(8.6.) Mitä vaalitulos kertoo?

Perussuomalaiset tekivät lopullisen läpimurtonsa näissä vaaleissa.

Tekisi mieleni kysyä Soinilta Johannes Virolaisen sanoin: Mitä aiotte voitollanne tehdä? Nähtäväksi jää, miten Soini saa pidettyä joukkonsa kasassa vajaan kahden vuoden ajan Brysselistä käsin. Jos nimittäin nämä prosentit sulavat käsiin ennen eduskuntavaaleja, ei tästä noususta jäänyt mitään konkreettista käteen.

Pyörtääkö Timo Soini siis jälleen sanansa ja jää Suomeen? Siinä tapauksessa Brysselin koneeseen nousee Sampo Terho.

Kristillisdemokraatit tekivät erittäin onnistuneen vaaliliiton. Ilman vaaliliittoa omaa ehdokasta ei olisi saatu läpi. Nyt Sari Essayah nousee mepiksi Soinin vanavedessä.

Kokoomus otti Jyrki Kataisen johdolla vaaleissa kärkipaikan selvällä erolla. Eroa kannatuksessa toiseksi sijoittuneeseen keskustaan tuli peräti 4,2 prosenttiyksikköä. Kokoomus on ollut nyt kaksissa peräkkäisissä vaaleissa Suomen suurin puolue.

Harvoinpa on silti tuollainen loistotulos tuntunut kokoomuslaisista niin karvaalta, kun 23,2 ja 19,9 prosentilla sai täsmälleen samat kolme paikkaa europarlamenttiin. Tavoiteltu neljäs paikka jäi noin prosenttiyksikön päähän.

Pika-analyysi äänestysaineistosta kertoo, että syy kokoomuksen jäämiseen tavoitteestaan oli, että Soinin kannatus söi ensimmäistä kertaa myös kokoomusta, erityisesti pääkaupunkiseudun äänestäjien joukossa. Tähän saakkahan Soini on syönyt pääasiassa vasemmistopuolueita kaupungeissa ja keskustaa maaseudulla.

Nyt kokoomuksen viimeinen puristus jäi Soinin rynnistyksen jalkoihin. Vaikka sinänsä kokoomuksen tappio oli vain puoli prosenttia. Muut suuret menettivät noin neljä prosenttia kumpikin.

Kokoomus lähtee kuitenkin eduskuntavaaleihin paalupaikalta. Jyrki Katainen on määrätietoisesti uudistanut kokoomusta järjestöllisesti vahvimmaksi puolueeksi. Katainen on myös modernisoinut kokoomuksen järkivihreäksi, maltilliseksi keskustaoikeistolaiseksi puolueeksi, jonka arvoihin voi valtaosa suomalaisista samaistua. Tulokset puhuvat puolestaan. Seuraavat kahdet vaalit ovat kuitenkin vasta kokoomukselle ne suuret vaalit, joissa suomalaisen politiikan suurten linjojen valtaa jaetaan. Eduskuntavaaleissa ja suorissa presidentinvaaleissa kokoomus ei ole vielä koskaan ollut suurin.

Keskusta otti todellisen torjuntavoiton näissä vaaleissa. Kannatus on luisunut alas pitkin kevättä. Kannatusmittauksissa SDP:n jälkeen kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi jumittunut keskusta käänsi nyt kampanjallaan gallupit nurin ja otti kakkospaikan vaaleissa kolmella mepillä.

Pääministeri Vanhanen saa hengähtää hetken rauhassa. Keskustassa odotetaan, josko kannatus lähtisi tästä pysyvästi nousuun. Hallitustyöskentely pysyy vakaana keskustan menestyksen myötä.

Gallupien varjossa pahimpien skenaarioiden toteutuminen - kolmanneksi jääminen ja kahteen meppiin tippuminen - olisi vienyt puolueen sekasortoon, jonka lopputulosta olisi ollut vaikea ennustaa.

Nyt Vanhanen saa johtaa hallitusta näinä vaikeina maailmantalouden aikoina kuitenkin rauhallisemmissa merkeissä. Se lienee myös maan etu.

SDP:lle tulos oli suuri tappio. Se hävisi jo kolmannet vaalit putkeen, näistä vielä kahdet oppositiossa. Jutta Urpilaisen oppositiopolitiikka ei toimi.

SDP ei vieläkään usko, että räksyttäminen sekä jatkuvien väärien väitteiden esittäminen hallituksen politiikasta ei toimi. Taantuma ei ollut hallituksen syytä, eikä ole työttömyyden kasvukaan. Molemmat johtuvat kansainvälisestä finanssikriisistä. Suomalaiset äänestäjät ovat nykyisin fiksuja ja koulutettuja.

Vastustajan tavoitteiden vääristelyllä ja pelottelulla sekä sitten ihmiset ja hyvinvoinnin näiltä keksityiltä möröiltä pelastamisen propagandalla ei enää pärjää.

Aito ja vakava neuvoni SDP:lle on, että lopettakaa myös suora valehtelu siitä, että tämä hallitus olisi suosinut rikkaita ja sorsinut köyhiä. Tosiasia kuitenkin on, että tämä hallitus on parantanut kaikkein pienituloisimpien - opiskelijoiden, eläkeläisten ja minimipäivärahoilla elävien - asemaa moninkertaisesti verrattuna niihin hallituksiin, joissa SDP oli mukana.

Tämä hallitus on alentanut tuloveroja vain puolet siitä mitä jokainen niistä hallituksista, joissa SDP istui ja vielä juuri samanlaisella tasa-alennuksella kuin SDP aikanaan. Hallitus ei ole myöskään alentanut verotusta niin paljon kuin SDP väittää. Kaikki tietävät, että iso osa näistä työn verotuksen kevennyksistä on siirretty tai siirretään ympäristö- ja kulutusveroihin. Kannattaa siis lopettaa näiden kiistattomien tosiasioiden vastainen propaganda. Vain tosiasiat tunnustamalla, totta puhumalla ja omista lähtökohdista politiikkaa tekemällä voi rakentaa menestystä.

Vihreät olivat yksi näiden vaalien selkeistä voittajista. Kaksi paikkaa ja vahva ote neljänneksi suurimman puolueen asemaan maistui varmasti hyvälle. Vihreillä oli paras ehdokaslista sekä toimiva yhtenäinen vaalikampanja. Luulenpa että esimerkiksi Jyrki Kasvin näköinen puheenjohtaja ja poliittinen linja voisi tulevaisuudessa nostaa puolueen taistelemaan jopa kolmannesta sijasta vaaleissa. Ylen vaalikonetutkimuksessakin todettu nykyinen selkeän vasemmistolainen linja tulee nimittäin lopulta Vihreille lasikatoksi matkalla kohti suurta puoluetta.

Vasemmistoliitolle vaalitulos oli katastrofi. Vasemmistoliitto kuihtuu vähitellen, ellei jotakin uutta tapahdu. Reippaaseen sosialismiin palaaminen olisi todellinen vaihtoehto toiselle oppositiopuolue SDP:lle ja voisi myös puhutella ihmisiä tässä ajassa. Vihreydessä vasemmistoliitto ei voi vihreitä voittaa. Paavo Arhinmäestä leivotaan pelastajaa, jota joudutaan odottamaan vielä vuosi. Paavon harteille kasataan jo nyt valtavasti paineita. Toisaalta hänellä on myös edellytyksiä nousta uuden sukupolven karismaattiseksi vasemmistojohtajaksi.

RKP:n voi omalla tavallaan julistaa myös näiden vaalien suurimmiksi voittajiksi. Omalla mepillä oli valtava symboliarvo muuten viime aikoina hitaasti kuihtuneelle puolueelle. Puolueen todennäköinen tulevaisuuden puheenjohtaja Carl Haglund lähti nyt Brysseliin hankkimaan kannuksia. Luulenpa että Calle palaa eduskuntavaaleissa takaisin Suomeen ja kotimaan politiikkaan. Nils Torvalds voi siis alkaa pakkailemaan laukkujaan.

Vaalien tulos kertoo ennen kaikkea siitä, että taloudellisesti erittäin vaikeat ajat eivät ainakaan vielä ole murtaneet hallituksen kannatusta. Tappiota hallituspuolueille tuli kokonaisuudessaan ainoastaan 2,4 prosenttia verrattuna viime eurovaaleihin. Hallitus on onnistunut viestimään suomalaisille kansainväliseen talouskriisiin liittyvät syy-seuraussuhteet. Se on myös onnistunut kertomaan mitä on tehnyt tilanteen helpottamiseksi.

Pääoppositiopuolue SDP taas on yrittänyt hyökkäämällä silmittömästi ottaa tilanteen varjolla poliittisia pikavoittoja. Se on esittänyt jatkuvasti paikkansapitämättömiä syytöksiä hallituksen toimista, elvytyksen suuruudesta, veronalennusten koosta jne. Tällä toimintatavalla SDP saa aikaan kaksi asiaa: osa ihmisistä näkee näiden totuutta vääristelevien väitteiden läpi ja kääntää pysyvästi selkänsä SDP:lle. Tämä ilmiö näkyy myös useissa tutkimuksissa, jotka äänestäjien keskuudessa on tehty. Osa ihmisistä taas uskoo SDP:n syytökset ja väitteet hallituksesta - ja katkeroituu. Mutta tämä kannatus kanavoituu protestina perussuomalaisille, koska SDP:llä ei kuitenkaan ole tarjota tyylinsä vuoksi mitään todellista vaihtoehtoa hallitukselle.

Taloustilanne kuitenkin vielä pahenee vaalikauden loppua kohden ja ihmisten usko on varmasti vielä koetuksella. Tämänhetkiset kannatusluvut tai eurovaalien tulos ei kerro siis vielä yhtään mitään eduskuntavaaleista tai niiden tuloksista. Se on kuitenkin varmaa, että nykyisellä tyylillä SDP ei suurimmaksi puolueeksi nouse. Se onnistuu ainoastaan politiikalla, johon fiksujen suomalaisten enemmistö voi uskoa ja luottaa. Politiikassa myös nopeat muutokset ovat mahdollisia.

Kuten aiemmassa kysymyksessä totesin, niin SDP oli selvä ykkönen kannatusmittauksissa vielä ennen viime eduskuntavaaleja. Vajaassa kahdessa vuodessa voi siis tapahtua mitä tahansa.

(5.6.) Kuka voitti vaaliväittelyn?

Ylen eurovaalikeskustelun voittaja oli Timo Soini. Häviäjä oli jo kolmannet vaalit peräkkäin Yle itse.

Timo Soini meni varmasti eilen nukkumaan tyytyväisenä miehenä. Hän sai sanottua rauhassa kaikki ne fraasit ja heitot, joita oli näitä vaaleja varten suunniteltu. Soini sai puheaikaa ja puherauhaa. Koko keskustelun teemastokin oli kuin rakennettu tuomaan esille hänen populistiset teemansa. Soinihan on itse todennut, että hän ei ole sosialisti eikä kapitalisti, vaan populisti. Populistin määritelmään vain kuuluu, että sanotaan se mitä kuulija haluaakin kuulla ilman mitään vastuuta sanoistaan. Onnea Soinille äänivyöryn odotteluun ylihuomenna. Media on tässä suhteessa muutenkin kantanut osansa hyvin.

Matti Vanhanen oli keskustelussa samanlainen kuin pääministerinä: asiallinen ja rauhallinen. Voisi toisaalta sanoa, että melkein väsynyt. Ainoa kerta kun hän puhui politiikkaa, oli kun hän pääsi toistelemaan viimeisimpiin vaaleihin keksimänsä väitteen, jonka mukaan politiikassa äänestäjä voi valita vain sosialistit, kapitalistit tai keskustapuolueen. Onkohan tuo ihan näin? Kokoomus kannattaa markkinoiden sääntelyä ihmisen ja luonnon ehdoilla ja toteaa, että markkinatalous on vain väline ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Meidän täytyy rakentaa arvot sille. Toisaalta Sosialidemokraatitkin ovat hyväksyneet aikaa sitten markkinatalouden talousjärjestelmäksi, vaikka uskovatkin valtiovallan puuttumisen kaikkeen olevan pelkästään hyväksi. Vanhasen analyysi ei ole tästä maailmasta.

Jutta Urpilainen pääsi muutaman kerran kertomaan rauhassa teemojaan sosiaalisesta Euroopasta ja onnistui silloin mielestäni hyvin. Liian usein hän kuitenkin jälleen sortui opettajamaiseen sormen heristelyyn, silmien muljautteluun ja falsetissa toistelemiinsa fraaseihin: ”yhdeksänkymmentä prosenttia elvytyksestä on veroelvytystä...”. SDP:n sisäpoliittinen löysä teema työllisyysvaaleista on falski, koska Euroopan sosialistien keinoilla, työelämän kankeuksien lisäämisellä Brysselistä käsin, Euroopan työllisyyttä vain heikennetään. Oikea avain Euroopan unionin työllisyyden kasvattamiseksi on tehdä lainsäädäntöä, joka tukee EU:n neljää perusvapautta. Samoin Urpilaisen väite, että EU:ssa olisi keskitytty liikaa markkinoihin ja nyt olisi ”sosiaalisen ihmisten Euroopan” aika, on pelkkää tyhjää puhetta. Kyllä kaikki puolueet ovat Euroopassa olleet ja ovat jatkossakin ihmisen asialla. Käsitykset hyvinvoinnin synnystä vain poikkeavat. Sopivasti säädelty markkinatalous, toimiva teollisuus, sisämarkkinat ja työmarkkinat ne jatkossakin hyvinvoinnin ihmisille luovat.

Jyrki Katainen onnistui viime vaaleista tutulla rauhallisella ja asiallisella tyylillään. Hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen, sekä analyysi finanssikriisin voittamisesta rauhoittamalla rahoitusmarkkinat Euroopan laajuisilla pankkien stressitesteillä olivat konkreettisia tavoitteita ja selkeää sisältöä. Hieman Katainen välillä kiihtyi, mutta syystäkin. Jo useammissa peräkkäisissä vaaleissa on nähty ilmiö, että vaikka muut saavat vaalitenteissä yleensä puhua asiansa ja puheenvuoronsa loppuun, niin Kataisen puheenvuoron päälle alkaa aina tavaton älämölö. Eilisessäkin tentissä valtaosassa Kataisen puheenvuoroja joku huusi tai jankutti koko ajan päälle. Merkillepantava ilmiö Ylen tenteissä on ollut, ja jälleen eilen oli, että myös toimittajat keskeyttävät ja puhuvat Kataisen päälle. Toimittaja Kirsi Skön aloitti sen jo ensimmäisissä kysymyksissä. Katainen korjasi, että Kokoomuksen ryhmä Euroopan parlamentissa ei ole konservatiivit, vaan keskustaoikeistolainen Euroopan kansanpuolue. Kataisen ei saanut kuin aloitettua puheenvuoronsa, niin toimittaja Skön alkoi töykeästi selostamaan päälle, että kyllä te konservatiiveihin kuulutte. Sama Kataisen keskeyttäminen toistui Sköniltä myöhemmissäkin puheenvuoroissa.

Erikoinen yksityiskohta on sekin, että vaikka Euroopan Parlamentin sivuilta voi kuka tahansa käydä katsomassa, että kahden suurimman ryhmän nimet ovat ”Euroopan kansanpuolue” ja ”Sosialistit”, niin SDP:n puoluetoimistolta rummutetut ihmisten harhautustermit ”konservatiivit” ja ”sosialidemokraatit” ovat itsepintaisesti käytössä tiettyjen toimittajien jutuissa. Toinen mielenkiintoinen huomio oli myös se, että Kataiselta tivattiin Kokoomuksen yksittäisten ehdokkaiden mielipiteisiin vedoten, mikä on puolueen linja, vaikka puolueen linja aivan hyvin tiedettiin. Samaa ei kuitenkaan tivattu erikseen esimerkiksi Keskustalta, vaikka tentissä otettiin omaksi teemakseen heidän ulkomaankauppaministerinsä linja, että euroon liittyminen oli Suomelta virhe. Eikä kyselty Soiniltakaan heidän ehdokkaidensa kovin kirjavista mielipiteistä.

Muista keskustelijoista voisi sanoa, että Anni Sinnemäki pärjäsi tulikasteessaan hyvin ja onnistui livauttelemaan Vihreiden teemoja keskusteluun. Martti Korhonen oli lupsakka mies, jonka puheista ei kuitenkaan saanut lopulta selvää oliko maailmanlaajuisen taantuman Suomessakin aiheuttama työttömyyden kasvu hallituksen vika vai ei. Hallituksen talouslinjakaan ei ollut kuulemma vielä Korhoselle auennut. Liekö sitten vika linjassa vai Korhosessa? Väärä se silti kuitenkin oli. Thors ja Räsänen täyttivät paikkansa asiallisesti.

Mutta sitten häviäjään: Yleisradio on nyt jo kolmissa vaaleissa putkeen lähtenyt pelleilemään tenteillään. Joka kerta on pitänyt keksiä hankala ja omituinen paikka. Nyt sentään jätettiin kännykänkokoamisleikit ja polkupyöräilyt väliin. Myös sisältö oli tentin vetäjiltä heikkoa. Kysymykset olivat kovin populistisia, esimerkiksi kulukorvauksista ja eurosta luopumisesta. Sitten kun välillä päästiin asiaan, sallittiin pitkät keskustelut sisäpolitiikasta, joka ei liity Euroopan Parlamentin vaaleihin. Toisaalta keskeytettiin puheenvuorot, joissa oltiin sanomassa jotakin kiinnostavaa. Antaisin kaksi vinkkiä Ylen tulevien vaalitenttien suunnittelua varten. Paikan suhteen maailmalla on tällä hetkellä suosiossa Ylellekin kokeilun arvoinen vaihtoehto: studio. Sisällön suhteen kannattaa kokeilla politiikan sisältöä todella tuntevia tentin vetäjiä, joita Yleisradiossakin on todella paljon.

(4.6.) Miksi Putin ärähti?

Pääministeri Putinin vierailu sattui mielenkiintoiseen aikaan Suomessa, EU-vaaliviikolle. Paljon uusia asioita ei noussut esiin, vaan kahden naapurimaan säännöllinen yhteydenpito sai jatkoa. Työlista oli kovin arkinen. Putinin esiintymisessä ja olemisessa oli monien tarkkailijoiden mielestä havaittavissa tiettyä ärtymystä. Monesti me suomalaiset olemme historiastamme johtuen yliherkkiä tulkitsemaan venäläisten johtajien eleitä ja rivien väleissä sanottua. Voihan vaikka olla, että Putin on nukkunut huonosti edellisenä yönä.

Todennäköisesti jos jokin Putinia painaa, on se talouskriisin vaikutukset Venäjällä. Venäjän budjetti on riippuvainen maan öljytuloista. Öljyn hinta on ollut todella matalalla viime syksystä saakka ja on vasta viime viikkoina alkanut nousta sille tasolle, jolla Venäjän julkinen talous olisi kestävällä pohjalla. Venäjän tämän vuoden budjetti on tasapainossa, jos vuoden aikana öljyn keskihinta on 70 dollaria tynnyriltä. Hinta on alkuvuonna ollut pitkään lähes puolet tästä. Nyt hinta on sen noustua edelleen vain 65 dollaria. Venäjän monien vuosien varrella säästöön keräämät öljyrahastot on kulutettu reilussa puolessa vuodessa paikkaamaan julkista taloutta. Jeltsinin ajalta tutut kansalaisten protestit ovat tulleet viime aikoina takaisin Venäjän katukuvaan. Maan johtajien sekä valtapuolueen suosio on ollut laskussa. Se varmasti rassaa erityisesti Putinia.

Putin käytti kaiken arvovaltansa julkisessa viestinnässään ajaakseen Nord Stream kaasuputkihanketta. Hän halusi painottaa hankkeen merkitystä venäläisille ja koko Euroopalle, eikä halunnut osoittaa ymmärrystä niille tahoille, jotka ovat osoittaneet epäilyjä sitä kohtaan. Venäjälle putkella on suurta strategista merkitystä. Venäjä on kokenut jääneensä viime vuosina esimerkiksi Ukrainan ja jopa Valko-Venäjän vangiksi kaasun siirtokysymyksissä Eurooppaan. Nämä kauttakulkumaat ovat historiallisiin syihin vedoten halunneet pitää kiinni huomattavasti markkinahintaa edullisemmasta kaasun hinnasta ja ovat käyttäneet kaasuputkien maantiedettä hyväkseen vaateissaan. Venäjä on jopa vaarantanut maineensa luotettavana energiantuojana ja katkaissut kaasukuljetukset muutamaan otteeseen näiden maiden läpi, kun ne eivät ole suostuneet maksamaan pyydettyä hintaa. Siksi Putin puolusti voimallisesti myös Venäjän luotettavuutta energiakumppanina suomalaisille.

Pienen Suomesta kaapatun Anton-pojan käänteet olivat mielenkiintoinen sivumauste Putinin vierailussa. Putinille oli kerrottu koko asiasta vasta ensimmäistä kertaa lentokoneessa matkalla Suomeen ja hän otti asian esille keskusteluissa. Venäjähän on paheksunut jo aiemmin diplomaattisella tasolla ja jättänyt nootin suomalaisen konsulivirkailijan osallisuudesta Antonin tuomisessa Suomeen. Suomi on ollut asiassa yksiselitteinen. Poika on viety laittomasti pois Suomesta ja isältään, jolle oikeus hänen huoltajuutensa on määrännyt. Venäjä ei ole halunnut allekirjoittaa lapsikaappauksia estävää sopimusta, jonka avulla kaapattu poika olisi voitu saada oikeusteitse takaisin. Tästähän pääministeri Vanhanen Putinille huomautti. Siksi pojan tuominen Suomeen oli oikein, vaikka virkailija ei aivan asianmukaisesti menetellytkään. Muulla tavalla oikeuden toteutuminen ja Antonin saaminen Suomeen olisi vain ollut käytännössä mahdotonta. Tässä kysymyksessä ei Suomen tarvitse tippaakaan nöyristellä Venäjän edessä, vaikka jotkut sellaista vanhasta muistista esittäisivätkin. Pikku Antonin etu ja oikeuden toteutuminen ovat tärkeintä.

(3.6.) Miksi vihreät ja kommunistit muistuttavat toisiaan?

Hallitusyhteistyön näkökulmasta Vihreät on ollut hyvä hallituskumppani. Erilaisia näkemyksiä tietenkin riittää, mutta siksihän meillä eri puolueet ovat olemassa. Näkemyksiä sovitellaan yhteen, sovitaan yhteisestä linjasta ja sillä edetään. Tässä suhteessa yhteistyö Vihreiden kanssa on erittäin toimivaa, vaikka arviot oppositiosta tai mediassa joskus tästä poikkeavat.

Politiikan tarkkailijan ja toimijan näkökulmasta Vihreiden ja Kommunistien vastausten yhtäläisyys ei ollut minulle mikään yllätys. Vihreissä on toki myös maltillinen liberaalisiipensä, mutta vasemmistolaisuus on ollut aina puolueen enemmistön valtalinjana. SDP:n antama piikittelynimi Vihreille "Kokoomuksen puisto-osastona" on siten ollut aina harhaanjohtava. Se on ollut enemmän SDP:n omaa turhautumista siihen, että Vihreät eivät ole esimerkiksi Helsingin kunnallispolitiikassa automaattisesti SDP:n apupuolueena, vaan vetävät omaa linjaansa ja tekevät siten välillä yhteistyötä myös Kokoomuksen kanssa. Olen Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä todennut, että asioissa joista ei ole sovittu yhteistä linjaa, Vihreät äänestävät kuitenkin lähes aina vasemmiston mukana.

Tuo Vihreiden selvä vasemmistolaisuus, tai ainakin yhteiskunnallisen kokonaisnäkemyksen hajanaisuus muissa kuin ympäristökysymyksissä, oli syy miksi en esimerkiksi itse ympäristöasioita erittäin tärkeässä arvossa pitävänä voinut liittyä Vihreisiin. Tämä siis, vaikka tulen Vihreästä perheestä. Äitini on toiminut muun muassa Vihreiden kaupunginvaltuutettuna. Tuore esimerkki Vihreiden vasemmistolaisesta ajatusmaailmasta saatiin kun Vihreä Lanka pyysi Vihreiden johtohahmoja valitsemaan, ketkä kymmenen muiden puolueiden ehdokasta he toivoisivat tulevan valituksi Euroopan Parlamenttiin.

Vihreät valitsivat suosikeikseen kolme vasemmistoliittolaista, muun muassa Pentti Tiusasen. Mukaan pääsi myös kolme demaria, kaksi keskustalaista ja yksi kristillisdemokraatti. Kokoomuslaisia Vihreät halusivat mukaan vain yhden, Sirpa Pietikäisen. Kun ottaa huomioon, mikä on todennäköinen vaalien tulos, niin siihen verrattuna tuo lista kertoo paljon Vihreiden preferensseistä.

Itse asiassa ihmettelen miten Vihreät ovat onnistuneet häivyttämään vasemmistolaisuutensa äänestäjiltä. On hyvä että aiheesta puhutaan, koska esimerkiksi todella moni omista tuttavistani tekee äänestyspäätöksensä nimenomaan Vihreiden tai Kokoomuksen välillä, äänestäen näitä joskus vuorotellen. Vihreiden voimakas ympäristöimago on onnistunut hälventämään sen muut yhteiskunnalliset tavoitteet, joita moni Vihreitä nyt äänestävä ei missään nimessä kannattaisi, jos ne ymmärtäisi. Sitä paitsi ympäristöimagokin on kyseenalainen.

Vihreäthän vastustavat periaatteellisesti kahta ilmastolle kaikkein puhtainta sekä tehokasta energiantuotantomuotoa: vesivoimaa ja ydinvoimaa. Vihreiden energialinja johtaa aina loogisesti suurempiin hiilidioksidipäästöihin. Näitä päästöttömiä vaihtoehtoja voitaisiin kaikissa heidän esittelemissä energialinjauksissaan käyttää korvaamaan hiilidioksidipäästöjä tuottavia, mutta se on ideologisesti mahdotonta. Pelkällä tuulivoimalla kun ei voi kaikkea vesivoiman ja ydinvoiman kieltämisen jälkeen puuttumaan jäävää energiaa tuottaa. Kokoomuslainen järkivihreys taas lähtee siitä, että itse tavoite, päästöjen vähentäminen, on kaikkein tärkeintä. Sen tavoitteen täyttämiseksi käytetään tehokkaimpia keinoja järkiperustein ilman vaihtoehtojen jakamista pahoihin ja hyviin tunneperäisillä tai ideologisilla argumenteilla.

(2.6.) Mitä eurovaalitulos vaikuttaa Urpilaisen asemaan?

Jutta Urpilaisen asema puolueessa ei juuri muutu eurovaalien vaalituloksen johdosta. Jos puolue saa tavoittelemansa kolme paikkaa ja Keskusta jää taakse, juhlitaan sitä jo lähes voittona eduskuntavaalien jälkeisen heikomman kauden jälkeen. Jos taas paikat tippuvat kahteen ja puolue jopa jää Keskustan taakse, ei sekään aloita mitään muutosta. Puolueväki on selvästikin päättänyt Jutta Urpilaiselle aikaa ja mahdollisuuden vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Levottomuus ja epätietoisuus puolueen sisällä tietenkin lisääntyvät jos paikat putoavat kahteen.

SDP:n johdolla tehty välikysymys työttömyyden kasvusta on sinänsä huoleltaan oikea, mutta ajankohdaltaan politiikkaa ja sisällöltään harhaanjohtava.

Maailmanlaajuinen taantuma on iskenyt kaikkiin teollisuusmaihin. Myös Suomi vientivetoisena maana kärsii samalla tavalla tai jopa enemmän kun maailmankauppa on supistunut. Kun vientiteollisuuden tilaukset vähenevät, niin lomautukset ja irtisanomiset ovat jossakin vaiheessa edessä. Siksi työttömyyden kasvu talouden supistuessa on automaattinen seuraus.

Maailman taloushistoriassa ei ole sellaista ihmettä tapahtunut, että kun talous supistuu taantumassa viisi prosenttia, niin työttömyys ei kasvaisi. Tämä tosiasia pitäisi poliittisessa keskustelussa tunnustaa, ennen kuin järkevä keskustelu toimenpiteistä - jo tehtyjen vaikutuksista ja vielä tehtävistä - voi alkaa.

Millään valtiovallan toimilla ei tätä perusmekanismia pysty muuttamaan. Siksi hallituksen syyttäminen työttömyyden noususta on väittämistä, että maailmanlaajuinen finanssikriisi on Suomen hallituksen syytä.

Työllisyyden ylläpitämiseksi - sen mitä pystyy - on tietenkin tehtävä kaikkensa. Ja työttömäksi ja lomautetuiksi jääneistä on pidettävä huolta. Määrärahoja on päätetty lisätä työllisyystoimiin juuri niin paljon kuin TE-keskukset ovat pyytäneet. Uusia tapoja kouluttaa lomautettuja ja muita innovatiivisia keinoja on jo otettu käyttöön.

Suomen EU:n mittavimpiin kuuluva elvytys myös vaikuttaa. Vaikka vienti on supistunut, ovat kotimarkkinat kompensoineet sitä osin. Komissio ennustaakin, ettei työttömyys toimenpiteidemme ansiosta nouse Suomessa yhtä paljon kuin muissa Euroopan maissa, vaikkapa Ruotsissa, Saksassa tai Iso-Britanniassa – Irlannista tai Espanjasta puhumattakaan.

Työttömyyden kehitys, EU:n komission ennuste

2008 2009 2010 muutos 2008-10

EU27 7,0 9,4 10,9 +3,9

Suomi 6,4 8,9 9,3 +2,9

Ruotsi 6,2 8,4 10,4 +4,2

Saksa 7,3 8,6 10,4 +3,1

Ranska 7,8 9,6 10,7 +2,9

Iso-Britannia 5,6 8,2 9,4 +3,8

Irlanti 6,3 13,3 16,0 +9,7

Espanja 11,3 17,3 20,5 +9,2

Alankomaat 2,8 3,9 6,2 +3,4

Oppositon välikysymys on siis opportunistista, mutta sinänsä poliittisesti ymmärrettävää. Ihmisten mielissä sekä lomautetuiksi ja työttömiksi joutuneiden arjessa työttömyyden kasvu on pelottavaa. Nyt sitten tuolla työttömäksi jääneiden inhimillisellä tuskalla ja ihmisten ymmärrettävillä huolilla kerätään poliittisia irtopisteitä.

Hallitus on siis elvyttänyt enemmän kuin moni muu, laittanut tarpeeksi lisää rahaa työllisyysmenoihin sekä keksinyt keinoja pitää lomautetuista ja työttömäksi jääneistä kiinni taantuman ajan. Silti oppositio voi aina vaikeina aikoina väittää, että ei ole tehty tarpeeksi tai että se laittaisi vielä enemmän rahaa eri kohteisiin. Näinä aikoina levy olisi tismalleen sama, vaikka hallitus olisi tehnyt opposition nyt vaatimat toimet jo aiemmin. Myöskään ajankohta välikysymykselle vaaliviikolla ei ole oppositiolta sattumaa.

(29.5.) Puolueiden kannatus: Kasvaako paine hallituksessa?

Uusimman kannatusmittauksen merkillepantavin huomio on se, että jokaisen puolueen kannatustrendi on vaihtunut päinvastaiseksi viime tutkimuksesta. Tämä pätee kaikkiin kahdeksaan eduskuntapuolueeseen tutkimuksessa. Niiden kannatus nousi, joiden kannatus oli laskenut edellisessä tutkimuksessa, ja päinvastoin.

Erityisesti kolmen suurimman puolueen kohdalla tämä trendimuutos on selvä. SDP:n kannatus oli noussut ennen tätä jo kahdessa tutkimuksessa peräkkäin ja oppositiopolitiikan tulkittiin purevan. Nyt kannatus lähti taas laskuun. Päähallituspuolueilla Keskustalla ja Kokoomuksella laskua oli jatkunut jo kahden ja kolmen tutkimuksen ajan. Nyt molemmilla kannatus kääntyi nousuun.

Mitä tästä pitäisi päätellä? Eurovaalikampanjoilla ja teemoilla on varmasti jo merkitystä näihin lukuihin. Keskustan "Urhoutta" kampanja on herättänyt huomiota. Se on parempi kuin aiemmat Keskustan epäonnistuneet kampanjat vihreine tuulineen. Ainakin osa vanhoista tukijoista näyttäisi heränneen.

Samoin kokoomus kampanjoi pirteästi ja todella laajalla potentiaalisten läpimenevien ehdokkaiden rintamalla. Kokoomuksen IntoTietoTaito -kampanjan keulakuvina käytetään, muista poiketen, kahta ei ehdolla olevaa suosittua poliitikkoa, puheenjohtaja Jyrki Kataista sekä EU-asioiden ilmentymäksi Suomessa muodostunutta ulkoministeri Alexander Stubbia. Pirteä kampanjointi näkyy varmasti myös kannatuksessa.

SDP:n kampanja taas on kaikkea muuta kuin raikas. Kampanjailme on tylsä ja vain kirkas punaväri pistää silmään. Teemoissa yritetään väittää, että EU olisi keskittynyt jotenkin pääomien ja rahavallan puolustamiseen. Nyt on sitten SDP:n mukaan ihmisten ja sosiaalisen Euroopan vuoro. Tämä olisi varmasti hyvä ja ihmisiä innostava tarina, jos se olisi totta. Taustalla on edelleen se sama vanha pelottelun ja vastakkainasettelun kaava, jolla SDP on hävinnyt useat vaalit. Luodaan itse väitettyjä mörköjä, joilta sitten pieni ihminen luvataan pelastaa. Tässä ote SDP:n ohjelmasta: "Päävaihtoehdot ovat Suomessakin joko sosialidemokraatit tai markkinauskoinen oikeisto. Meillä ja valtaosassa Eurooppaa vallassa olevan porvarillisen politiikan seuraukset tiedämme. Tähän me haluamme muutoksen. Me haluamme rakentaa ihmisten Eurooppaa." Kokonaisuudesta puuttuu enää SAK:n sponsoroima TV-mainos.

Edes talouskriisin tuoma yleinen tyytymättömyys ei ole kanavoitunut SDP:n kannatukseen ja siihen on kyllä jo pitänyt puolueen itsekin vaikuttaa. Luulenpa että SDP saa kannatuksensa pysyvään nousuun vasta kun se unohtaa pelottelun ja muiden soimaamisen sekä ryhtyy aidosti kertomaan vain omista tavoitteistaan syyllistämättä joka käänteessä muita. Kokoomuksenkin piti oppositiossa jättää hallituksen kaikesta haukkuminen ja jatkuva räksyttäminen pois, ennen kuin kannatus lähti kasvuun. Se on varmaa, että SDP nousee vielä, mutta tyylin on todennäköisesti vaihduttava ennen sitä.

Hallituspolitiikkaan tämä tuo varmasti lisärauhaa. Jos Keskustan kannatus jatkaa virkoamistaan, niin vaalien ja kesälomien jälkeen yhteistyökyky on varmasti erinomainen syksyn budjettineuvotteluja ja loppuvaalikautta ajatellen. Vaikka keskustan laskevan kannatuskehityksen aiheuttama yleinen hermoilu ei olekaan näkynyt hallitustyöskentelyssä, niin tämä trendin muutos varmaan auttaa pitämään sen jatkossakin poissa.

Mitä tämä tutkimus kertoo Eurovaalien tuloksesta? Eipä suoraan juuri mitään. Tässähän mitattiin eduskuntavaalien kannatusta. Esimerkiksi viisi vuotta sitten SDP:n eurovaalitulos oli neljä prosenttia pienempi kuin tämän vastaavan YLEn eduskuntavaaligallupin tulos, Kokoomuksen peräti kuusi prosenttia suurempi ja keskustan puolitoista prosenttia pienempi. Koska peruskannatukset ovat muuttuneet, eivät heitot varmaan ole noin suuria, mutta olen varma, että tuon suuntaisesti kannattaa tästä tutkimuksesta laskea, jos haluaa vaalitulosta ennustaa. Tämä heittely johtuu pienemmästä äänestysprosentista sekä eri puolueiden kannattajien äänestysvarmuudesta. Eiköhän ensi viikolla vaalien lähestyessä nähdä jo jokin eurovaaligallupkin, jossa on kysytty ketä vastaaja aikoo äänestää eurovaaleissa ja äänestysvarmuus on otettu huomioon ennusteessa.

Eurovaalien jälkeen on aikaa seuraaviin eduskuntavaaleihin vielä lähes kaksi vuotta. Nyt mitatuilla kannatuksilla ei ole juurikaan tekemistä niiden tuloksen kanssa. Puolueiden suuruusjärjestykset tutkimuksissa tulevat vielä vaihtelemaan moneen kertaan ennen sitä. Niiden jotka pohtivat näistä kannatuksista seuraavan hallituksen kokoonpanoja on hyvä muistaa, että vielä kolme kuukautta ennen viime eduskuntavaaleja SDP oli selvästi suurin puolue yli 25 prosentin kannatuksella. Politiikan toimittajien toistelema julkinen totuus oli tuolloin, että punamultahallitus jatkaa varmasti ja vaalien suurimman mielenkiinnon piti olla vaihtuuko pääministeri Matti Vanhanen Eero Heinäluomaan.