EU: Euroalueen taantuma ennakoitua pahempi
Talouden taantumasta tulee euroalueella aiemmin ennakoitua pahempi. EU-komission mukaan kuudentoista euromaan bruttokansantuote taantuu peräti 4 prosenttia, mikä on kaksi kertaa niin jyrkkä pudotus kuin tähän asti on ennakoitu.
Komission mukaan ensi vuonna talouden syöksy laantuu. BKT kutistuu vain 0,1 prosenttia. Edellisessä ennusteessa EU ennakoi ensi vuodelle 0,4 prosentin talouskasvua.
- Euroopan talous elää nyt sodanjälkeisen ajan syvintä ja laajinta taantumaa, sanoi talouskomissaari Joaquin Almunia tänään Brysselissä.
Almunia uskoo, että hallitusten ja keskuspankkien toimet saavat talouden syöksyn loppumaan tänä vuonna niin, että ensi vuonna oltaisiin jo hienoisessa nousussa.
Suomessa myös uskottua synkempää
Suomen bruttokansantuotteen komissio arvioi supistuvan 4,7 prosenttia tänä vuonna. Vielä tammikuussa komissio uskoi laskun jäävän 1,2 prosenttiin. Ensi vuonna Suomi yltää jo hienoiseen 0,2 prosentin kasvuun.
Komission aiempi ennuste ensi vuoden kasvuksi oli 1,2 prosenttia.
Euroalueen inflaation komissio arvioi painuvan 0,4 prosenttiin tänä vuonna ja kiihtyvän 1,2 prosenttiin ensi vuonna.
Työttömyys pahenee jyrkästi
Synkkä taloustilanne merkitsee myös työttömyyden jyrkkää kasvua Euroopassa. Euroopan komissio arvioi uudessa talousennusteessaan, että euroalueen keskimääräinen työttömyysprosentti nousee tänä vuonna 9,9 prosenttiin ja ensi vuonna 11,5 prosenttiin.
Suomessa työttömyys kipuaa ennusteen mukaan 8,9 prosenttiin tänä vuonna ja 9,3 prosenttiin ensi vuonna.
Yli 10 prosenttiin työttömyys kipuaa ensi vuonna kolmessa suurimmassa euromaassa. Saksan ensi vuoden työttömyydeksi komissio ennustaa 10,4 prosenttia, Ranskan 10,7 prosenttia ja Italian 9,4 prosenttia.
Euromaiden selkeästi synkin työttömyystilanne on Espanjassa, jonne komissio ennustaa peräti 20,5 prosentin työttömyyttä ensi vuonna.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.