EU aikoo rajoittaa biopolttoaineiden käyttöä ja tukia
Viljaan perustuvien biopolttoaineiden raaka-aineet halutaan ruoka- ja rehukäyttöön helpottamaan maailman ruokapulaa. Käyttörajoitusten lisäksi tuet lopetettaisiin, ilmenee vuotaneesta lakiesityksestä.
Euroopan unioni aikoo asettaa rajoituksen biopolttoaineiden käyttöön, ilmenee uutistoimistojen näkemästä lakiesitysluonnoksesta. Esityksen mukaan biopolttoaineiden käyttöä rajoitetaan, sillä niiden ympäristöystävällisyys on joutunut kyseenalaiseksi ja valmistukseen käytettävä vilja halutaan ruokakäyttöön.
Poliittinen suunnanmuutos EU:n laajasti arvosteltuun biopolttoainepolitiikkaan vaatii vielä EU-maiden hyväksynnän. Lähteiden mukaan lakiesitys esiteltäisiin lokakuussa.
Suunnitelmien mukaan biopolttoaineiden osuus rajoitetaan viiteen prosenttiin koko energiankulutuksesta 2020 mennessä. Nykyisellään biopolttoaineiden osuus on 4,5 prosenttia EU:n liikenteen polttoaineentarpeesta.
Lisäksi tuet biopolttoaineeksi käytetyn viljan viljelyyn lopetetaan 2020. Tukisumma on nykyisellään noin 17 miljardia euroa vuosittain.
Vuonna 2009 EU päätti kasvattaa uusiutuvien luonnovarojen käytön määrää 20 prosenttiin kokonaisenergiankulutuksessa ja 10 prosenttiin liikenteessä. Tuolloin katsottiin, että biopolttoaineet olisivat merkittävässä roolissa.
U-käännöksen taustalla on ennen kaikkea maailman ruokapula ja kohonneet ruuanhinnat. Polttoaineen valmistukseen käytetään muun muassa viljaa, rypsiä, rapsia ja soijaa, joita voitaisiin käyttää joko ruuaksi tai rehuksi. Ruuan hinta on ollut rajussa nousussa viime aikoina kuivuudesta kärsineiden satojen vuoksi.
Lisäksi uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että biopolttoaineiden tuottaminen ei sittenkään vähennä hiilidioksidipäästöjä merkittävästi.
Korvaavana EU haluaa biopolttoainetta valmistettavan kotitalousjätteestä ja levästä.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Lehti: Erittäin saastuttavaa öljyjätettä viedään ulkomaille polttoaineeksi
USA:n ja Kanadan öljyntuotanto kasvaa, mutta seurauksena on valtava määrä ongelmajätettä.
Marokon eteläinen rannikko täyttyy tuulivoimaloista
Marokossa on runsaasti tuulta ja aurinkoa, mutta Saharan hiekka tuottaa ongelmia.
EU-määräys: Täytettävät oliiviöljykannut kielletään
Onko EU tehnyt palveluksen ravintoloiden asiakkaille vai onko se tuottanut joutavaa byrokratiaa? Riippuu näkökulmasta.
Brysselissä valtava väärennettyjen kolikoiden takavarikko
Brysselin lentokentällä takavarikkoon on muutamissa viikoissa päätynyt enemmän väärennettyjä kolikoita kuin koko euroalueella yhteensä viime vuonna.
Afganistan hylkäsi naisten turvallisuutta parantavan lain - "Kaaos seuraa, jos raiskattuja naisia ei syytetä aviorikoksesta"
Vanhoillista islamia kannattavat parlamenttiedustajat pelkäävät, että Afganistanin valtaa seksuaalinen hillittömyys, jos maassa hyväksytään länsimaalaisia, naisia suojaavia lakeja.
Turistien Egypti jää muiden arabikohteiden jalkoihin
Arabiemiraatteihin virtasi viime vuonna enemmän turisteja, kertoo Gulf News. Egyptin levottomuudet ovat viime vuosina näkyneet matkailijoiden määrässä.
Lentokoneen laskuteline syttyi tuleen Moskovassa - video
Lähes täynnä olleen koneen kyydissä oli muun muassa RTR-yhtiön televisioryhmä sekä venäläinen popyhtye Laskovy Mai.
Muotitalo Abercrombie & Fitch joutui kuluttajaboikottiin
Amerikkalaisen vaatettajan toimitusjohtajaa vainoaa vanha haastattelu, jossa sanoi merkkinsä sopivan vain "viileille ja suosituille". Vaatemerkki ei tee L:ää suurempia kokoja naisille.
Aftonbladet: Kolme loukkaantui kultaryöstössä Ruotsissa
Naamioituneet ryöstäjät ammuskelivat keskellä päivää Etelä-Ruotsin Skoonessa.
Japanin tietoturva sakkaa - Yahoo-tileillä epäily jättimurrosta
Viime kuussa Japanin avaruushallinto joutui myöntämään, että ISS-avaruusasemaa koskevaa tietoa on ehkä varastettu. Pari vuotta sitten Sonylta vietiin mahdollisesti yli 100 miljoonan asiakkaan tiedot.
