EU:n ulkoministerit pohtivat Syyrian-pakotteiden kiristämistä
Erkki Tuomioja edustaa Suomea EU:n ulkoasiainneuvoston kokouksessa, joka pidetään tänään maanantaina Brysselissä. Ulkoministerit harkitsevat Syyrian hallintoon kohdistettujen pakotteiden laajentamista.
EU:n ulkoministerit kartoittavat maanantaina Syyrian tilannetta sekä ponnisteluja kriisin ratkaisemiseksi ulkoasiainneuvoston kokouksessa Brysselissä. He keskustelevat muun muassa EU:n Syyrian hallintoon kohdistamien pakotteiden laajentamisesta.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja edustaa Suomea tapaamisessa. Kokouksen asialistalla ovat myös esimerkiksi Libyan vaalit, Malin, Sudanin ja Etelä-Sudanin levottomuudet, kumppanuus Kiinan kanssa sekä energiapolitiikka ulkopolitiikan näkökulmasta.
Myöhemmin maanantaina Tuomioja ottaa osaa myös ulkoministerikokoukseen, jossa puidaan EU:n itäisiä suhteita. Kokoukseen osallistuvat myös kuuden kumppanimaan, kuten Valko-Venäjän, Ukrainan ja Georgian, ulkoministerit.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Useita kuoli pommi-iskuissa Dagestanissa
Kuolleita on ainakin kahdeksan ja haavoittuneita 20, kertovat viranomaiset uutistoimisto Interfaxin mukaan.
Al-Zaatarin pakolaiset: “Kapinallistaistelijat tulevat pakolaisleirille huilaamaan ja lataamaan akkuja”
Jordaniassa Al-Zaatarin leirillä nuorten miesten turhautuminen ja toimettomuus ruokkii väkivaltaa ja jengiytymistä.
Itsemurhaisku tappoi korkea-arvoisen virkamiehen ja 13 muuta Afganistanissa
Iskussa kuoli Baghlanin maakuntaneuvoston johtaja ja kuusi henkivartijaa sekä siviilejä, poliisi kertoo.
"Iskemme etelästä, idästä ja koillisesta" - Hizbollah ja hallitus hyökkäävät Syyriassa
Syyrian hallituksen joukot sanovat saaneensa valtaosan Qusairin kaupungista haltuunsa. Raskaita taisteluita on käyty eilisaamusta saakka.
Googlea uhkaa veroskandaali Isossa-Britanniassa
Yhtiön entinen johtaja aikoo luovuttaa viranomaisille 100 000 sähköpostia ja asiakirjaa, joista vuotajan mukaan selviää yhtiön "moraaliton" veronkierto Britteinsaarilla, kertoo brittilehti Sunday Times.
Turisteja kuoli kuumailmapalloturmassa Turkissa
Lisäksi 23 ihmistä loukkaantui. He olivat etupäässä turisteja Brasiliasta, Argentiinasta ja Espanjasta.
Yli 40 kuollut useissa pommi-iskuissa Irakissa
Maanantaina Irakissa on räjähtänyt ainakin kahdeksan autopommia. Pääkaupungissa Bagdadissa ja eteläisessä Basran kaupungissa tehdyt iskut kohdistuivat shiiamuslimeihin.
Avustusjärjestö varoittaa: Kesä lisää Syyrian-pakolaisten tauteja
Korventavat kesäsäät pahentavat oloja leireissä, joissa on puutetta vedestä ja viemäröinnistä. Ripuli ja ihosairaudet ovat jo alkaneet levitä.
Australiassa ennätysmäärä huumepidätyksiä ja takavarikoita
Poliisin mukaan Australia on huumerikollisten kohteena paremman taloutensa vuoksi. Pidätyksiä tehtiin viime vuoden aikana enemmän kuin vuosikymmeneen.
Nuoret heittelivät poliisia kivillä ja polttivat autoja Tukholmassa
Levottomuudet alkoivat Husbyn kaupunginosassa iltakymmeneltä.
