Euroopan parlamentti torjui työaikapidennyksen
EU:n parlamentti on torjunut jäsenvaltioiden esityksen viikoittaisen työajan pidentämisestä. Parlamentti torjui sen suurella enemmistöllä. Sen sijaan parlamentti hyväksyi ilmasto- ja energiapaketin, joka asettaa unionimaille selvät ilmastonsuojelutavoitteet.
Parlamentti torjui äänestyksen jälkeen esityksen nykyistä pitemmän työviikon sallimisesta. Äänestysnumerot olivat 421-273.
EU:n jäsenmaat olisivat halunneet muuttaa nykyistä direktiiviä niin että työntekijät olisivat voineet tehdä yli 48 tunnin työviikkoja. Jäsenmaat esittivät, että työviikkoa olisi voitu työntekijän suostumuksella pidentää enimmillään 17 tuntia eli 65 tuntiin. Myös työnantajat kannattivat nykyistä pidempää enimmäistyöaikaa.
Britannia ja 14 muuta EU-maata voivat niin sanotun opt-out -menettelyn nojalla ylittää 48 tunnin rajan. Euroopan parlamentin valiokunnan kannanoton mukaan tällaiset poikkeusluvat tulisi lopettaa kolmen vuoden kuluessa.
Esitys menee nyt Euroopan parlamentin ja 27 EU-maan yhteiskäsittelyyn. Neuvotteluista odotetaan vaikeita eikä lopputulosta voi tässä vaiheessa ennakoida.
Työaikadirektiivi linjaa muun muassa sen, onko työnantajan tiloissa vietetty päivystysaika työaikaa vai ei. Suomessa ehdotettu työaikadirektiivi olisi rajannut erityisesti terveydenhuolto- ja pelastusalan päivystysaikoja.
Ilmastopaketti hyväksyttiin mukisematta
Euroopan parlamentti hyväksyi keskiviikkona jäsenmaiden neuvotteleman ilmastopaketin selvällä äänten enemmistöllä.
EU-johtajat pääsivät viime viikolla Brysselissä sopuun kasvihuonekaasujen ja energiankulutuksen vähentämisestä viidenneksellä vuoteen 2020 mennessä. Samanaikaisesti EU-maat sitoutuivat nostamaan uusiutuvan energian osuutensa 20 prosenttiin koko energiantuotannostaan.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.