(8.6.) Mitä vaalitulos kertoo?

Eurooppa on herännyt varsin konservatiiviseen ja oikeistolaiseen Eurooppaan. En usko, että suurin osa suomalaista edes tajuaa, miten oikeistolaista politiikkaa monissa maissa ja europarlamentissa harrastetaan ja mitä se merkitsee Suomenkin kehitykselle ennemmin tai myöhemmin. Vasemmiston heikentyminen on todella huolestuttavaa, eikä vihreistä vielä toistaiseksi ole Euroopan mittakaavassa vastapainoksi. Jos edes haluaisivat sellainen olla.

Pidän täysin hämmentävänä sitä, että nykyisessä taloustilanteessa ihmiset kokevat oikeiston olevan vastaus ongelmiin, jotka pitkälle ovat oikeistolaisen talouspolitiikan tulosta. Mutta kansa on puhunut ja pulinat pois: vasemmiston on todella katsottava itseään peiliin. Nyt ei ryppyvoiteista ole apua, vaan vasemmistolainen charmi on löydettävä luonteenmuutoksesta ja aidosta kasvusta.

Itseäni on jäänyt eniten kaivelemaan Timo Soinin ja Mitro Revon saamat äänimäärät. Vaikka he ovat ihmisinä ja poliitikkoina hyvin erilaisia, heitä yhdistää kuitenkin tietyllä tavalla samantyyppinen retoriikka ja esiintyminen. Substanssi tai aate ei päätä huimaa, mutta he osaavat sanoa sanottavansa ymmärrettävästi ja tunteisiin vetoamalla. Osin tästä voi syyttää median pinnallista tapaa käsitellä päivän politiikkaa, jolloin nasevat onelinerit ja lupsakka esiintyminen pääsevät oikeuksiinsa painavamman asian kustannuksella. Toisaalta taas on turha syyttää mediaa tai äänestäjiä: varmasti on niin, että mikäli ei kykene välittämään asiaansa merkityksellisellä tavalla äänestäjille (oli viestimisväline mikä tahansa), on joko kehitettävä omaa viestintäänsä tai sitten sanomaansa.

Äänestysprosentti kertoi myös karua kieltään kansan tahdosta. Edelleen suurta osaa äänestäjistä EU-vaalit eivät jaksaneet kiinnostaa millään tavalla. Poliittinen eliitti voi pohtia päänsä puhki näiden vaalien tuloksien vaikutusta esimerkiksi tuleviin eduskuntavaaleihin, mutta väitän että merkitys on marginaalisempi kuin moni eilinen voittaja haluaisi uskoakaan. Seuraavat vaalit ovat uudet vaalit.

(4.6.) Miksi Putin ärähti?

Putin ärähti, mutta virkansa puolesta. En usko, että hänellä oli kovin paljoa asiasta tietoa tai että piti asiaa kovinkaan tärkeänä. Suomessa usein unohdetaan, että täällä suuriksi katsotut asiat (esimerkiksi ihmisoikeudet tai kyseinen Antonin tapaus) eivät näy samassa perspektiivissä Venäjällä. Täällä myös hätkähdetään kovin herkästi Venäjän sanomisia.

Suomella on venäläisten, venäläisyyden ja Venäjän suhteen vielä paljon käsittelemätöntä kansallistraumaa, joka heijastuu ulkopolitiikkaan, mediaan ja venäläisten ihmisten kohtaamiseen. Suomalaisiin on äidinmaidossa iskostettu ajatus, että kaikki paha tulee idästä. Geopoliittisia realiteetteja pidetään vieläkin usein ulkopolitiikan taustavaikuttimena, vaikka kuinka väitettäisiin muuta. EU:n jäsenyyttä perusteltiin aikanaan suojalta Venäjää vastaan ja "uuden ulkopolitiikan tekijät" ajavat Suomen NATO-jäsenyyttä kuin käärmettä pyssyyn. Mikä on NATO:n lisäarvo Suomelle tilanteessa, jossa Venäjää ei olisi?

Päämedia suoltaa pääsääntöisesti negatiivisia uutisia Venäjältä ilman, että niissä noudatettaisiin paljonkaan lähdekriittisyyttä tai pohdittaisiin, voisiko toisenlainenkin lähestymistapa kuin läntinen malli olla produktiivinen ja todenmukaisempi. Tietenkään en tarkoita tällä universaaleja kysymyksiä, kuten ihmisoikeuksia tai kansainvälisiä diplomatiakäytäntöjä - niitäkin koskevassa uutisoinnissa lähdekriittisyys voisi kuitenkin tulla tarpeeseen.

Venäjänkieliset ovat puolestaan Suomen suurin ja nopeimmin kasvava maahanmuuttajaryhmä, josta suurin osa on edelleen paluumuuttajia. Vähemmistövaltuutetun vuonna 2008 tekemän selvityksen mukaan heitä kohtaan esiintyy paljon negatiivisia asenteita. Tämä on sikäli poikkeavaa muihin maahanmuuttajaryhmiin nähden, että venäläiset eivät ulkoisen olemuksen tai kulttuurinsa puolesta eroa näkyvästi juurikaan suomalaisista. Vastaavanlaiset ryhmät kuten virolaiset ja ruotsalaiset eivät tutkimusten mukaan juurikaan koe negatiivisia asenteita. Kyseessä siis saattaa olla vielä kytevä "ryssäviha". Tämä on valtava potentiaali, joka on vaarassa valua hukkaan.

Asenne Venäjää kohtaan on toki muuttunut Suomen EU-jäsenyyden aikana, mutta samaan aikaan on tapahtunut muitakin mullistuksia, jotka ovat liittyneet tietoyhteiskunnan kehittymiseen ja globalisaatioon. EU:sta voi kysyä, onko se niinkään enää ulkopolitiikkaa kuin sisäpolitiikkaa? Oma sukupolveni pitää kansainvälisyyttä varsin arkipäiväisenä: nuoret ihmiset ovat kansainvälisempiä, kielitaitoisempia ja ylipäätään tietoisempia maailman asioista kuin koskaan aiemmin. Esimerkiksi suomalainen korkeakoulukenttä elää tällä hetkellä aikaa, jossa kaikki uudistukset ja aloitteet tavalla tai toisella liittyvät kansainvälisiin ilmiöihin ja kansallinen säätely kadottaa vähitellen merkitystään.

Senkin puolesta olisi erittäin tärkeää, että nuoret ihmiset saataisiin kiinnostumaan EU:sta ja ymmärtämään, ettei se ole enää samanlaista ulkopolitiikkaa ja kansojen välistä kabineteissa tehtävää yhteistyötä kuin YYA-aikana. Globaalissa maailmassa kaikki liittyy kaikkeen ja EU:n puitteissa tehtävät asiat ovat leimallisesti Euroopan koko alueen kehittymisen kannalta merkittäviä. Siksikin huvittaa ehdokkaiden kampanjat, jossa itseä tituleerataan EU-asiantuntijana - ilmiö jonka Alexander Stubb (kok.) aikanaan aloitti. On totta, että Euroopan parlamentissa tarvitaan erilaista osaamista kuin Suomen eduskunnassa, mutta kyllä asiat ovat hyvin pitkälle toisiinsa liittyviä. Ehkä termin taakse kätkeytyvä olennaisin asia on kuitenkin se, löytyykö ehdokkaalta todellista kokemusta työskentelemisestä vaikeiden eurooppalaisten asioiden kanssa, eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, suomalaisena.

(3.6.) Miksi vihreät ja kommunistit muistuttavat toisiaan?

Vihreiden ja kommunistien ehdokkaiden välillä löytyy varmasti paljon yksilöllisiäkin eroja, vaikka vaalikonevastauksissa puolueet näyttävät jokseenkin identtisiltä tehdyn tutkimuksen valossa. Tulokset tietenkin kertovat myös siitä, että vihreät ovat enemmän poliittisella kartalla vasemmalla, vaikka he mielellään lanseeraavat itseään "itsenäisenä" ja "uudenlaisena" puolueena tietäen sen vetoavan äänestäjiin, jotka ovat kyllästyneet vanhoihin puolueisiin. Useat asiat pysyvät kuitenkin samana, joten kyllästyminen ja vihreiden äänestäminen voi olla vain imagokysymys: "Olen ketä äänestän".

On kuitenkin hauska päästä pohtimaan vihreiden ja kommunistien yhtäläisyyksiä, niitä kun varmasti löytyy muutenkin kuin asiakysymyksissä. Vihreä liike on alusta alkaen kerännyt ympärilleen entisiä taistolaisia ja kommunisteja, joiden oli löydettävä uusi aatteellinen koti Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Samoin joukkoon liittyi ehdottomia luonnonsuojelijoita, jotka olivat valmiita radikaalimpaankin toimintaan. Nämä loivat puoluekulttuurin, joka on hyvin saman tyyppinen kuin kommunisteilla. Vihreät uskovat usein olevansa muiden yläpuolella ja he uskovat omaavansa viimeisimmän totuuden kaikesta. Muiden puolueiden ehdokkaat luokitellaan suoraviivaisesti "hyviin" tai "pahoihin" tyyppeihin riippuen siitä, kuinka samaa mieltä he ovat vihreän doktriinin kanssa. Tätä toki esiintyy muissakin puolueissa, mutta erityisen korostuneesti vihreissä.

Tämä ehdottomuus monissa asioissa on vierasta ja ristiriidassa sen imagon kanssa, jota cityvihreät mielellään levittävät. Suvaitsevaisuus on suvaitsevaisuutta vain, jos ihminen on samaa mieltä heidän kanssaan. Julkiseen kritiikkiin vihreät suhtautuvat erittäin negatiivisesti ja ovat siitä aina yhtä vilpittömän ihmeissään. Vanhemmissa puolueissa on jo totuttu siihen, että avoin demokratia, valta ja vastuu tuovat mukanaan myös kritiikkiä sekä oman liikkeen sisällä eriäviä näkemyksiä. Eikä se aina automaattisesti merkitse sitä, että kritiikin esittäjät olisivat jotenkin "pahoja" ihmisiä. He ovat vain asioista eri mieltä.

Vihreät profiloituvat mielellään myös uutena vasemmistona, joka tietää mitä ihmiset oikeasti tarvitsevat. Suurin osa vihreiden jäsenistä ja aktiiveista tulevat kuitenkin kohtuullisen hyvin toimeentulevista perheistä ja ovat itse kohtuullisen hyvin toimeentulevia verrattuna valtaväestöön. On helppo miettiä post-materialistisia asioita kun materialistiset asiat ovat kunnossa itsellään. Tähän liittyy myös se, miksi vihreiden kannatus on vielä kovin pääkaupunkiseutuvetoista.

(2.6.) Mitä eurovaalitulos vaikuttaa Urpilaisen asemaan?

Välikysymys vaalien alla ei ole mitenkään epätavanomainen keino herättää keskustelua jostain yleisesti tärkeästä asiasta. Sillä saa mukavasti huomiota ja samalla luodaan vaaleihin sopivaa vastakkainasettelua hallituksen ja opposition välille.

Välikysymys on kuitenkin parlamentaarinen keino osoittaa, että jotkut asiat todella ovat tärkeitä ja vaativat toimenpiteitä. Siitä kertoo myös se, että Suomen nuoriso- ja opiskelijajärjestöt ovat varsin laajalla kokoonpanolla allekirjoittaneet kannanoton, joka koskee välikysymyksen yhtä keskeistä teemaa, nuorisotyöttömyyttä, joka on kasvanut vuodessa yli 50%. Allekirjoittajina on myös hallituspuolueiden nuoriso- ja opiskelijajärjestöjä. Kannanotto luovutettiin tänään eduskuntapuolueiden edustajille.

Sitä onko tämä vain SDP:n yritys nostaa laahaavaa kannatustaan, on vaikea sanoa. Samalla tavalla voisi kysyä, miten paljon hallituspuolueen Keskustan viimeaikaisista toimenpiteistä on aitoa hallintoa ja mitä asioita tehdään oman kannatuksensa nostamiseksi - joka myös laahaa pohjalukemissa. Nämä asiat kun demokratiassa kulkevat luonnollisesti käsi kädessä ja kansa päättää asioiden sekä tekojen pohjalta, ketä äänestää. EU-vaalit ovat vielä luku sinänsä, sillä äänestyspäätöksiä tehtäessä kannattaisi myös katsoa, mitä parlamentin eri poliittiset ryhmittymät lupaavat tehdä tai ovat tehneet.

Nämä vaalit eivät vielä mitenkään ennusta Urpilaisen nousua tai tuhoa SDP:n puheenjohtajana. Puolue käy tällä hetkellä läpi aikamoista sisäistä prosessia ja Urpilainen on ollut vallan kahvassa vasta vuoden. Varsinkin kun ottaa huomioon puolueen sisäisen uudistusinnon ja nuorten ihmisten esiinmarssin, vuosi on aika lyhyt aika uudistumiselle ja suunnan otolle.

Tosin samaan aikaan on todettava, että puolueessa tuntuu olevan myös vielä hyvin paljon vanhakantaista ajattelua ja osa konkareista on vain tyytynyt seuraamaan sivusta ajatuksella "antaa sen nyt koittaa tehdä paremmin mutta ei siitä mitään tule". Aika näyttää, miten rivit suoristetaan seuraaviin puhtaasti kotimaisiin vaaleihin ja kuinka aidosti eri sukupolvet ja kulttuurit puolueen sisällä oppivat löytämään toisensa.

(1.6.) Miksi eurovaalit lietsovat muukalaisvihaa?

On selvää, että Suomen eduskuntapuolueet sekä media ovat epäonnistuneet maahanmuuttokeskustelussa ja sen hallinnassa. Poliittinen korrektius ja ääriliikkeiden pelko on aiheuttanut maahanmuuttajien ympärille yhteiskunnallisen tyhjiön, jossa heidän on vaikea elää elämäänsä normaalisti ja jossa heidän ihmisoikeuksiaan voidaan rikkoa räikeästi jopa viranomaisten toimesta. Samaan aikaan maahanmuuttoon skeptisesti tai negatiivisesti suhtautuvien ihmisten kysymyksiin ei ole tarjottu selkeitä vastauksia.

Koska mikään vastuullinen puolue ei ole ottanut asiaa pääagendalleen ja purkanut ihmisten keskuudessa olevaa muukalaispelkoa, on keskustelu jätetty ääripäille. Poliittinen retoriikka tarkastelee maahanmuuttajia joko ongelmana lietsoen muukalaisvihaa tai suitsuttaen epärealistisestikin suvaitsevaisuutta ihmisryhmien kesken. Kumpikaan äärilaita ei anna oikeaa kuvaa heterogeenisyydestä ihmisryhmässä, jota hyvin laajasti kutsutaan "maahanmuuttajiksi". Tähän ryhmään kuuluu vauvoja, lapsia, opiskelijoita, työntekijöitä, työnantajia, vanhuksia, hyviä ihmisiä, pahoja ihmisiä, laiskoja, ahkeria, pakolaisia, siirtolaisia, suomalaisen näköisiä, ulkomaalaisen näköisiä, niitä jotka ovat asuneet täällä vasta vuoden sekä niitä, jotka ovat asuneet täällä jo 40 vuotta.

Itse asiassa puhumme kohtuullisen vanhasta ilmiöstä joka on vähintään yhtä monimuotoinen kuin maamme "oma" populaatio. On absurdia puhua "maahanmuuttajien ongelmista", koska samantyyppisiä ongelmia on suomalaisillakin. Siksi onkin huolestuttavaa, että eturivin poliitikot ovat ulkoistaneet vaikean maahanmuuttokeskustelun ääripäille, kotouttamisesta huolehtiville virkamiehille sekä kansalaisjärjestöille.

EU-vaaleissa teema on erittäin ajankohtainen: vapaa liikkuvuus EU:n sisällä on keskeinen tavoite, mutta liikkuvuus EU:n ja muiden maiden välillä sekä eri jäsenmaissa toteutettava maahanmuuttopolitiikka on erittäin kuuma peruna. Siksikin on outoa, ettei Suomessa keskustella asiasta näiden vaalien yhteydessä laajemmin ja avoimemmin. Mikä on suomalaisten puolueiden näkemys, mikä Suomen virallinen kanta, mikä mättää EU:ssa näiden asioiden suhteen?

Vastuullisuus vaatisi sen, että eduskuntapuolueet aloittaisivat selkeän ja yhteisesti sovitun keskustelun maahanmuuttokysymyksistä vaalikausien välillä. Vaalikausien välillä siksi, että äänestäjät eivät olisi ensimmäisenä mielessä. Siinä keskustelussa tulisi pitää selkeästi erillään maahanmuuton kriteerit eli kuka tulee, milloin, millä perusteella, sekä sen, miten tänne laillisesti tulleen ihmisen ihmisoikeudet turvattaisiin - kuinka taataan normaalin elämän edellytykset ilman syrjintää, uhkailua tai oman kulttuurin kadottamista. Tehtävä ei ole helppo ja siksi se vaatisikin laajempaa yhteistyötä yli puoluerajojen, ei vain vaaliohjelmiin ympättyä koristelausetta siitä, "kuinka tärkeitä maahanmuuttajat ovat ainakin äänestäjinä".

(29.5.) Puolueiden kannatus: Kasvaako paine hallituksessa?

Kannatusgalluppien kommentoiminen Suomessa on yhtä mielenkiintoista ja mielekästä kuin etanoiden maratonin selostaminen - sillä erotuksella, että etanoiden maratonilla on selkeästi mitattavissa oleva voittaja sekä loppumisajankohta. Gallupit mittaavat vain sen hetkistä tunnelmaa ja Suomessa erot kolmen suuren puolueen kesken mahtuvat lähestulkoon aina virhemarginaaliin. Tulokset eivät juuri ennusta tulevia vaaleja tai lopullista äänisaalista. Loppukiriä on nähty ennenkin, yllättäviä onnistumisia ja mokia.

Huolestuttavinta on, että näissä tuloksissa kahta kannatustaan nostanutta puoluetta eli kokoomusta ja perussuomalaisia tuntuu tämän päivän uutisaiheiden valossa yhdistävän yksi asia eli rasismi, salonkikelpoisemmin "maahanmuuttokriittisyys". Kokoomuksen puoluejohdon pikainen tuomio ehdokas Pöntiselle ei tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että puolueen jäsenistöstä on ennenkin kuulunut vastaavanlaisia antipatioita tai sitä, että kokoomus on ehdokasasettelussaan varmasti hyväksynyt keskuuteensa vaalitaktisin syin henkilön, jonka on mahdollista yrittää kilpailla uuden kykypuolueen Perussuomalaisten kasvavasta äänimäärästä. Suurin yllätys puoluejohdolle taisikin olla, että kalliisti suunniteltu "Into, Tieto ja Taito"-kampanja koki aikamoisen kolauksen yhdellä Helsingin Sanomien etusivun mainoksella, jossa maahanmuuttajat ja sosiaalipummit niputettiin sujuvasti yhteen. Yritä siinä sitten tosissasi olla rakentamassa suvaitsevaista ja avointa Eurooppaa, kuten puolueen vaalisivuilla luvataan.

Eniten kannatustaan kasvattanut keskusta ei yllätä, sillä EU-vaaleissa on perinteisesti pärjännyt puolue, joka onnistuu paketoimaan kampanjansa Suomen kansallisen edun edistämiseksi. Tämä on tosin harhaanjohtavaa, sillä EU-tasolla ei niinkään ajeta kansallista etua vaan luodaan yhteistä Eurooppaa, jossa parlamenttiryhmillä on suuri rooli. Keskusta kuuluu Euroopan parlamentissa Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmään, joka ei varsinaisesti ole maataloustukien suurin ystävä. Kuinka moni heidän ehdokkaistaan sanoo sen ääneen?

(28.5.) Miksi keskusta tahtoo presidentin sivuun EU-kokouksista?

Keskustan tapa nostaa tämä perustuslaillinen asia EU-selonteon käsittelyn yhteydessä pistää miettimään, että kyseessä on vaalitemppu, johon media tarttui liiankin hanakasti. Tätä asiaahan ei selonteon yhteydessä päätetä ja tarkoituksena oli varmaankin vain saada esiin SDP:n sisällä olevia eriäviä näkemyksiä asiasta. Ilmeisesti keskusta kuvitteli tämän olevan sellainen asia, joka kiinnostaa kansaa ja äänestäjiä.

Samaan aikaan kun työttömyysluvut kasvavat ja globaali talouskriisi ravistelee myös EU:ta, voisi kuvitella että EU-vaalikeskusteluissa nousisi tärkeämpiäkin asioita esiin. Mikäli ihmisille luodaan kuvaa että tärkein asia on kuka istuu minkäkin lautasen ääressä päätöspöydissä, ei ole mikään ihme ettei äänestysprosentit vaikuta olevan nousussa näissäkään vaaleissa.