Luonto |

EU-valiokunta rankaisisi liian suurista ilmastopäästöistä

EU-parlamentin ympäristövaliokunta on antanut uusia linjauksia unionin ilmastopolitiikalle. Valiokunta haluaa rangaistuksia niille jäsenmaille, jotka eivät pysy yhteisesti asetetuissa päästökiintiöissä. Valiokunnan äänestyspäätöksen mukaan kiintiönsä ylittäville maille tulisi asettaa sakko, joka määräytyy kiintiön ylittävän hiilidioksidimäärän mukaan.

Valiokunta haluaa myös, että EU-komissio voisi ottaa hallintaansa kyseisen jäsenmaan ne päästökiintiöt, jotka on tarkoitettu myytäväksi teollisuudelle.

EU-maiden teollisuus saa ympäristövaliokunnan mukaan hyvittää vuosien 2013 - 2020 päästövähennyksistään kahdeksan prosenttia toteuttamalla päästöjä vähentäviä toimia kehitysmaissa. Tämä on tiukempi tavoite kuin komissio olisi halunnut. Komissio esitti hyvitysten osuudeksi kolmea prosenttia vuosittain. Ympäristövaliokunta myös muutti komission esitystä päästökaupan lähtötasosta. Valiokunta päätti määrittää lähtotasoksi kolmen vuoden keskiarvon vuosilta 2005 - 2007. Komission ehdotus vertailuvuodeksi oli vuosi 2005, mitä Suomi piti ongelmallisena. Tuolloin oli paperiteollisuuden työtaistelu, joka pudotti Suomen energiakulutusta.

Teollisuuden edunvalvojat olivat valmistelleet edustajille parikymmentä viime hetken muutosesitystä, jotka olisivat vesittäneet komission linjan päästökaupan osalta. Hiilidioksidin päästöoikeudet kun olisi jatkossakin pitänyt jakaa teollisuudelle ilmaiseksi, kuten tähän asti.

Konservatiiviedustajat tukivat teollisuuden vaatimuksia. Vihreä valiokuntaedustaja Satu Hassi totesi jopa konservatiivien linjauksen olleen kirjoitettu terästeollisuuden edunvalvontajärjestössä.

Valiokunnan linjasi myös, että hiilidioksidin päästöoikeudet tulevat teollisuudelle maksullisiksi asteittain vuoden 2013 jälkeen. Kertyviä maksuja käytetään ympäristöystävälliseen teknologiaan ja energian hinnannousun hillitsemiseen.

Valiokunnassa kirvelevän tappion kärsinyt vähemmistö aikoo kuitenkin jatkossa jarruttaa asian käsittelyä.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä