EU-komission virkamiehet pyörittivät bordellia
Kolme EU-komission virkamiestä on jäänyt kiinni bordellin pyörittämisestä, kertoo sanomalehti Sunday Times. Virkamiehet saivat kuitenkin pitää työpaikkansa ja selvisivät pelkällä virka-aseman alentamisella. Myös useimmat muut virkamiesten tekemät rötökset on kuitattu lehden mukaan hyvin lievillä seurauksilla.
Sunday Times sai haltuunsa tiedot EU-komission kurinpito- ja tutkintaosaston selvittämistä 69:stä tapauksesta, joissa virkamiehiä vastaan on ryhdytty kurinpitotoimiin.
Viiden vuoden aikana komission virkamiehet ovat bordellin pidon lisäksi syyllistyneet muun muassa rattijuoppouteen virka-autolla, nyrkkitappeluihin työpaikalla, kulukorvausten nostamiseen väärin perustein ja etujen hankkimiseen asemansa nojalla.
Rangaistuksina on käytetty kirjallisia varoituksia ja ylennysten lykkäämistä. Vuonna 2008 yksi virkamies menetti työpaikkansa oltuaan ilman lupaa ja selitystä poissa töistä useita vuosia. Toinen menetti työnsä vuonna 2009 lähes kahden vuoden luvattoman poissaolon jälkeen.
Yksi pedofiliasta tuomittu virkamies menetti työpaikkansa, toinen osan eläkkeestään.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.