Talous |

Euro - kirous vai siunaus?

Euro on ollut suomalaisten maksuvälineenä yli yksitoista vuotta. Nyt kun eurokriisi on saanut innokkaimmat eurokriitikot povaamaan jo Suomen eroa eurosta, voidaan miettiä, mitä yhteisvaluutta oikeastaan on tuonut meille. Yle Uutiset pyysi kolmen taloustietäjän kommentit yleisimpiin väitteisiin euron hyödyistä ja haitoista.

Karttamainen kuvitusgrafiikka Euroopan yhteisvaluutan hyödyistä.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Matkustaminen on helpompaa

"Myös rahan nostaminen ulkomailla on halventunut rahoitusmarkkinasäädösten yhtenäistyttyä." - Pertti Haaparanta, taloustieteen professori, Aalto-yliopisto

 

Eurooppa on vakaa

"Yhteisen valuutan tarkoituksena oli nimenomaan muodostaa yhtenäinen Eurooppa, joka ei sodi. Tällä on saatu aikaan poliittisesti yhtenäisempi Eurooppa." - Lauri Uotila, johtava neuvonantaja, Sampo Pankki

"On hyvä, että Euroopalla on nyt yhteinen kilpailupolitiikka." - Vesa Kanniainen, taloustieteen professori, Helsingin yliopisto

 

Korot ovat alhaisia

"On vaikea todistaa, että tämä johtuu eurosta. Onhan Ruotsissakin korot olleet alhaalla. Mutta ainakin ajoittain korot olisivat olleet korkeammat ilman euroa." - Lauri Uotila, johtava neuvonantaja, Sampo Pankki

"Korot ovat olleet liian alhaalla. Sen vuoksi on syntynyt asuntokuplia ja maat ovat ylivelkaantuneet." - Vesa Kanniainen, taloustieteen professori, Helsingin yliopisto

 

Hinnat ovat pysyneet vakaina

"Inflaatio on alhainen kansainvälisen globalisaation ansiosta, ei euron vuoksi. Lisäksi euron piti olla ratkaisu valuuttakurssiongelmaan, mutta ei se ole ollut." - Vesa Kanniainen, taloustieteen professori, Helsingin yliopisto

"Etelä-Euroopan tapahtumat osoittavat, että maksutasekriisi on yhä mahdollinen, vaikka niin ei pitänyt eurossa enää olla.  Euron piti vapauttaa meidät näistä ongelmista, mutta niin ei käynyt." - Pertti Haaparanta, taloustieteen professori, Aalto-yliopisto

 

Suomen elinkeinorakenne on monipuolistunut

"Kyllä. Markka-aikaan metsäteollisuuden kilpailukykyä pidettiin keinotekoisesti yllä devalvaation avulla." - Lauri Uotila, johtava neuvonantaja, Sampo Pankki

"En usko. Olemme menettäneet merkittäviä toimialoja, kuten metsä ja teknologia." - Vesa Kanniainen, taloustieteen professori, Helsingin yliopisto

 

Yritysten toiminta on helpottunut

"Euroopan sisäisessä ulkomaankaupassa ei ole enää valuutanvaihtokustannuksia tai valuuttakurssiriskejä." - Lauri Uotila, johtava neuvonantaja, Sampo Pankki

"Ei tämä välttämättä edellytä yhteistä rahaa. Ruotsillakaan ei ole erityisiä vaikeuksia käydä kauppaa Euroopassa." - Vesa Kanniainen, taloustieteen professori, Helsingin yliopisto

 

Karttamainen kuvitusgrafiikka Euroopan yhteisvaluutan haitoista.
 

Itsenäinen talouspolitiikka on menetetty

"Totta, mutta kun menetimme välineen säädellä valuuttakurssiamme, menetimme myös välineen tehdä virheitä." - Vesa Kanniainen, taloustieteen professori, Helsingin yliopisto

"Olisihan se kumma, jos isoja järjestelmiä luotaessa ei syntyisi lainkaan haittoja. Oli selvä, että näin kävisi." - Lauri Uotila, johtava neuvonantaja, Sampo Pankki

 

Suomi joutuu tukemaan muita maita

"Onhan tämä lyhyellä tähtäimellä selvä haitta, mutta olisihan se ihme, jos yhteistyöstä tulisi vain hyötyjä, ei kustannuksia." - Lauri Uotila, johtava neuvonantaja, Sampo Pankki

"Vielä pahempi olisi, jos riskejä ei jaettaisi." - Pertti Haaparanta, taloustieteen professori, Aalto-yliopisto

 

Palkansaajien asema on huonontunut

"Palkansaajien tulot ovat pienentyneet pääomatulonsaajien hyväksi. Se on merkittävää, kun ottaa huomioon, että suurin osa meistä on palkansaajia." - Pertti Haaparanta, taloustieteen professori, Aalto-yliopisto

"Kun kansantulo jaetaan palkkatuloihin ja pääomatuloihin, ovat pääomatulojen osuus tosiaan noussut. Tämä ei ole euron, vaan globalisaation vaikutusta. Suomessa palkat ovat nousseet nopeammin kuin monessa muussa maassa." - Lauri Uotila, johtava neuvonantaja, Sampo Pankki

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä