikäryhmässä on aiempaa enemmän vipinää.
Brittikone teki hätälaskun Lontooseen
Airbus-koneen ongelmat pysäyttivät toviksi liikenteen yhdellä maailman kiireisimmistä lentokentistä.
Syyrian oppositioliittouma lämpenemässä rauhanneuvotteluille
Venäjän ulkoministeriö ilmoitti perjantaina, että Syyrian hallitus on valmis rauhanneuvotteluihin.
Lontoon lento-onnettomuus sipaisi myös kajaanilaiskoululaisia
Kajaanin Lyseon yhdeksäsluokkalaiset saivat luokkaretken viime hetkillä kokemuksen, jollaista ei ollut tilattu. Kukaan ei kuitenkaan hätääntynyt.
Psy-huijari ui piireihin Cannesissa
Megatähti Psy ilmestyi Cannesin elokuvajuhlille juhlimaan ja tekemään vaikutuksen. Mutta millä tavalla?
Venäjä: Syyrian hallitus valmis rauhanneuvotteluihin
Syyrian rauhankehitys ehkä pääsee lopultakin liikkeelle. Syyrian hallitus katsoo olevansa valmis neuvotteluihin.
