Eurooppa kunnon talven kourissa
Runsas lumentulo ja kylmä sää on aiheuttanut liikennekaaoksen useissa Euroopan maissa. Kunnon talvi on riepotellut Eurooppaa aina Isosta-Britanniasta Mustallemerelle asti ulottuvalla vyöhykkeellä. Vaikeuksia on ollut niin maantie-, juna-, lento- kuin laivaliikenteessäkin. Esimerkiksi Englannin kanaalin ali liikennöivä Eurostar ei voi liikennöidä vielä maanantainakaan.
Sankat lumisateet ovat haitanneet liikennettä viikonloppuna muun muassa Britanniassa, Belgiassa ja Saksassa, joissa lento- ja maaliikenteessä on ollut pahoja häiriöitä.
Saksan kolmanneksi vilkkain lentokenttä Düsseldorfissa on sunnuntaina kokonaan suljettu runsaan sankan lumisateen. Kentän edustaja kertoi uutistoimisto DPA:lle, että aamuyhdeksän jälkeen koneet eivät ole voineet lähteä tai laskeutua kentälle, vaan niitä on ohjattu muualle. Lentoja on myös peruttu. Vielä ei tiedetä, milloin liikennöinti palaa normaaliksi.
Myös esimerkiksi Belgiassa liikennekaaos on jatkunut sunnuntainakin. Liukkailla teillä on sattunut lukuisia kolareita ja ulosajoja. Brysselin kansainvälisellä lentokentällä on useita lentoja peruttu ja matkustajia kehotetaan muutenkin varautumaan myöhästymisiin.
Englannin kanaalin ali kulkeva junaliikenne on yhä poikki, kun viisi junaa rikkoutui viikonloppuna tunnelissa. Britannian ja Manner-Euroopan yhdistävät Eurostar-matkustajajunat rikkoutuivat kylmän ulkoilman ja tunnelin lämpimyyden välisen suuren lämpötilavaihtelun vuoksi.
Jumiin jääneissä junissa oli yhteensä jopa 2 500 matkustajaa. Pahimmillaan matkustajat odottivat tunnelissa jopa 16 tuntia matkan jatkumista.
Eurostarin takkuilun vuoksi yhteensä jopa 55 000 ihmistä on joutunut perumaan matkansa viikonlopun aikana.
Eurostar on ilmoittanut, ettei junaliikennettä aloiteta vielä maanantainakaan. Junaliikenne tunnelissa jatkuu vasta sen jälkeen, kun Eurostar-yhtiö saa varmuuden siitä, etteivät junat enää jäädy matkalle.
Ranskassa ja Puolassa paleltumiskuolemia
Ranskassa meteorologit ovat varoittaneet lumentulon jatkuvan koko viikonlopun. Eniten lunta odotetaan maan pohjoisosiin, Alpeille sekä Välimerellä sijaitsevalle Korsikan saarelle. Yhden kodittoman miehen kerrotaan paleltuneen kuoliaaksi Pariisissa ja myös keskisessä Ranskassa Chateauroux'ssa epäillään hypotermiakuolemaa.
Eri puolilla Puolaa taas ainakin 15 ihmistä on paleltunut kuluneella viikolla kuoliaaksi poliisin mukaan. Ala-Sleesian alueella junaliikenteessä oli 16 tunnin mittainen katko pakkasen aiheutettua vaurioita vanhaan rautatiesiltaan. Junat pääsivät liikkeelle vasta sillan vahvistamisen jälkeen.
Myös Romaniassa raju lumentulo on aiheuttanut sähkökatkoja. Useat lennot Bukarestin lentokentältä ovat viivästyneet ja junaliikenne Romanian pääkaupungissa on monilta osin peruttu.
Italiassa taas lumisade on kiusannut liki koko maata. Sardiniassa satoi niin rajusti, että paikallinen juna suistui kiskoilta. Junan kuljettaja menehtyi turmassa.
Lisäksi ainakin Bolognan, Rooman ja Venetsia lentokentille on satanut niin paljon lunta, että osa lennoista on jouduttu perumaan. Myös lautta- ja laivaliikenne Italian saarille, muun muassa Sardiniaan on ollut vaikeuksissa.
Liikenne takkuaa myös Venäjällä ja Ukrainassa
Lumisade on ollut sunnuntaina sakeaa myös Venäjällä. Moskovassa liikenne ruuhkautui kehäteillä ja keskustan leveillä kaduilla. Auraustehtäviin lähetettiin jo lauantain ja sunnuntain välisenä yönä runsaat 7 500 ajoneuvoa.
Ukrainassa sekä juna- että lentoliikenne viivästyi huonon kelin vuoksi. Kiovassa maantieliikennettä rajoitettiin. Energiatoimitukset ovat häiriintyneet yli sadalla paikkakunnalla lumisateiden seurauksena.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.