(9.6.) Mikä voisi estää Kataisen pääministeritien?

Maailmasta on tullut monisärmäinen, alati liikkuva kompleksi, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen - hyvässä ja pahassa. Sen kehityksen ennakoimiseen eivät enää taloudelliset hokemat pure. Eikä ihmistä ja elämää voi enää pakottaa talouden pakkopaitaan. Ympäristön reunaehdoista ja ihmisistä piittaamaton talousmalli on tullut tiensä päähän. Tämä on se uusi Berliinin muuri, josta Euroopan äänestäjät eivät vielä tajunneet kävellä ulos.

Haluaako Kataisen kokoomus vastata muutokseen vai jatkaako se vanhentunutta uusliberalististista talouspolitiikkkaa? Millaiseen ryminään äänestäjät vasta heräävät?

Tulevaisuus ei kulje lineaarisesti yhtä janaa pitkin. Uudessa siirtymäkaudessa odottamaton on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Yhteiskunnalliset haasteet voivat yllättää ja kvanttiloikkaavat eteen odottamattomalta suunnalta. Berliinin muurin sanotaan kaatuneen pelkän huhun voimalla. Neuvostoliiton romahtaminen yllätti sekin. Pörssirahastojen uskottiin säätelevän itseään. Investoijia ei kuitenkaan ohjannut järki, vaan ahneus. Avoimina rehottavat markkinat ovat osoittautuneet sekä kaoottisiksi että vaarallisiksi.

Väitetään, että elämme suurta murroksen aikaa. Aikaa jolle arvaamattomuus on normaaliakin yleisempää. Ympäristön kohdalla tätä tuskin kukaan enää epäilee. Mutta finanssikriisin uskotaan olevan ohimenevä ilmiö. Ruoka- ja vesikriisistä ei vielä haluta puhua. Demokratiakriisistä, jossa eliitin edut ohittavat kansalaisten enemmistön mielipiteen, mielellään vaietaan.

Mikään poliittinen voitto ei ole pysyvä eikä asema suojattu historian kolhuilta. Mikään ismi ei ole historian pääteasema. Moni niistä on sortunut liialliseen itsevarmuuteen ja toisinajattelun vaientamiseen, tajuamatta että toisinajattelu on elävyyttä ylläpitävä voima, jota ilman ei talouskaan selviä. Moniääninen keskustelu ja vaihtoehtojen etsintä tarjoavat myös rikkaan työkalupakin historian ja luonnon yllätysten varalta. Siksi vasemmiston häviäminen poliittiselta kartalta olisi kaikin puolin myös yhteiskuntaa ja demokratiaa köyhdyttävä ilmiö.

Moni liike on sortunut liialliseen itsevarmuteen ja siitä seuraavaan uudistumisen laiskuuteen. Ideologia, joka parhaimmillaan voi toimia kompassina, voi pahimmillaan myös vähätellä uusia ja heikkoja signaaleja, uuden silmuja. Kaikilla puolueilla on tietenkin tämä sama uudistumisen haaste. Siihen ei ei riitä pelkkä poliittisen kielen uusiminen tai verbaalit väittämät. Kriisien syvetessä tullaan vaatimaan poliittisia tekoja. Kokoomuksen on käveltävä sanojensa tahdissa, "walking the talk". Kokoomuksen on myös pystyttävä johtamaan muutosta, kansalaisia hylkäämättä. Nykyisen kapitalismin on myös uudistuttava jo kriisienkin takia.

Pystyykö kokoomus luotaamaan kovissa kriisipaineissa yhteiskunta- ja ympäristövastuullista taloutta? Saammeko työpaikkoja, jos yhtiöitä - menestymisestään huolimatta - jatkuvasti trimmataan pörssikuntoon, työntekijöitä vähentämällä ja turvallisuuttakin heikentämällä? Lähteekö kokoomus etsimään vaihtoehtoisia rahoituskeinoja? Vai sälyttääkö se kaiken veronmaksajille? Pystyykö kokoomus vielä viehättämään äänestäjiä ja näyttämään nykyaikaiselta? Toisin kuin Suomessa luullaan, se ei ole ikäkysymys. Katsokaa vaikka Obaman hallituksen ikärakennetta.

Vai käykö kokoomukselle kuten vanhalle rakastajalle? Roomalaisen näytelmäkirjailija Plautuksen mukaan "Amator quasi piscis: est nisi recens" eli rakastaja on kuin kala; siitä ei ole mihinkään jos se ei ole tuore.

(8.6.) Mitä vaalitulos kertoo?

Nukkuvien puolue voitti vaalit 60 %:n kannatuksellaan niin Suomessa kuin Euroopassakin. Joissakin maissa se sai jopa 80 % :n kannatuksen. Se yhdessä pienten populistipuolueiden voiton kanssa, kertoo vaalien protestiluonteesta. Se ei ole kuitenkaan koko totuus.

Muutosta on myös ilmassa. Siitä kielii vihreiden voitto monessa maassa. Vihreillä oli tarjolla konkreettisia vaihtoehtoja. Niillä vietiin ääniä sosiaalidemokraateilta ja vasemmistolta. Vihreiden kampanja ei rajoittunut ilmasto- ja ympäristöasioihin. Koko Euroopassa Vihreillä oli yhteinen vaalijulistus, jonka valmisteluun kaikki maat osallistuivat. Siinä oli myös sosiaalipoliittisia linjauksia. Ympäristöstä tuttua kestävyyden periaatetta on tarkoitus soveltaa myös sosiaalipolitiikkaan. Työ- ja muita sosiaalisia oikeuksia ei haluta uhrata lyhytnäköisten taloudellisten intressien alttarille. Reilut sosiaaliset palvelut, kaikkien ihmisoikeudet ja heikoimpien asema halutaan myös turvata. Finanssimarkkinoiden virtuaalia keinottelua pyritään suitsimaan ja tukemaan vastuullista reaalitaloutta.

Äänestäjien etu on myös ajaa demokraattisempia, osallistavampia ja avoimempia EU prosesseja. EU tiedotusta ei saa jättää ylistävien tai alistavien iskulauseiden ja teemojen varaan. Kansalaisille on annettava selkokielistä tietoa EU:ssa meneillään olevista asioista ja siitä mitä eri ryhmittymien tarjoamat vaihtoehdot käytännössä merkitsevät. Samalla poliitikkojen tyhjät ja etenkin väärät lupaukset tulee "lunastaa". On näytettävä sanojen ja tekojen ristiriita. Jos vaalit voittaa lupaamalla tukea suomalaisten terveyden perusoikeuksille, mutta samaan aikaan äänestääkin julkisten palvelujen ajamista vähävaraisten ulottumattomiin, on tämä ristiriita annettava tulevien äänestäjien ratkaistavaksi. Tämä tietenkin koskee kaikkia vaaleja.

Seuraaviin EU-vaaleihin soisi jo nousevan konkreettisia asioita, joiden puolesta mepit sitoutuvat toimimaan ja joiden äänestyskäyttäytymistä voivat kansalaisetkin seurata. Jo nyt kansa äänestää kokemusta ja asiantuntemusta. Myös kansalaisten asiantuntemusta pitää vahvistaa. Demokratiakin edellyttää sitä. On tuettava kansalaisten luottamusta omien ongelmiensa ja kipupisteittensä tuntijoina. Samalla on annettava tietoa ongelmien laajemmista syntymekanismeista.

Protestipuolueiden tulee myös tukea demokraattisia prosesseja. Pelkät iskulauseet eivät saa riittää. Protestin on kaivauduttava ilmiöiden juuriin. On suunnattava kasvanut poliittinen pääoma ajamaan kansalaisten etuja. Moni kansalainen luulee, että rikkailta valuu vaurautta heillekin, vaikka virrat kulkevat usein toisinpäin. Suurfirmat kärkkyvät jo maita, vesiä ja ilmaakin, haluten muuttaa kaiken rahaksi ja finanssi keinotteluksi. Maksajiksi tulevat kansalaiset. Firmat vetäytyvät verovastuustaan.

Soini ilmoitti jo tukevasa veroparatiisien alasajamista. Tukea soisi löytyvän myös Tobinin verojen kaltaisille hankkeille. Maahanmuuttajakritiikin toivoisin kanavoituvan ihmiskaupan, pakkotyön ja harmaan talouden ongelmavyyhdin selvittämiseen. Olisi myös syytä pohtia, missä määrin olemme itse olleet luomassa sellaista kauppajärjestelmän harjoittamaa kuppaamista, jossa Afrikan rannikkovedet on ryöstökalastettu ja viljely tehty kannattamattomaksi. Tällöin Afrikan köyhillä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin henkensä edestä hypätä kolmanteen veneeseen, eikä siinä ole usein edes airoja!

(5.6.) Kuka voitti vaaliväittelyn?

Voittiko Sekaannus? Äänestäjät taisivat hävitä. EU:n kehittämiseen ei voi osallistua, eikä sinne valita omia näkemyksiään tukevia edustajia, jos ei ole tietoa siitä, mitä puolueet tarkalleen aikovat EU:ssa ajaa. Kokoomus näkyy pelaavan myös populismin kortilla ja houkuttelee nyt potentiaaleja perustuslaillisia ja ympäristökysymysten vastustajia - aikaisemman työläiskoukun lisäksi.

Yletön EU-usko ja sen yhtä kritiikitön vastustaminen eivät auta osaavia meppejä valittaessa. On vaikea tietää puolueiden ja ehdokkaiden aikomuksia. Konkretia puuttuu: lista niistä asioista, joita mepit heti joutuvat päättämään. Niitä ovat mm. potilaiden oikeuksia koskeva direktiivi; kuluttajille annettava tieto ruoka-aineista; sekä turvalliset ja kaikkien ulottuvilla olevat lääkkeet. Meneillään olevaan finanssikriisiin pyritään myös vastaamaan finanssi-instrumenttejä tiukentamalla ja suitsimalla veroparatiisejä. EU:n on myös viimeisteltävä yhteinen kantansa vuoden lopulla pidettävää Kööpenhaminan ilmastokonferenssia varten.

Meppien on toimittava aikana, jolloin monet kriisit rymistävät Euroopassa. Talouskriisi on suuri haaste. Kyse ei ole vain työttömyydestä ja huononevista työoloista. Kyse on myös kasvavasta köyhyydestä. Jo nyt 79 miljoonaa köyhää asuu Euroopassa, niistä 19 miljoonaa on lapsia. Budjetteja leikatessa Euroopan ikääntyminen asettaa omat haasteensa ikääntyneiden oikeuksille. Talouskriisin odotetaankin muuttuvan yhä syvenevämmäksi sosiaalikriisiksi.

Samalla komission kokoonpano muuttuu. Neuvostoon on odotettavissa myös uusia ministereitä. Lissabonin sopimus voi astua voimaan. Uudet mepit joutuvat heti sukkuloimaan Parlamentin, Euroopan Neuvoston ja Komission välillä, lobbaajien kolkutellessa oville. On tiedettävä "who matters" , keillä on valtaa - ja miten.

Suomalaisille on jo jonkin aikaa yritetty kaupata sitä, että omista eduista kiinnnipitäminen on epäeurooppalaista, ikäänkuin yhteisvastuu ja omista asioista huolehtiminen, olisivat toistensa vaihtoehtoja. Tämä on kyseenalaista vallankäyttöä, jossa manipuloidaan suurten valtojen pyristuksessa olleen pienen kansan heikkoa itsetuntoa. Vastuu vieritetään kansalaisille, kun juju piileekin siinä, että poliitikkkojen tulee tietää, miten paikallinen, alueellinen, kansallinen, eurooppalainen ja globaalitaso vaikuttavat toisiinsa. Esimerkiksi, jos haasteet tulevat globaaleista reunaehdoista, niihin purevat globaalit ratkaisut, ei pienet paikallispuudutukset. Mutta paikallinen kipu, jota eurooppalainen päätöksenteko saa aikaa, on saatava kulkemaan alhaalta ylös eurooppalaisten päättäjien korviin.

Kyseenalaista ja valtataistelua hämärtävää on myös puhua yhteisestä Euroopasta. Eri ryhmät - ei vain poliittiset puolueet - kamppailevat EU:ssa. Toiset asettuvat suuryritysten vasalleiksi kansalaisten etuja vastaan ja myöhemmin - pyöröovien avulla - siirtyvätkin liikeyritysten palvelukseen.

Ettei vaan jäisi se kahden veneen kohtalo. Ehdokkaat huutelevat veneistään kansalaisilta tukea matkalleen.Kun se on saatu, reväistään perämoottorit käyntiin, ja porhalletaan politiikan ulapoille kansalaisten näkymättömiin.

Demokratia ei pääty äänestämisen myötä. Äänestyksen jälkeen sen pitäisi vasta lähteä käyntiin. Edustajien tekemisiä ja tekemättä jättämisiä tulisi median, puolueiden ja kansalaistenkin tarkkaan seurata. Se edellyttää, että näköyhteys säilyy ja matkareitistä on aina tietoa.

(4.6.) Miksi Putin ärähti?

Putin ärähti, sillä Suomi harjoittaa epäkypsää uhittelevaa Venäjä-politiikkaa. On turha puhua monikulttuurisesta Suomesta, jos emme edes tunne naapurimaatamme. Emmekö koskaan saavuttaneet itsenäisyyttämme?

Itsenäinen arvostaa itseään ja muita, ei tunne alemmuutta eikä ylemmyyttä, ei mielistele vahvempia, eikä lue toisia vähäarvoisiksi. Myös menneisyydestä se selviää, ilman katkeruutta. Ensin kumarsimme Neuvostoliittoa, nyt esiinnymme Venäjälle eurokukkona!

Venäjällä pitkään asunut suomalainen turvallisuusasiantuntija kertoi, että suomalaiset päättäjät eivät osaa hoitaa Venäjä-suhteitaan, eikä heillä ole suoria puhelinyhteyksiä Venäjän päättäjiin. Luottamusta tulisi rakentaa epävirallisten ja jatkuvien kontaktien kautta. Sama pätee myös Aasiaan. Kekkosella oli näitä sosiaalisia taitoja,vaikka muuten emme siihen kauteen haluakkaan palata.

EU:n kautta - etenkin jos Lissabonin sopimus tulee hyväksyttyä - voimme harjoittaa myös yhteistä Venäjä-politiikkaa, jossa yhteiskunnallisen kehityksen soisi korostuvan. Osa tätä politiikkaa on se, että EU itse toimii esimerkillisesti, eikä esimerkiksi kauppaetujen toivossa luista ihmisoikeus velvoitteistaan.

Ulkopolitiikka on yhä enemmän kietoutunut talouspolitiikkaan ja sitäkin kautta turvallisuuspolitiikkaan. On myös palattu siirtomaameininkiin, sillä erotuksella, että Kiina ja Intia ovat myös ryhtyneet siirtomaaisänniksi. EU-maat ja niiden tukemat yhtiöt valtaavat kehitysmaista alueita, turvatakseen ruuan ja energian tarpeensa. On suuri vaara, että ilmastonmuutoksesta tai teknologisista seikkailuista johtuvat kadot ja luonnonresurssien heikkenevä tilanne johtavat sotilaallisiin selkkauksiin. EU:lla on tässä tilanteessa suuri houkutus myös liittyä sapelin kalistajien kerhoon.

Aseteollisuus on myös monin tavoin mukana globalisaation suunnan määrääjänä. Se kytkeytyy muihin sektoreihinkin. Samat yhtiöt saattavat valmistaa sekä aseita että lannotteita. Asekauppa vetää samaan aikaan kun muut sektorit ryömivät pohjalla. SIPRI:n mukaan vuonna 2007 maailman aseviennin johdossa oli Yhdysvallat (31 %). Seuraavina olivat Venäjä (25 %) ja Saksa (10 %). Aseteollisuus on koko ajan saanut valtion tukiaisia. Intressissä on että kalistelu jatkuu ja tavaraa myydään.

Maailmalla toivotaan EU:n johtavan toisenlaista globaalia kehitystä.Ikävä kyllä, EU:n kahdenväliset ja alueelliset kauppasopimukset ovat yhteiskunnallisilta ehdoiltaan olleet jopa WTO:n sopimuksia kovempia.EU:n tulisi kehittää ja markkinoida yhteiskuntavastuullista globaalia hallintoa. Nyt globaalia kehitystä vetävät monikansalliset markkinavoimat sekä niiden etuja ajavat WTO JA IMF. EU niiden kylkiäisenä. YK on sysätty sivuraiteille ja osa sen toiminnasta tehty hampaattomaksi.

Globaalin kehityksen kohdalla on tapana sanoa, että olimmepa Suomessa, Venäjällä tai EU:ssa, olemme kaikki samassa veneessä. Viime aikoina on kuitenkin tuntunut siltä, että johto ja eliitti istuvat omassa veneessään ja kansa omassaan. Äänestäjien olisi syytää viheltää tämä peli poikki!

(3.6.) Miksi vihreät ja kommunistit muistuttavat toisiaan?

Puolueiden välillä on sekä eroja että yhtäläisyyksiä. Toisten välillä enemmän.

Puolueiden jäsenkunta ei ole yhdestä muotista tehtyä. Lähes kaikissa puolueissa on niitä, jotka suhtautuvat yhteiskunnan kehityksen kriittisesti. Moni seuraa eurooppalaista kansalaiskeskustelua ja osallistuu sosiaalifoorumeihin. On myös niitä, jotka heittäytyvät konsensuksen vietäviksi ja siitä syystäkin mielipiteet muistuttavat toisiaan.

Erot saattavat myös olla näennäisiä. Myös samanlaisuus voi olla pettävää.

Ympäristö - joitakin vatasia lukuunottamatta - lienee jo kaikkien ohjelmassa. Mutta miten?

Ympäristönäkemykset voivat hyvinkin olla vanhan toistoa kuin kieliä kokonaan uudesta lähestymistavasta. Ympäristöratkaisut voivat olla uusliberalistisia nekin, silloin kun ilmastoasioihin sovelletaan vain finanssi-instrumentteja, eikä pyritä uudenlaisiin tuotantotapoihin, joilla säästettäisiin luontoa seuraaville sukupolville. "Devil is in the details" eli näkemyserot tulevat esiin vasta kun tarkastellaan tarkempia sisältöjä.

Ideologialla on EU:n kehittämisen kannalta tietenkin merkitystä. Moni äänestää kuitenkin eurovaaleissa henkilöä. Tällöin yritetään arvioida henkilön kansainvälistä kokemusta ja Eurooppa tuntemusta. Mutta ideologiankin pitää elää ja vastata ajan haasteisiin, osua tulkitsemaan sen keskeisiä ilmiöitä. Naftaliinista nostettujen urhojen tuoksu tuskin vetää kansalaisia puoleensa. Pysähtynyt ja jäykkä ideologia on kauhistus sekin.

Idealismia tarvitsemme enemmän kuin kanonisoituneita ideologioita. Vuosituhansienkin takaa tulevat pitkät arvot ovat tärkeämpiä kuin puolueiden pikavipit. Ihmisen arvoa eivät taloudelliset näkökohdat saa ylittää.

Kansalaisia loukkaa epäoikeudenmukaisuus, epätasa-arvo, johtajien kohtuuttomuus, veronkierrot ja kaikenlainenepärehellisyys ja kyykyttäminen. Arvot eivät ole kadonneet minnekään, huolimatta joidenkin puoleiden orwellilaisesta uuskielestä.

Uuskieli antoi vapaudelle ja ihmisen kohtalolle uusia sisältöjä. Moni kuvittelee esimerkiksi, että vapaa-kaupassa on kyse meidän vapaudestamme. Se kuitenkin ajaa monikansallisten yhtiöiden etuja ja vapauksia. Kansalaisten oikeudet nähdään kaupan esteinä.

Kaikki uudet ilmiöt olisi avattava avoimelle keskustelulle ja etsittävä reilumpia vaihtoehtoja. Yhden näkökulman markkinointi vain passivoi.

Demokratia ei ole ideologia. Se on jatkuva prosessi. Jäykkä ja ylimielinen, kaikentietävä ideologia voi vangita avoimen, demokraattisen prosessin. Demokratiaan kuuluu vaihtoehdoista keskusteleminen. Se ei ole määräilyvaltaa, jossa kansalaiskeskustelun korvaa alamaisille tiedottaminen ja yhdessä etsimisen asiantuntijavalta.

(2.6.) Mitä eurovaalitulos vaikuttaa Urpilaisen asemaan?

Urpilainen ja Demarit eivät saa takkiinsa näissä vaaleissa, sillä historian arvaamaton kulku on nostanut esiin asioita, jotka ovat perinteisesti "kuuluneet" demarien ohjelmaan. Työllisyys on yksi niistä. Työttömyys on äänestäjille tärkeä aihe. EU:n viimeisessä barometrissä eli kansalaiskyselyssä 57 % nosti työn ja työttömyyden tärkeimmäksi huolenaiheekseen. Vertailun vuoksi: Maahanmuuttaja-asioilla oli vain 24 %:n kannatus.

Meneillään oleva finanssikriisi on paljastanut uusliberalistisen mallin karut kasvot. Työelämän epävarmuus oli yksi sen tunnusmerkeistä jo ennen kriisiä. Halpaa ja kesyä työvoimaa haettiin milloin mistäkin kolkalta. Työnantajien vauraus perusti myös kupliin. Niiden puhjettua ongelmat lisääntyivät.

Työttömyys iskee erityisen rajusti nuoriin, kasvaen maailmanlaajuisesti 2-3 prosenttiyksikköä. Myös työn laatu heikkenee. Luvassa on enemmän pienipalkkaista epävarmaa pätkätyötä ja siitä seuraavia sosiaalisia ongelmia. Kaikkien turvattomuus lisääntyy. Samalla suomalainen yhteiskunta siirtyy yhä enemmän itsepalvelu yhteiskunnaksi. Vihreän työsektorinkin kasvu työpaikkojen merkittävänä lisääjänä on vielä näkemättä.

ILO:n mukaan työllisyystilanne korjaantuu yleensä hitaasti, 4-5 vuoden viiveellä talouskasvun alkamisen jälkeen. Tässä globaalitalouden rakennemuutoksessa ei tämä yhtälö enää välttämättä toimi. Tulevaisuudessa talouskasvu on loivempaa. Väitetään myös, että kasvu ei enää lisää työllisyyttä.Tähän tilanteeseen ei pelkkä työpolitiikka enää riitä, ei pelkkä kasvukaan. Rajallinen lienee myös niiden yhteistoimien vaikutus, jota EU:n kansalaiset näyttävät hallituksiltaan odottavan. Euro-barometrin mukaan kansalaiset haluavat työllisyyden parantamiseen talouden, valtion budjetin ja verotuksen yhteistoimia.

Olemme tulleet tilanteeseen, jossa on puututtava sekä malliin että rakenteisiin. Tarvitsemme uusia vaihtoehtoja. Samanaikaisten kriisien ryminään tarvitaan kokonaisvaltaista otetta: on luotava talousmalli joka hyödyttää talouden lisäksi yhtä lailla ympäristöä ja kansalaisten hyvinvointia ja oikeksia. Sen löytäminen ei tietenkään tule olemaan helppoa. Helppoja ratkaisuja ei kuitenkaan enää ole. Kuplat ja kehvelöinti on jo kokeiltu ja vaarallisiksi havaittu.

Tähän haasteeseen tarvitsemme myös uudenlaisia poliittisia johtajia, rohkeita johtajia joilla on mielikuvitusta ja jotka eivät pelkää ottaa riskejä, mutta eivät myöskään sälytä riskejä vain kansalaisille. Johtajien on tunnettava tietonsa rajat yhä monimutkaistuvassa maailmassa. Tärkein kyky onkin kuulla kansalaisia ja yhdessä heidän ja muiden sidosryhmien kanssa etsiä ratkaisuja.

Suomi ei yksin selviä haasteista, joiden syyt ovat sen rajojen ulkopuolella tai joihin se muiden lailla on kietoutunut. EU on - globaalien yhteisöjen lisäksi - oikea osoite. Barometriin vastanneiden EU kansalaistenkin mielestä tärkein toimija.

(Kirjoittaja on ILO:n entinen asiantuntija)

(1.6.) Miksi eurovaalit lietsovat muukalaisvihaa?

EU:hun liittyminen merkitsi monella tapaa rajojen avaamista. Myös samoihin aikoihin tapahtunut Maailman kauppajärjestön perustaminen vahvisti kaupan ja työvoimankin liikkkuvuutta. Valmisteltiinko kansalaisia tähän valtavaan rakenteelliseen muutokseen mitenkään? Kulttuurien välisessä kohtaamisessa on aina kaksi puolta, kaksi sopeutujien ryhmää. Poliittisesti korrekti puhe, jossa kipeät asiat heti leimataan rasismiksi, ei auta kulttuurisessa murrostilanteessa.

Sosiaali- ja muita palveluja on heikennetty kun budjetteja on leikattu. Uuden julkishallinnon periaatteiden mukaan työntekijöitä on myös vähennetty, julkisia palveluja keskitetty kansalaisten ulottumattomiin ja loput yksityistetty. Lisäksi etujaan joutuu nyt vaatimaan yhä ponnekkaammin, jos sosiaalisista oikeuksistaan sattuu jotakin tietämään. Moni kokee, että maahanmuuttajat saavat kaiken avun helpommin.

Teollisesta yhteiskunnasta siirryttiin jälkiteolliseen globaaliin talouteen. Samalla suuri osa palveluammateista valui kehitys- ja muihin halpamaihin. Moni koki tämän halpa-maisen muutoksen nahoissaan. Kokemus heitettiin sivuraiteille. Jäljellejäävien työn tahtia on kiristetty. Nuorille riittää lähinnä tonnin pätkätöitä. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus on kasvanut. Kansalaisten kokemasta epäreiluudesta eivät politiikot kuitenkaan riittävästi puhu. Kansalaisten tunnot eivät tule kuulluksi, eivätkä löydä poliittisia väyliä. Helposti lähdetään etsimään syntipukkia. Tuntoihin vastaavat vain perussuomalaiset, nostamalla maahanmuuttajat maalitauluksi, selvittämättä kuitenkaan kaikille kipeän yhteiskunnallisen muutoksen taustoja.

Muut puolueet näkevät perussuomalaisten suosiossa vaaran ja nostavat varovaisesti maahanmuuttaja-aiheen esiin, vain vastatakseen poliittiseen uhkaan, ei löytääkseen äänestäjien kipupisteet. Pelkäänpä että lopulta tässä voittaa nukkuvien puolue.

Saisimme enemmän eurovaaliäänestäjiä, jos todella puhuisimme asioista, joihin EU meitä vie väkisin, vikisten tai vaieten - niin hyvässä kuin pahassakin. Kyse ei kuitenkaan ole mustavalkoisuudesta, ei hyvän ja pahan kamppailusta.

Kyse on prosessista. EU on prosessi, joka on keskeneräinen. Siihen tulisi meidän kaikkien vaikuttaa, jotta EU:sta tulisi tasapainoinen ja demokraattisesti vuorovaikutteinen.

EU on puuttunut mm. jähmeään ja hitaasti toimivaan oikeuslaitokseemme, sananvapauteen ja vaikkapa kirurgiemme liiallisiin ylitöihin. EU ajaa meitä myös hyviin eurooppalaisiin standardeihin, joista olemme jääneet jälkeen. Mutta se ajaa myös asioita, jotka eivät ole etujemme mukaisia ja joille ei ole kansan enemmistön tukea. Monista tekeillä olevista muutoshankkeista emme saa tietoa eikä vaikuttamiselle ole riittäviä kanavia. Yksi kyseenalaisista hankkeista on geenimanipuloidun teknologian ja seuraamuksiltaan arvaamattomien gmo-lajien maahantuonti. Kansalaisten mielipiteen voi ohittaa monikansallinen bisnesetu, jolla on EU:ssa valtavat lobbausvoimat.

Äänestäkää hyvät ihmiset! Eurooppayhtiöksi muuttuva EU kaipaa haastajakseen aidon eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan, jossa äänemme kuuluu, oikeutemme säilyvät ja jossa voimme vaikuttaa asioihin, joista olemme saaneet riittävästi tietoa.