Savo |

Eukonkannon MM-kisat päättyivät suomalaisjuhliin

Sonkajärven 14. eukonkannon MM-kisat päättyivät 11 vuoden tauon jälkeen suomalaisjuhliin. Mestaruuden ottivat Taisto Miettinen ja Kristiina Haapanen vain puolen sekunnin erolla toiseksi tulleisiin virolaisiin Alar Vooglaan ja Kristi Viltropiin.

Sonkajärven perinteisiin eukonkannon MM-kisoihin osallistui tänä vuonna kilpailijoita 13 maasta. Kaukaisimmat kisaajat tulivat Japanista, Australiasta ja Yhdysvalloista. Osa aiempien vuosien menestyjistä joutui perumaan osallistumisensa loukkaannuttuaan harjoituksissa.

Kilpapareja oli mukana yhteensä 36.

Eukonkannon karsintakilpailuja järjestettiin talvella ja keväällä Yhdysvalloissa, Etelä-Koreassa, Irlannissa, Australiassa ja Virossa.

Kilpailun järjestäjien mukaan muutamat aiempina vuosina menestyneet kilpailijat ovat joutuneet perumaan osallistumisensa loukkaannuttuaan harjoitellessaan.

Viime vuonna kisan voitti virolaispari Alar Voogla ja Kristi Viltrop. Toiseksi tuli saksalaispari Thomas Spiegl ja Anke Kindl. Paras suomalaispari oli viidenneksi sijoittunut pari Joni Juntunen ja Jaana Haavikko.

Ensimmäisen kerran eukonkantokisat järjestettiin vuonna 1992. Idea kisoista sai alkunsa Sonkajärven Yrittäjien palaverissa, jossa pohdittiin keinoja tehdä Pitäjänmarkkinoista aiempaa houkuttelevampi tapahtuma. Ensimmäiset kisat keräsivät noin 3 000 vierasta. Sen jälkeen kävijämäärä on vaihdellut 8 000 ja 10 000 välillä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä