E.T:n ja Alienin isä on poissa
Carlo Rambaldi suunnitteli myös jättiläisgorilla King Kongin vuonna 1976 valmistuneeseen kulttielokuvan uudelleenfilmatisointiin.
Kolminkertainen Oscar-voittaja Carlo Rambaldi on kuollut. Italialainen Rambaldi tunnetaan parhaiten hyväntahtoisen avaruusolion E.T:n sekä vähemmän sympaattisten King Kongin ja Alienin luojana. 86-vuotias tehostetaiteilija menehtyi sairaalassa Lamezia Termen kaupungissa Etelä-Italiassa.
Carlo Rambaldi syntyi vuonna 1925 Koillis-Italiassa Vigarano Mainardan kaupungissa ja opiskeli kuvataiteita Bolognassa. Hän rakensi ensimmäisen elokuvahahmonsa, 16-metrisen lohikäärmeen, Giacomo Gentilomon ohjaamaan elokuvaan Sigfrido.
John Guillerminin vuonna 1976 ohjaamaan kulttielokuva King Kongin uudelleenfilmatisointiin Rambaldi teki 12 metriä pitkän jättiläisgorillan ja tämän mekaanisen käden, joka tarrasi elokuvassa kiinni naispääosaa esittäneeseen Jessica Langeen.
Kolme vuotta myöhemmin Rambaldi suunnitteli sveitsiläisen Hans Ruedi Gigerin kanssa ulkoavaruudesta tulleen hirviön, Alienin, Ridley Scottin elokuvaan Alien – kahdeksas matkustaja.
Todellisen läpimurtonsa Rambaldi teki rakentamalla avaruusolio E.T:n Steven Spielbergin vuonna 1982 ohjaamaan samannimiseen menestyselokuvaan.
Carlo Rambaldi suunnitteli hahmoja myös toiseen Spielbergin tieteisfantasiaelokuvaan Kolmannen asteen yhteys vuonna 1977 sekä David Lynchin elokuvaan Dyyni vuonna 1984.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Tanskan viisuvoittaja hurmasi kööpenhaminalaiset - video
Emmelie de Forest kiitti yleisöä kannustuksesta ja lauloi tietenkin voittoisan viisukappaleensa - kahdesti.
Näin Krista Siegfrids lauloi finaalissa - video
Pisteitä Suomelle kertyi 13: Israelilta neljä, San Marinolta ja Ranskalta kolme, Tanskalta kaksi ja Saksalta yhden.
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Euroviisutunnelmat nousussa Malmössä - kuka voittaa?
Ruotsin Malmössä tunnelma Euroviisujen finaalin alla on hartaan odottava. Fanien mielipiteet siitä, kuka illan finaalin voittaa, vaihtelevat kuitenkin suuresti.
Pohjoismaille povataan viisumenestystä
Etukäteisveikkailuissa voittoa on povattu Tanskan Emmelie de Forestille kappaleella Teardrops.
Metsäperkele-näytelmää seuraa Mäntän Paperiperkele
Särmikäs metsäpatruuna G.A. Serlachius herää henkiin Mäntän Serlachius-museon teatterinomaisessa näyttelyssä. Pääosassa on mies, joka muutti korpeen valloittaakseen maailman.
Silvia Modig: Vasemmistoliitto vastustaa epäröimättä julkisesti tuettua Guggenheimia
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Silvia Modigin (vas.) mukaan hänen kantansa mahdolliseen Guggenheimin paluuseen tulkittiin väärin perustein epäröiväksi Yle Uutisten torstaiaamun lähetyksessä.
Irlantilaistähti Sinéad O'Connor: "Rakastan musiikkia aina vain enemmän"
Viime vuonna julkaistu Sinéad O'Connorin uusin levy kuulostaa yllättävän positiiviselta.
Euroviisujen visuaalisten tehosteiden takaa löytyy suomalainen
Ruotsin Malmössä myös kisojen graafinen ilme on suomalaisten toteuttama.
