EU kouluttamaan Somalian armeijaa
EU-maat alkavat kouluttaa somalialaisia sotilaita. Unionin ulkoministerit sopivat maanantaisessa kokouksessaan yhteisen koulutusorganisaation perustamisesta Ugandaan.
Koulutuksen on määrä alkaa tämän vuoden toisella neljänneksellä. Operaation johtoon tulee luultavasti EU:n nykyinen puheenjohtajamaa Espanja. Myös Ranska on jo luvannut sotilaitaan operaatioon. Lisäksi mukaan odotetaan sotilaskouluttajia ainakin Britanniasta, Sloveniasta, Kreikasta ja Unkarista.
Tavoitteena on kouluttaa 2 000 somalialaista sotilasta, jotta nämä kykenisivät tehokkaammin puolustamaan maan väliaikaista hallitusta islamistikapinallisia vastaan. Samalla EU:n on tarkoitus parantaa Somalian kansan oloja ja infrastruktuurin kehitystä.
Operaation jälkeen Somalian hallituksella olisi käytössään 6 000 nykyaikaisen, eurooppalaisen koulutuksen saanutta sotilasta.
Somaliassa on ollut vailla toimivaa hallitusta jo vuodesta 1991 lähtien. Vuonna 2007 alkanut sisällissota on vaatinut ainakin 20 000 kuolonuhria ja 1,5 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan.
Koulutusoperaatio tehdään yhteistyössä Somalian hallituksen, Ugandan, Afrikan unionin, YK:n ja Yhdysvaltain kanssa.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.