EU-huippukokous hämmentää ja huojentaa
Euroopan unionin perjantaina päättyneen huippukokouksen päätökset on otettu EU-maissa vastaan paikoin hämmentyneinä, paikoin helpottuneina. Ranskan ja Britannian johtajat vaikuttavat tyytyväisiltä. Saksalaiset ajattelevat liittokanslerinsa hävinneen Italialle ja Espanjalle.
Espanjan tiedotusvälineissä on näkyvästi esillä se, miten Espanja, Italia ja Ranska painostivat huippukokouksessa Saksaa. Saksa saatiin hyväksymään ratkaisut, joiden toivotaan auttavan Espanjaa ja Italiaa saamaan jatkossakin lainaa markkinoilta.
Madiridissa asuva Ylen toimittaja Jyrki Palo kuitenkin kertoo, että Espanjan hallitus ei ole esiintynyt erityisen voitokkaana. Kansakaan ei juhli voittoa.
- Tunnelmat eivät ole voitokkaita. Yleiset tunnelmat ovat samanlaiset kuin ennen kokoustakin. Tilanne on pahasti auki ja pahat talousvaikeudet ovat niskassa maanantaina, ihan kuten viime perjantainakin. Eli riemunkiljahduksiin ei ole täällä minkäänlaista aihetta, Palo kuvailee tunnelmia Madridissa.
Palo kertoo, että Espanjassa talouskriisi ja euron kriisi on hallinnut uutisvälitystä jo pari vuotta. Palo arvioi, että sekä kansa että poliitikot haluavat pelastaa euron hinnalla millä hyvänsä.Espanjassa ei ole mitään syytä riemunkiljahduksiin.
- Täällä kyllä motkotetaan eurosta, mutta kyselyissä 70-75 prosenttia sanoo, että ei halua pesetaa takaisin. Eurobondit, talouspoltiikan siirto Brysseliiin, kaikki kelpaa, kunhan Espanjalle tärkeä Euroopan yhteistyö säilyy, Palo summaa.
Ranskassa sopua kiitellään
Ranskassa presidentti Francois Hollande on itse neuvottelijana kehunut huippukokouksen ratkaisua kokonaisvaltaiseksi ja järkeväksi.
Ranskalaiset ovat valmiita taloudellisiin uhrauksiin.
- Ranskalaisissa lehdissä on tuotu vahvasti esille se, että pankkivalvonnan vahvistaminen mahdollistaa EU:n finanssijärjestelmän paljon paremman hallinnan. Eli aika positiivisin äänensävyin tämä sopu on otettu Ranskassa vastaan, kertoo toimittaja Raine Tiessalo Pariisista.
Myös enemmistö ranskalaisista puolustaa euron olemassaoloa.
- Euron olemassaoloa Ranskassa pidetään jonkinlaisena luonnollisena Euroopan integraation tuloksena ja sen eteen monet ovat valmiina näkemään myös sen, että poliitikot voivat tehdä heidän nimissään myös taloudellisia uhrauksia, Tiessalo arvioi.
Saksassa moititaan Merkeliä
Saksassa huippukokous aiheutti erittäin sekavan tilanteen. Yleinen käsitys on, että liittokansleri Angela Merkel hävisi tärkeän erän Espanjalle ja Italialle.
Saksassa kysellään, menikö Merkel liian pitkälle, kertoo toimittaja Pauli Lahti Berliinistä.
Menikö Angela Merkel liian pitkälle?
- Demarit kehuvat kasvusopimusta. Kristillisdemokraatit taas sanovat, että ei tässä näin pitänyt käydä.
- Kristillisdemokraatit vastustavat suoraa pankkitukea ja kyselevät paljonko valtaa saa luovuttaa Brysselille ilman, että rikotaan Saksan perustuslakia. Merkel hävisi tärkeän erän Italialle ja Espanjalle, Lahti kertoo.
Myös Saksassa on pohdittu euroalueen yhteistä tulevaisuutta.
- Joko Kreikka hylkää euron, tai jos Espanja ja Italia joutuisivat turvautumaan toden teolla euromaiden apuun, se taas lamaannuttaisi muutkin jäsenvaltiot.
Eurolle on esitetty myös vaihtoehtoja.
- Täältä löytyy myös taloustutkijoita, jotka ovat jo vuosia olleet sitä mieltä että Saksan kannattaisi perustaa oma valuuttansa yhdessä Hollannin, Itävallan ja Suomen kanssa. Eli se olisi tällainen tällainen AAA-kerho.
- Mutta siitä Saksassa kuitenkin lähdetään, että parhaassakin tapauksessa edessä on vielä monta vuotta epävarmassa taloustilanteessa kärvistelyä, Lahti summaa.
Britanniassa huudellaan sivusta
Euroon kuulumattomassa Britanniassa on oltu tyytyväisiä kokouksen tuloksiin.
- Britanniassa kokouksen tulokset nähdään askeleena eteenpäin, mutta euroon kuulumattomana maana Britannia ei itse halua osallistua EU:n sisäisiin rahatalkoisiin, joten sen on helppo huudella sivusta, kertoo toimittaja Nora Kajantie Lontoosta.
Britannia ei halua osallistua eurotalkoisiin.
- Pääministeri David Cameron on tukenut eurobondeja ja sanonut suoraan, että pohjoisen pitäisi ottaa niskoilleen paljon enemmän etelän velkoja, jotta euroalue saadaan vakautettua.
Kajantien mukaan Britanniassa on kulisseissa varauduttu jo jonkin aikaa varauduttu euron hajoamiseen. Toiset pelkäävät että se syventäisi Britannian taantumaa, toiset taas pitävät euron hajoamista jopa edullisena vaihtoehtona pidemmällä aikavälillä Britannian kaupankäynnille pohjoisen Euroopan kanssa.
Yhdysvalloissa valta kiittää, lehdet epäilevät
Ylen Washingtonin-kirjeenvaihtaja Olli-Pekka Sulasma kertoo, että virallinen Yhdysvallat kiittelee Euroopan taloussopua.
- Presidentti Barack Obaman tiedottajan mukaan on rohkaisevaa, että euroalue ottaa askelia kohti tiiviimpää rahaunionia ja pitkäaikaista kasvua.
New Yorkin pörsseissä nähtiin vuoden nopein nousu.
- Myös markkinareaktio oli Yhdysvalloissa tukevampi kuin aikaisempien Euroopan kriisikokousten jälkeen. Sekä New Yorkin pörssillä että teknologiapörssi Nasdaqilla perjantai oli lopulta yksi koko vuoden nopeimmista nousupäivistä Euroopasta tulleiden uutisten vuoksi.
Kaikki eivät kuitenkaan ole täysin vakuuttuneita. Lauantaiaamun lehdistä New York Times pohtii, että jääkö ilo lyhytaikaiseksi. Lehti miettii, ostettiinko eilisellä sovulla taas vain aikaa, eikä ratkottu kriisin perusongelmia.
- Myös talouslehti Wall Street Journal epäilee, että euroalue hoitaa ongelmiaan yhä liiaksi kriisinhallinnan kautta pienin askelin, ei riittävän suunnitelmallisesti rakenteellisiin ongelmiin puuttuen, Sulasma kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Northlandin kaivos pysähtyi rahapulaan
Kaivosyhtiö Northland on joutunut keskeyttämään rautakaivoksensa toiminnan Ruotsin Pajalassa. Syynä on rahan loppuminen, koska Northlandin pankkitilit suljettiin perjantaina velkojien vaatimuksesta.
Bitcoinit viranomaisten syynissä - huolenaiheena veronkierto, musta pörssi ja järjestäytynyt rikollisuus
Musta pörssi, heilahteleva kurssi ja epäluotettavat vaihtopörssit tekevät bittirahasta riskialttiin valuutan, joka aiheuttaa päänvaivaa finanssialaa valvoville viranomaisille. Isossa-Britanniassa joukko veroviranomaisia, poliiseja ja tiedustelupalvelun agentteja kokoontui maanantaina Lontooseen puhumaan digitaalisen valuutan tulevaisuudesta.
EU-johtajat taisteluun nuorten työpaikkojen puolesta
EU:n presidentti Herman van Rompuy vaatii jäsenmaiden johtajia ryhtymään toimiin nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Kreikassa ja Espanjassa lähes kaksi kolmesta alle 25-vuotiaasta on ilman työtä.
Turun telakka: TUI-alukset rakennetaan ajallaan
Vakavien talousvaikeuksien kanssa kamppailevalta STX:n Turun-telakalta on kuultu vaihteeksi myönteisiä uutisia.
Professori syyttää työeläkeyhtiöitä kähminnästä
"Asiakkaista kilpaillaan joka tapauksessa. Sitä ei saa nyt tehdä avoimesti vaan se täytyy tehdä vähän kuin kähmien."
Englannin keskuspankin pääjohtaja: Ihailen Risto Rytiä
Englannin keskuspankki puolusti toisen maailmansodan jälkeen Risto Rytiä maan ulkoministeriölle lähetetyssä kirjeessä. Nykyinen pankin pääjohtaja toi kirjeen Suomeen näytille.
Moskovan junat uudemmiksi parin vuoden sisällä
Venäjän rautatieyhtiö RZD:n varapääjohtaja lupailee uudempaa kalustoa Helsingin ja Moskovan väliseen henkilöliikenteeseen.
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Oikeus hyväksyi muoviputkikaupat - Kilpailuvirasto yritti estää
Kilpailuvirasto vaati helmikuussa Uponorin ja KWH:n yrityskaupalle kieltoa. Markkinaoikeus hyväksyy kaupan, jos tuotantolinjoja myydään kilpailijoille.
Matti Lievosesta vuorineuvos
Tuore vuorineuvos Matti Lievonen on toiminut Neste Oilin toimitusjohtajana vuodesta 2008. Presidentti Sauli Niinistö on perjantaina myöntänyt 68 arvonimeä.
