Ulkomaat |

Etelä-Sudan vetäytyy Hegligin öljyrikkaalta alueelta

Etelä-Sudan valtasi Hegligin alueen viime viikolla, mikä on aiheuttanut väkivaltaisia yhteenottoja.

Sotilasta hoidetaan telttaklinikassa.
Mies luovuttaa verta sotilaalle telttaklinikassa Khartumissa. Klinikka hoitaa öljykaupunki Hegligin taisteluissa haavoittuneita. Kuva: EPA / STR

Etelä-Sudan aikoo vetää joukkonsa pois öljyrikkaalta Hegligin alueelta. Maan presidentti Salva Kiir odottaa, että kiistaa aiheuttaneen alueen kohtalosta päätetään kansainvälisen neuvottelijan avulla.

Etelä-Sudanin mukaan joukkojen vetäminen aloitetaan heti, ja se on valmis kolmessa päivässä.

Sudanin ja Etelä-Sudanin välit ovat kiristyneet viime päivinä äärimmilleen. Etelä-Sudan valtasi Hegligin alueen viime viikolla, mikä on aiheuttanut väkivaltaisia yhteenottoja. Sudan vannoi valtaavansa alueen takaisin ja antavasta naapurilleen opetuksen.

Maiden ajautuminen sodan partaalle on aiheuttanut huolta myös kansainvälisesti. Eilen torstaina YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vaati maita palaamaan neuvotteluihin. Myös Arabiliitto oli valmis pitämään hätäkokouksen.

Etelä-Sudan irtautui Sudanista viime vuonna ja julistautui itsenäiseksi valtioksi. Maiden välejä on hiertänyt kiista maiden välisestä rajasta sekä öljytulojen jakaminen. Öljyä porataan Hegligin alueella, jonka kumpikin maa katsoo kuuluvan itselleen.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä