EU-ministerit yrittävät sopia vakautustoimista hätäkokouksessa
Euroopan unionin maiden valtiovarainministerit kokoontuivat sunnuntaina iltapäivällä Brysseliin sorvaamaan vakautusjärjestelmää, joka saattaa muokata uusiksi unionin perusrakenteita. Ministereiden on määrä saada järjestelmän päälinjat julki ennen maanantaita, jolloin rahoitusmarkkinat avautuvat.
Rahoittajat haluavat tietää, miten EU-maat aikovat vakauttaa rahamarkkinat ja suitsia alijäämäiset taloutensa kuntoon.
EU-maiden on luotava mekanismi, jolla kulloinenkin horjuva valtiontalous saadaan tuetuksi ennen kuin se romahtaa Kreikan tavoin. Valmistelua johtaa talouskomissaari Olli Rehn. Päätökset tehdään määräenemmistöllä.
Valmisteilla olevasta vakauttamismekanismista ei ole kerrottu julkisuuteen vielä konkreettisia yksityiskohtia.
Joidenkin eurooppalaisten diplomaattilähteiden mukaan perustettava kriisirahasto rahoitettaisiin EU:n komission liikkeelle laskemilla velkakirjoilla, joilla olisi kaikkien jäsenmaiden takaus. Rahoitusmarkkinoilta näin kohtuullisilla koroilla saatua rahaa voitaisiin lainata edelleen akuuttiin rahoituskriisiin joutuville euromaille.
Eräiden diplomaattitietojen mukaan perustettavan vakautusrahaston suuruus voisi olla 60 - 70 miljardia euroa. Se mahdollistaisi noin 600 miljardin euron lainojen antamisen vaikeuksiin joutuneille euromaille.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.