Rippilapsia ja ylioppilaita juhlitaan kuin hääparia
Kevään ja kesän perhejuhlat ovat suurempia kuin aiemmin.
Kevään ja kesän perhejuhlat ovat suurempia kuin aiemmin.
Työpaikkojen siirto Suomen rajojen ulkopuolelle ja Euroopan taantuma kurittavat suomalaisia teknologiayrityksiä.
Ei myyrä ole ainoa, joka esiintyy sykleittäin - mustikka tekee saman. Yleensä huippusatoisaa mustikkavuotta seuraa vähän hillitympi sato. Paitsi että joskus tämä ei pidä paikkaansa, eivätkä hyvät ja huonot vuodet rytmity joka toiseksi vuodeksi.
Kansanedustaja Katri Komi (kesk.): Kotikunta-maakuntamalli on vaihtoehto sille sekasotkulle, jota hallitus meille tarjoaa.
Konkurssipesä ja päävelkojat hylkäsivät pakkohuutokaupan ja päättivät laittaa hulppean matkailukeskuksen myyntiin vapaaehtoisella kaupalla.
Pohjois-Savon ELY-keskus myönsi 250 000 euroa lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan Itä-Suomessa. Tukea myönnettiin esimerkiksi taide- ja liikuntatoimintaan.
B-kanavanipun lähetystaajuus muuttuu. Osa kanavista jää näkymättä, jos vastaanottimilla ei tehdä uutta kanavahakua.
Metsänomistajat ovat kaataneet tuholaisten vaivaamia puita. Tänä kesänä kirjanpainaja-ansat viritetään toista kertaa eri puolelle Suomea.
Etelä-Savon pelastuslaitosta työllistivät viikonloppuna useat rakennuspalot. Mikkelissä syttyi sunnuntaina 19.5. entinen polttoaineterminaali tuleen. Enonkoskella taas paloi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kokonaan huoltorakennus.
Etelä-Savossa ylioppilaaksi kirjoitti tänä keväänä 765 ylioppilasta. Kaikista eniten uusia ylioppilaita valmistui maakunnassa Mikkelin lukiosta, yhteensä 247 ylioppilaan verran.
Professori Mika Sillanpää on matkalla kohti määränpäätään Tiibetissä. Sillanpään tarkoitus on kerätä erityisesti jokivedestä näytteitä ilmastonmuutostutkimusta varten. Yle Etelä-Savo seuraa noin kuukauden mittaista tutkimusmatkaa vaihe vaiheelta.
Pääjohtaja Antti Vehviläinen vakuuttaa, että esimerkiksi 5-tie Mikkelin ja Juvan välillä korjataan uuteen linjaukseen kuten on suunniteltu. - Mutta ajankohta on täysin eduskunnan käsissä.
Onnettomuudessa loukkaantui kaksi puolalaista ja yksi suomalainen.
Joroisten kunta on tekemässä täyskäännöstä. Pitkään itsenäisyyttään vakuutellut Joroinen haluaa tuoreen linjauksen mukaan mukaan Keski-Savon suurkuntaan, joka rakentuisi Varkauden ympärille.
Lakko olisi koskenut 2 300 toimittajaa.
Ministeripestiä vaille jäänyt savonlinnalainen kansanedustaja Jouni Backman kiittelee Maria Guzenina-Richardsonia ja Jukka Gustafssonia ja antaa väistyville arvosanaksi 9. Backmanin mukaan SDP:n pitää terävöittää linjaansa.
Krista Kiuru sai opetusministerin salkun. Väistymään joutuvat Maria Guzenina-Richardson ja Jukka Gustafsson.
Yhden päivän ravintoloissa kerätään varoja hyväntekeväisyyteen, koululaisten reissuihin tai kokataan vain kokkaamisen riemusta.
43 metriä korkea puominosturi kaatui perjantaiaamuna.
Kevään 2013 ylioppilaiden nimet julkaistaan tänään. Yle Etelä-Savo julkaisee sivuillaan maakunnan uusien ylioppilaiden nimet.
Laulukilpailu käydään heinäkuun alussa Savonlinnassa.
Kilpailuun odotetaan noin 1500 osallistujaa.
Länsi- ja Itä-Savo -lehtiä sekä yhdeksää paikallislehteä kustantava yhtiö korvaa menetykset tilaajille, jos lehdet ilmestyvät mahdollisen lakon aikana tavallista ohuempina.
Sulkavan päättäjät ovat tymistyneitä Marimekon ratkaisusta lakkauttaa Marimekon Sulkavan tehdas ja myymälä.
Karhuhavaintoja on ollut niin paljon, että riistanhoitoyhdistys suositteli kyyditysten aloittamista.