(8.6.) Mitä vaalitulos kertoo?

Eurovaalit olivat Suomessa valtavirran tappio. Suuret puolueet taipuivat pienten ryhdistäytyessä. Samalla vaalitulos osoittaa, että ehdokasasettelulla on merkitystä. Oli SDP:n epäonni, ettei ainutkaan sen istuvista mepeistä asettunut ehdolle ja samalla niin kokoomuksen kuin keskustankin kannalta hyödyllistä, että ne pystyivät keräämään listoilleen pitkän linjan poliitikkoja ja senhetkisiä euroedustajia.

SDP:n ja laajemmin koko poliittisen vasemmiston alennustila on kuitenkin myös osa yleiseurooppalaista ilmiötä. Talouskriisin vaikutukset tulevat voimistumaan seuraavan vuoden aikana - vaalien ajoitus oli näin ollen suotuisa maltilliselle oikeistolle.

On merkillepantavaa, että taloudellinen epävarmuus ja protestihenki heijastui nyt kansallismielisten ja euroskeptisten puolueiden kannatukseksi. Niiden viesti on usein yliyksinkertaistava ja asiasisällöltään laiha, mutta samalla puhutteleva. Äänestäjät kieltäytyivät näkemästä vaaleja perinteisenä oikeisto-vasemmisto -kilpailuna.

Tulkintani mukaan vaalien suurin voittaja Suomessa oli lopulta Anni Sinnemäki. Toisin kuin kilpailijansa sosiaalidemokraateissa, peri vihreiden nuori puheenjohtaja mutkattomammin uskottavan puolueen eurovaaleissa, hallitusvastuusta huolimatta. Vihreiden voitto oli täpärä, mutta ei olisi myöskään ollut mahdollinen ilman puolueen voimakasta panostusta ehdokasasettelussa.

Mitä tästä tuloksesta sitten tulisi päätellä? On kieltämättä kiinnostavaa nähdä, kuinka Soinin ja Repon kaltaiset persoonat kunnostautuvat europarlamentaarikkoina, mutta onko havaittavissa jotain syvällisempää muutosta? Eurovaalien merkitystä kotimaan politiikan kannalta ei kannata liioitella, mutta keskeinen nouseva trendi vaikuttaisi olevan se, että laadultaan uudenlaiset, puhtaan talouspoliittisesta akselista eriävät argumentit painavat politiikassa entistä enemmän.

(3.6.) Miksi vihreät ja kommunistit muistuttavat toisiaan?

Suomen eurovaaleissa ideologiset vertailut puolueiden kesken ontuvat. Koko maan kattavat avoimet listavaalit vaativat äänestäjältä nimittäin huomattavasti tietoisuutta siitä, mitä asioita ja minkälaista maailmankuvaa nimenomaan yksittäiset ehdokkaat ajavat.

Avoimessa listavaalissa saman puolueen ehdokkaiden ajatusmaailmat saattavat poiketa toisistaan jopa huomattavasti, kuten nyt viitatun Reunasen ja Suhosen varsin suppeaan aineistoon perustuvan analyysin liitteistä selviää. Räikeä vastakkainasettelu eduskuntapuolueiden keskiarvojen välillä oli tutkimuksessa esimerkiksi kokoomuksella ja vasemmistoliitolla suhteessa vähäosaisiin ja vapaisiin markkinoihin, pistemääräisesti 0,16 ero.

Kokoomuksen sisäinen vaihteluväli samassa asiassa oli kuitenkin 0,40 ja vasemmistoliitonkin 0,30, eli karkeasti ottaen kaksinkertainen puolueiden väliseen eroon nähden. Vaikka äärimielipiteet puolueiden sisällä laskettaisiinkin pois, jää puolueiden sisäinen vaihtelu puolueiden välistä merkittävämmäksi.

Johtopäätökset puolueiden ideologisista eroavaisuuksista eivät siis kestä lähempää tarkastelua.

Yli puolet europarlamentaarikoista valitaan suljetuilta listoilta, esimerkkeinä Ranska ja Saksa. Näissä maissa puolueet asettavat ehdokkaat järjestykseen ja vetävät kampanjat. Suljettujen listojen järjestelmässä ehdokkaat eivät kilpaile puolueiden sisällä enää varsinaisissa vaaleissa, eivätkä he jää omilleen vaalikampanjoidensa kanssa.

Puolueen sisäisillä suosio- ja valtasuhteilla on paljon merkitystä sen kannalta, kuinka korkealle listalla ehdokas pääsee.

Suomalaisittain ajatus tuntuu eriskummalliselta ja jopa epädemokraattiselta - eikö kansanvalta toteudu parhaiten juuri silloin kun yksilö saa äänestää toista yksilöä? Omassa avoimessa järjestelmässämmehän äänestäjä voi ottaa huomioon myös vivahdevaihteluita puolueen sisällä ja siis valita tarkemmin omaan ajatusmaailmaansa sopivan ehdokkaan.

Ainakin eurovaaleissa kysymys kuitenkin monimutkaistuu. Mikäli listalla on useampia vahvoja ehdokkaita kuin todennäköisiä paikkoja, joutuu äänestäjä ennakoimaan todennäköisiä läpimenijöitä ja valitsemaan lopulta itselleen mieluisimman ehdokkaan näiden joukosta. Muussa tapauksessa hänen äänensä muuttuu kannatusääneksi, joka lopulta hyödyttää suoraan vain listan läpimenijöitä.

Tutkimus yksittäisten listojen todennäköisten läpimenijöiden välisistä ideologisista eroista, mieluiten laajemmalla aineistolla ja laadullisilla menetelmillä toteutettuna, olisi äänestäjän kannalta keskiarvovertailua olennaisempi.

(29.5.) Puolueiden kannatus: Kasvaako paine hallituksessa?

Kiinnostavimpia viimeaikaisia näkökulmia Euroopan hallituksista ja puolueista on esittänyt Euroopan parlamentin sosialistiryhmän, PES:n, puheenjohtaja Martin Schulz. Hän jakoi Euroopan kartan suoraviivaisesti europarlamentin poliittisten ryhmien kesken. Euroopan kansanpuolue EPP ja liberaalidemokraattien ALDE pitivät hänen mukaansa hallussaan kahtakymmentä hallitusta Euroopassa. Ruotsissa, Tanskassa, Kreikassa ja Suomessa nämä porvarihallitukset olivat Schulzin mukaan kuitenkin epäsuosittuja, kun taas PES:n hallitukset esimerkiksi Portugalissa ja Espanjassa olivat vankalla pohjalla.

Pysäyttävä ajattelutapa. Vaikka europarlamentin poliittisten ryhmien keskinäinen kilvoittelu jääkin etäiseksi, on Suomessakin selvää, että eurovaalit ovat osa yleiseurooppalaista valtapeliä. Vaatisi kuitenkin perustavanlaatuista muutosta poliittisessa keskustelukulttuurissamme, jotta myös eduskuntavaalit voitaisiin nähdä Schulzin tavoin osana eurooppalaisten puolueperheiden kamppailua. Mikäli europarlamentin ja muiden EU-maiden puoluepolitiikka nähtäisiin niin kiinteänä osana kotimaan politiikkaa, että hallitus leimautuisi voimakkaasti vaikkapa ALDE ja EPP –ryhmiin, olisi keskustelun nykyisenkaltainen kansalliseen tasoon rajaaminen harhaanjohtavaa.

Onko kyseessä siis vain eurokraatin päiväuni vai varteenotettava näkökulma? Ehkä asetelma tosiaan on käännettävä päälaelleen ja kysyttävä ensin, onko eurovaalituloksella merkitystä kotimaan politiikan ja esimerkiksi hallitusyhteistyön kannalta. Oma näkemykseni on, ettei eurovaalituloksen vaikutusta kotimaan puoluepolitiikkaan kannata yliarvioida. Parlamentti on tärkeä muista syistä.

Kotimaan politiikan kannalta merkitsevämpiä tekijöitä ovat pitkäaikaisemmat kehityssuunnat puoluekannatuksessa ja etenkin talouskehitys. Jopa keskustan massiivinen tappio eurovaaleissa korkeintaan muuttaisi tasapainoa puolueen sisällä, johtaen mahdollisesti henkilövaihdoksiin, sekä hieman tasoittaisi kokoomuksen ja todennäköisesti SDP:n tietä seuraaviin eduskuntavaaleihin.

Sama pätee myös toisin päin. Europarlamentin ryhmäjako on omalla tasolla eurooppalaisessa päätöksenteossa, eikä pelkkä heijastus kansallisista puoluejaoista. Europarlamentti on siis erillinen areena, joka ei ole alisteinen jäsenvaltioiden hallituksissa, eli ministerineuvostossa, kulloinkin olemassa olevalle puoluetasapainolle. Tämä asetelma taitaa sopia useimmille eurooppalaisille.