Ulkomaat |

Etiopiassa ei enää pääse Ruotsin television nettisivuille

Syy on epäselvä, mutta saattaa liittyä uutisointiin vapautetuista ruotsalaisjournalisteista.

Etiopian vangitsemat ja vapauttamat kaksi ruotsalaisjournalistia tiedotustilaisuudessa Tukholmassa 14. syyskuuta 2012. Kuvassa vasemmalla toimittaja Martin Schibbye vierellään valokuvaaja Johan Persson.
Etiopian vangitsemat ja vapauttamat kaksi ruotsalaisjournalistia tiedotustilaisuudessa Tukholmassa 14. syyskuuta 2012. Kuvassa vasemmalla toimittaja Martin Schibbye vierellään valokuvaaja Johan Persson. Kuva: Jonathan Nackstrand / AFP / Lehtikuva

Etiopian tietokoneilta ei enää pääse Ruotsin television SVT:n verkkosivuille, kertoo ruotsalaismedia. SVT:n lähteiden mukaan Etiopia on estänyt lauantaista lähtien sivun ruotsalaisten uutisten selaamisen.

Syynä saattaa olla SVT:n uutisointi vapautettujen ruotsalaisjournalistien viimeviikkoisen paluun jälkeen. SVT kertoi, että Etiopian oikeudessa käytettin väärennettyjä todisteita journalistikaksikkoa vastaan.

Ruotsiin palattuaan toimittaja ja valokuvaaja arvostelivat kovasanaisesti Etiopiaa ja sen oikeusjärjestelmää sekä kumosivat armahdusta edellyttävät anteeksipyyntönsä.

Ruotsin televisio aikoo selvittää Etiopian lähetystön kanssa uutissivustonsa näkymisen estämistä.

Todistevideolla näyteltiin

Ruotsalaiset journalistit Martin Schibbye ja Johan Persson viettivät yli vuoden vankeudessa Etiopiassa, jouduttuaan pidätetyiksi kapinallisten seurassa.

SVT sai käsiinsä oikeudessa todisteena käytettyä videonauhaa. Videosta saa vahvasti käsityksen, että pidätyksessä kapinallisten kanssa käytiin raskasta tulitusta. SVT:n videonauhalla on kuitenkin myös poisleikattua raakamateriaalia, jolla samat ihmiset osoittautuvat näyttelijöiksi.

Ruotsin television mukaan lähteet, jotka antoivat raakamateriaalin, ovat nyt kuolemanvaarassa.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Moore, Oklahomasta ilmakuva ennen ja jälkeen tornadon.

Tornado teki täyttä tuhoa - Katso kuvat ennen ja jälkeen

Mooren kaupungin asukkaille jäi vain 16 minuuttia aikaa valmistautua läpimitaltaan lähes kilometrin mittaisen tornadon saapumiseen. Tornado raivosi Oklahoma Cityn esikaupunkialueilla maanantaina iltapäivällä paikallista aikaa. Sen tuulet puhalsivat yli 80 metriä sekunnissa ja repivät kokonaisia kortteleita maan tasalle. Tornadon kohdalle osui Mooressa ainakin kaksi koulua, sairaala ja elokuvateatteri. Kuolleita on kymmeniä.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä