Velkakriisi |

Euroalueen heikko kysyntä näkyy Saksan vientiluvuissa

Saksan viennin arvo oli kesäkuussa yli 92 miljardia euroa, tuonnin reilut 76 miljardia.

Sekä vienti että tuonti supistuivat kesäkuussa Saksassa, koska eurokriisi kalvaa kysyntää. Vienti euroalueelle väheni kolme prosenttia.

Euroopan suurin talous vei kesäkuussa tavaraa yli 92 miljardin euron edestä eli 1,5 prosenttia vähemmän kuin toukokuussa.

Tuonti aleni vielä enemmän: lähes kolme prosenttia. Tuonnin arvo oli reilut 76 miljardia euroa.

Näin Saksan kauppataseen ylijäämä kasvoi toukokuun 15,3 miljardista 16,2 miljardiin.

Saksan vienti on kuitenkin lähes viiden prosentin kasvussa, kun verrataan tammi-kesäkuun tilastoja viime vuoden alkupuoleen. Tästä huolimatta asiantuntijat sanovat pessimistisesti, että eurokriisi alkaa nyt tuntua mahtimaan taloudessa, kun tilaukset ovat olleet alamäessä jo jonkin aikaa.

Saksan teollisuustuotanto kutistui kesäkuussa vajaan prosentin verrattuna toukokuuhun, kuten analyytikot olivat ennakoineetkin.

Tiistaina kerrottiin, että teollisuuden tilaukset vajosivat kesäkuussa 1,7 prosenttia.

Tuoreimmat aiheesta: Velkakriisi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä