(9.6.) Mikä voisi estää Kataisen pääministeritien?

Kysymys on helppo, koska sille löytyy monta vastausta. Kaikkein tärkein on, että eduskuntavaaleihin on matkaa vielä lähes kaksi vuotta. Se on pitkä matka kompuroida vaalitappioon, sama koskee tietysti kaikkia puolueita. Vaikka lähtökohdaksi otettaisiin tuore YLE:n eduskuntavaalimittaus eikä eurovaaleja, nekin luvut ehtivät vielä muuttua moneen kertaan.

Vaalivoittaja Timo Soini julisti reteesti, että vanhoilta puolueilta tipahti leuka kengälle. Soini ei miettinyt voitonhuumassaan, että niissä vanhoissa puolueissa puoluekoneet alkoivat raksuttaa jo vaaliyönä. Perussuomalaisten kone käy vain Soinin sisällä.

Joka tapauksessa kokoomuksen kannatus joutuu varmasti koetukselle, kun poliittinen syksy tuo mukanaan talouskriisin täydellä voimallaan. Kun työttömyys nousee, kuntapalveluja leikataan ja edessä on verojen korotukset, niin kyllä kansa tietää, onko se enää kivaa ja fantastista. Tähän asti valtiovarainministeri Jyrki Katainen on vältellyt vastuutaan ja piiloutunut pääministerin selän taakse, mutta syksyllä se ei enää onnistu. Tässä piilee Kataisen suurin leikkuri pääministeritielle.

Kokoomuksen toinen kannatusvihollinen löytyy sanoista änkyröinti, pönkyröinti ja haihattelu. Eli tarkalleen ottaen niistä teemoista, joita se ikään kuin vastusti vaalimainonnassaan. Mainostoimisto ei löytänytkään ahaa-elämystä äänestäjille, vaan tarjosi lähinnä pellemäisiä piirteitä saaneita mainoksia kansalaisille. Puolue itse on jo sortunut tähän pöyhkeilyyn ja sillä tiellä se saattaa omaksi vahingokseen jatkaa.

Mainoskampanja piti johdonmukaisesti sisällään muitakin kummallisuuksia. Alexander Stubb kannatti vähän jokaista puolueen ehdokasta, Eija-Riitta Korhola julisti itsensä Suomen vaikutusvaltaisimmaksi edustajaksi europarlamentissa – mitähän mittareita siinä on käytetty? Sen sijaan yksi mielenkiintoinen yksityiskohta löytyi entisen nuorsuomalaisen ja nykyisen kokoomuslaisen Risto E.J. Penttilän mainoksesta; hänen kannattajakseen ilmoittautui entinen vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes. Eipä taida tulla Suvi-Annesta vasemmiston presidenttiehdokasta...

Kokoomuksen vaalivalvojaisissa (Ilta-Sanomien) mukaan naurettiin ääneen demaripuheenjohtaja Jutta Urpilaisen vastauksille. Se kertoo jo pahasta vastustajan aliarvioimisesta ja ylimielisyydestä, eikä ole tähän asti kuulunut asialliseen suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin.

Eivät demarit ole kadonneet mihinkään Suomen poliittiselta kartalta. Edelleen kurjistuva talous ja hallituksen kykenemättömyys vastata talouden haasteisiin antavat tilaa paitsi demareille löytää itsensä, kokoomukselle hukata itsensä ja ylitsepursuava hypensä. Tietysti demareiden odotukset ja katseet kääntyvät nyt tiiviisti puheenjohtaja Jutta Urpilaiseen. SDP joutuu hakemaan vastauksia moniin kysymyksiin, joista tärkein lienee se, millä tavoittaa takaisin erityisesti teollisuuspaikkakuntien kadotetut miesäänestäjät.

Kirjoitin jo aikaisemmin, että eduskuntavaalien kymppitonnin juoksukilpailu on nyt vasta noin 6000 metrin kohdalla. Siinä käydään vielä monta kierrosta, ennen kuin ollaan maalissa.

(8.6.) Mitä vaalitulos kertoo?

Eurovaalien 2009 iloisimmat ilmeet nähtiin vaaliyönä ensin perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien, myöhemmin vihreiden kasvoilla. Kristillisdemokraatit ratsastivat Soinin siivellä EU-parlamenttiin, mutta se ei iloa vähentänyt.

Perussuomalaisten joukoista löytyi vain yksi pettynyt; Veltto Virtanen. Poliittinen laskuoppi oli tarjonnut hänelle europarlamentaarikon tehtäviä, kun Soini takuuvarmasti vedättää puoluettaan 2011 eduskuntavaaleissa ja vapauttaa EU-paikkansa varamiehelleen. Liberaalin Velton ohi nousikin vielä Sampo Terho, jolle maahanmuuttajavihaa lietsonut Jussi Halla-Aho testamenttasi äänensä.

Timo Soini paukutteli henkseleitään syystä kyllä. Puolueen kannatus nousi murskaavat 9,3 prosenttia edellisistä eurovaaleista. Soini itse oli ylivoimainen vaalikuningas 130 000 äänellään. Toisaalta voitto on Soinille kaksiteräinen miekka. Hän jättää nyt Suomen eduskunnan eikä perussuomalaisilla ole toista Soinia rummuttamaan puolueen sanomaa. Samalla Soini itse menettää kosketustaan Suomen politiikkaan, koska hän väkisinkin viettää puolet ajastaan europarlamentissa.

Vihreät toki voidaan laskea vaalien voittajiin, mutta tarkalleen ottaen he saivat edellisissä vaaleissa menettämänsä toisen paikan takaisin. Toisekseen alhainen äänestysprosentti suosi suhteessa vihreitä muita enemmän, koska heidän äänestäjäkuntansa tiedetään keskimääräistä enemmän kiinnostuneiksi Euroopan unionin asioista.

Suurissa puolueissa ilonaiheet olivat harvassa. Kokoomuksen voittokulku näyttää taittuneen ja uskon sen olevan pysyvämpi ilmiö. Menestyksen vauhtisokeus kostautuu eikä edessä ole poliittisesti helppoja aikoja luvassa. Paikan menetys eurovaaleissa oli ensimmäinen iso takaisku, vaikka suurimman puolueen viitta jäikin vielä harteille. Puolueelle ei enää riitä toistella, että hei meillä on kivaa ja fantastista. Kun talous kulkee yhä synkempään suuntaan ja hallituksen toimet eivät tehoa, äänestäjä jää pohtimaan, että hei minulla ei ole kivaa.

Prosentuaalisesti suurin häviäjä oli keskusta, joka menetti 4,3 prosenttia euroäänistään ja yhden paikan. Äänimäärä jäi alle 20 prosentin maagisen rajan. Perinteisillä pohjoisen Suomen kepualueilla tuli runsaasti takapakkia, koko Lapissa kannatus laski yli kymmenen prosenttia. Tulos kuitenkin mahdollistaa keskustassa vanhan menon jatkumisen entisellään.

Sosialidemokraateille tulos oli tuskallinen. Kolmas paikka meni, kokoomus ja keskusta pysyivät edellä. Lisäksi vaaliveturina ollut Mitro Repo ei ole puolueen jäsen. Kuntavaalien virheistä ei opittu, tämä vaatii nyt Saariniemenkadulla isompaa herättelyä ja analysointia, kun käydään eduskuntavaaleja kohti.

Suurin pettymys koettiin vasemmistoliitossa, joka menetti sen ainoankin paikkansa.

Näillä luvuilla on selvää, että ilman suurta muutosta porvarihallitus jatkaisi eduskuntavaalien jälkeenkin, tosin pääministeri tulisi kokoomuksesta. Soini lonksuttelisi hallitusovia näillä luvuilla tiukasti ja saattaisi hyvinkin ohittaa vihreät salkkujaossa.

Tietysti tulee muistaa, että tämä vaalitulos ei ole suomalaisen poliittisen ilmaston kokokuva. Äänestysprosentti oli vain 40,2. Se suosi varmasti vaalivoittajia. Siitä he voivat olla tyytyväisiä, isot puolueet taas voivat löytää lohdutusta tästä luvusta.

(5.6.) Kuka voitti vaaliväittelyn

Lienevätkö kolea sää ja Vuosaaren koleat kulissit vieneet terän puoluejohtajien tärkeimmästä eurovaaliväittelystä torstaina? Itse en löytänyt tuosta lähinnä piinallisesta keskustelusta voittajia, mutta toki toinen epäonnistui vähemmän kuin toinen. Sananmukaisesti tämä oli vilttiketjun väittely.

Ei ole aihetta syyttää puoluejohtajia. Voin kuvitella, kuinka epämukavaa oli istua konttien päällä. Voin kuvitella, kuinka teki mieli tarrautua tarjottuun vilttiin vilun välttämiseksi – mutta eihän talvisotakansan kuulu palella. Voin kuvitella, kuinka taustahurina häiritsi keskittymistä.

Hyvä oivallus oli jakaa heti alussa liput eurooppalaisten puolueiden perusteella, jotta kansalaisille syntyy hiukan käsitystä, mistä oikeasti äänestetään.

Taloustutkimuksen laaja mielipidemittaus rauhoitti sentään keskustelua niiltä osin, että suurimmat puolueet tulisivat saamaan kaikki kolme paikkaa. Vihreille ja vasemmistoliitolle luvattiin yksi paikka, perussuomalaisten ja kristillisten kohdalle luvattiin kaksi paikkaa. Eli kaikki olivat asetelmasta tyytyväisiä, paitsi ruotsinkieliset. Sekä kokoomuksen että demarien puheenjohtajat innostuivat vastaamaan vähän liiankin hanakasti Soinille.

Kääntäisin arvioni pohjaksi kansankynttilät; opettajat. Mitä jos tämä joukko olisi ollut pyrkimässä nykyisen yläasteen, entisen oppikoulun virkoihin.

Matti Vanhanen, rehtori: Vanhanen oli roolissaan välttelevä rehtorin oikeudella. Toisaalta hän kärsi hätää tulevasta kannatuksestaan, ja vetosi poikkeuksellisen voimakkaasti omiin äänestäjiinsä. Hätä korostui perusviestissä; joko rehtoriksi tulee kapitalisti tai sosialisti ja hänellä on kolmas tie. Mikä tie? Siitä varmaankin oppilaiden vanhemmat olisivat kiinnostuneita.

Jutta Urpilainen, äidinkielen opettaja: Oli haastajan asemassa, kuten äidinkielen opettajat yleensä. He ovat lukeneet kirjansa ja oivaltavat paljon. Kulissit eivät mahdollistaneet vastakysymyksiä. Opettajan sanoma oli hyvä, mutta elekieli huono. Suosittelisin mediakoulutusta. Sillä päästään rehtoriksi.

Jyrki Katainen, matematiikan opettaja: Innokas kansan kynttilä. Laskee matemaattisesti poliittiset asiat. Matikan perusteella hän opettaa, että keskimäärin Suomessa ei ole köyhiä. Hän kannustaa oppilaitaan sanoille ”ymmärrän, nöyryyttä ja unelma”, vaikka ei kerro niiden sisältöä. Emmeitä pyrkiä rehtorin virkaan, kunhan kasvaa.

Martti Korhonen, kuvaamataidon opettaja: Rehellistä puhetta, mutta jos kuvaamataidon opettaja tulee tunnille aurinkolasit päässä, oppilaat epäilevät pientä kankkusta.

Anni Sinnemäki, biologian opettaja: Periaatteessa keskustelu mahdollisti biologian opettajalle ison keskusteluvaran, hän ei osannut sitä täydellisesti käyttää. Oli varautunut tilanteeseen huonosti, ilman käsineitä, koska piti kädet koko ajan taskussa.

Astrid Thors, ruotsin kielen opettaja: Suurin osa kansalaisista odottaa ruotsin opettajalta tasapuolisuutta, myöskin hyvää suomen kielen taitoa. Tämä jäi vähän kesken.

Timo Soini, talkkari: Vieläkö Soinin hokema vanhoista puolueista puree? Minua tuo hölötys ainakin vaivaa, kun sille väittämälle ei nykypolitiikassa ole mitään katetta. Kun koulusta myöhästytään, talkkari päästää myöhästyneet lapset sisään ja sanoo, että ”Ensin Suomi, sitten EU”.

Päivi Räsänen, uskonnon opettaja: Vaihtoehto jäi vähiin, täytyi ratsastaa perussuomalaisilla ja unohtaa omat aatteensa. Jeesus tuskin hyväksyisi perussuomalaisten ajatusmaailmaa, mutta politiikassahan kaikki on myynnissä.

Muuten, kiitos vaalikeskustelun vetäjille Jyrki Richtille ja Kirsi Skönille. Keskustelun velttous ei ollut heistä kiinni.

(3.6.) Miksi vihreät ja kommunistit muistuttavat toisiaan?

Vihreille on varsin kiusallista, että tämä hiirulainen iskeytyy sen kylkeen. Ideologista yhteyttä en keksi sentään änkyröitten ja vihreiden välillä. Tutkimuksen mukaan voimakkaimpia kannanottoja tulee nimenomaan näiltä pieniltä puolueilta, joilla voi hyvässä lykyssä olla satakin jäsentä riveissään. Koska puolueet ovat niin olemattomia, ne sotkevat syvemmän pohdinnan tekemistä tutkimusanalyysista, ainakin maallikolle. Niiden ehdokkaat ovat tietysti keskimäärin rääväsuisempia kuin muut, koska mitäänvastuuta ei ole.

Ei ole yllätys, että demarit ovat EU-myönteisin puolue. Onhan työväenliike alusta asti ollut kansainvälinen liike. Kun ymmärrettävät ennakkopelot ovat karsiutuneet, demarit näkevät yhtenäisen Euroopan olevan se oikea vastaus turvalliseen tulevaisuuteen. Milloinkahan joku keksii, että SDP on nyt jarruliike, kun se kannattaa toimintaa Euroopan Unionissa?

Sekään ei ole yllätys, että keskusta istuu kahdella lautasella. Puoluehan on samanaikaisesti lievästi maahanmuuttokriittinen että EU-myönteinen. Tämä taas perustuu siihen, että puoluetoimisto haluaa pitää myös EU-vastaiset perusäänestäjänsä mukana ääniä jaettaessa, varsinkin kun ennusteet eivät lupaa kovin hääviä tulosta.

Kokoomuksella on tapana korottaa itsensä muiden puolueiden yläpuolelle suuriin sfääreihin, kuten vaikkapa tuohon unionimyönteisyyteen ykkösenä tai isänmaallisuuteen. Totuus on aina keskimäärin toinen. Pellemäinen mainoskampanja ei vahvistaa uskottavuutta, mutta kampanjan purevuushan mitataan vasta vaaleissa.

Tutkimus ei siis ainakaan minua yllättänyt. Näihin pieniin huurupuolueisiin osuu harvinaisen hyvin Otto von Bismarckin kuolematon lausahdus: ”Ihmiset eivät koskaan valehtele niin paljon kuin metsästyksen jälkeen, sodan aikana ja ennen vaaleja.”

Kukin saa päättää, sopiiko se myös joihinkin isompien puolueiden ehdokkaisiin.

(2.6.) Mitä eurovaalitulos vaikuttaa Urpilaisen asemaan?

Suomen eduskunta rytmittää työnsä eurovaaleista riippumatta. Ei ole ihmeellistä, että suurin oppositiopuolue tekee välikysymyksen työttömyyden kasvun pysäyttämisestä - erityisesti näinä aikoina. Voisi jopa kysyä, mitä virkaa oppositiolla ylipäätään on, jos se ei tähän aiheeseen tarttuisi.

Välikysymys on hallitukselle taatusti kiusallinen, sillä yli 40 000 nuorta on valmistunut ammattiin ja heistä joka kolmas heistä jää työttömäksi. Suomen talous sukelsi alkuvuodesta kymmenen prosenttia - neljä kertaa enemmän kuin muualla euroalueella. Hallitus tuntuu vieläpä olevan sisäisesti erimielinen työttömyyden hoidosta.

Vaalivoittaja kokoomus ei ole saanut talouden hoidosta kiinni. Hallitus vain ohjaa EU-rahoja uudelleen. Suunniteltuja EU-projekteja lopetetaan ja uusia keksitään. Viime viikon Helsingin Sanomien mukaan työministeri Tarja Cronberg saa valtiovarainministeriöstä rahat sadan virkamiehen palkkaamiseen loppuvuodeksi ja heidän ainut tehtävänsä on lopettaa vanhoja projekteja ja keksiä uusia. Heh. Välikysymys on siis hyvin perusteltu. Työttömien onneksityöministeri vaihtuu Anni Sinnemäkeen, joka ei tiettävästi ole ollut koskaan oikeissa töissä.

Toisaalta yhtä luonnollista on, että välikysymyksen voi ajoittaa eurovaalienkin alle. Ei tarvita kovin suurta poliittista silmää tämän keksiäkseen. Olen ollut huomaavinani, että eduskunnan kyselytunneillakin innokkaimmat puheenvuorojen käyttäjät sattuvat olemaan ehdolla europarlamenttiin.

Sosialidemokraattien kannatus on roikkunut pitkään huonoissa lukemissa. Varmasti siihen on vaikuttanut se tosiasia, että SDP vaihtoi koko puoluejohtonsa Pia Viitasta lukuun ottamatta vuosi sitten. Tuli uusi puheenjohtaja, uusi puoluevaltuuston puheenjohtaja, kaksi uutta (ja poliittisesti aika kokematonta) varapuheenjohtajaa ja uusi puoluesihteeri, hänkin päivänpolitiikan ulkopuolelta. Ottaa aikansa osoittaa mahdolliset vahvuutensa.

Jutta Urpilaisen asema on itse asiassa kaikkeen nähden hyvä. Edeltäjä Eero Heinäluoma sai heti vastaansa puolueen sisäisen opposition, joka yritti kampittaa puoluejohtajaansa joka askeleella. Urpilainen puolestaan on tässä suhteessa saanut olla täydessä rauhassa.

Jos sosialidemokraattien eurovaalit menevät huonosti, sillä ei ole suurta merkitystä Jutta Urpilaisen asemaan, mutta puoluesihteerin asemaa se saattaa puolueperinteen mukaan kärventää. Jos taas vaalit menevät hyvin, Urpilainen voi huoahtaa helpotuksesta ja hänen asemansa vahvistuu ja kasvattaa itsetuntoa.

Mutta aivan aluksi haluan kiittää kaikkia lukijoitani, jotka ovat minut bloganneet. Kiitos myös kentältä saamastani tähänastisesta palautteesta.

(1.6.) Miksi eurovaalit lietsovat muukalaisvihaa?

Sellaisia vaaleja ei tulekaan, etteikö ehdokkaiden joukkoon mahdu kaikenlaisia hörhöjä. Muukalaisviha on yksi suosituimpia hörhötyksen aiheita. Saahan vaaliaseekseen ottaa vaikka keltuaisen kieltämisen kananmunasta, jos sillä uskoo ääniä saavansa.

Asian vakavampi puoli tietysti on, että rasismi saa vastakaikua. Se ei kerro yksin suomalaisten umpimielisyydestä, vaan myös siitä, että ulkomaalaispolitiikka ei ole täysin onnistunutta. Liian moni näkee asian niin päin, että suomalaisia kotoutetaan tänne muuttaviin ulkomaalaisiin eikä päinvastoin.

(29.5.) Puoluekannatus: Kasvaako paine hallituksessa?

Eduskuntavaalikauden mielipidemittauksia voi verrata 10 000 metrin juoksuun. Voittaja ei todennäköisesti ole se, joka vedättää 5 000 metrin kohdalla kaulaa muuhun joukkoon. Mahdotontakaan se ei kuitenkaan ole. Kuten Münchenin olympialaisista 1972 muistetaan, alkumatkalla voi vaikka kerran kaatua, mutta silti tulla voittajana maaliin.

Puoluejohtajat eivät hermostu tästä syystä mielipidemittauksista, koska he oivaltavat sen, että voittaja on se viimeisen kierroksen ykkönen. Sen sijaan huonosti menneet mielipidemittaukset hermostuttavat kenttää, ja se luo puoluejohtajille painetta.

Erityisen piinallinen asetelma on nyt sosialidemokraateille ja keskustalle. SDP on menettänyt ykköspuolueen asemansa, jota se hallitsi Paavo Nurmen laisella ylivoimalla vuosikymmenet. Keskustan traktorilinja on ajanut sen kannatusluvut alle 20 prosentin maagisen rajan. Se on ainoa asia, josta Jutta Urpilainen voi tällä hetkellä iloita. Matti Vanhasen ilonaiheet lienevät kokonaan henkilökohtaisella tasolla.

Kokoomuksen hype kestää edelleen. Se on kuitenkin vetänyt letkaa nyt vajaaseen 6 000 metriin ja saattaa nuoruuden innollaan kirittää itseään liikaa. Näinhän se mainosti itseään eurovaalien ennakkoäänestyksen alkaessakin: ”Jippii! Nyt se alkaa!” Rahaa riittää, sillä puolue mainostaa itseään enemmän kuin muut yhteensä.

Eurovaalit eivät tyhjennä kokoomuksen kassaa, siltä ei lopu raha viimeisilläkään kilometreillä ennen eduskuntavaalien maalia, mutta hyvien sponsorien lisäksi pitää olla päätä, kokemusta ja malttiakin. Eurovaalimainonta on jo lähellä pelleilyä. Puolue lupaa äänestäjille, että se on keksinyt ikiliikkujan.

Kun eduskuntavaalien juoksu etenee syksyyn, siellä on tuulenhalkojalle edessä suurin vastatuuli. Talouskriisi iskee täydellä voimallaan ja perässä tulijat saattavat ottaa etumatkaa kiinni.

Kymppitonnin juoksussa on aina mukana sellaisiakin, jotka tietävät, etteivät yllä mitaleille. On kiva, jos on neljäs, viides tai kuudes, mutta sillä ei ole muuta merkitystä kuin sijoituksen antamat palkintorahat. Ne tulevat puoluetukena ja bonuksena voi olla hallituspaikka.

Nykypäivän juoksuissa on automaattisesti mukana myös kirittävä jänis. Tämän kisan pupulla on olemassa jo nimikin. Se on Timo.

Pysyäkseni vielä pitkien matkojen juoksuissa, niin Montrealin olympialaisissa 1976 voittaja esitteli näyttävästi sponsorinsa piikkareita, jota silloin pidettiin sopimattomana. Viime vaalien voittajat eivät esitelleet omiaan. Kehittyvien maakuntien Suomi paljastui vasta myöhemmin.

Eurovaalitkin toki käydään tässä välissä, mutta huutosakkia katsomossa tuntuu olevan kovin vähän. Siksi kilpailijoiden todellinen tähtäin on eduskuntavaalien maalissa.

(28.5.) Miksi keskusta tahtoo presidentin sivuun EU-kokouksista?

Margaret Thatcher sen sanoi: ”Jos politiikassa haluat jotakin sanotuksi, käänny miehen puoleen, jos tehdyksi, naisen.” Politiikka ei monesti ole järkevää ja rationaalista toimintaa, vaan hetken mielijohteita tai pelkästään suunsoittoa. Laukkasen puheenvuorolla en usko olleen syvällisempää logiikkaa. Sillä hän haki huomiota tietysti ensi sijassa itselleen ja kenties siinä sivussa puolueelleen, joka kyntää syvällä EU-vaalien alla.

Kysymys ei sinällään ole uusi, mutta ajankohtainen se ei todellakaan ole. Tällä hetkellä Suomi noudattaa omaa perustuslakiaan ja siksi presidentti ulkopolitiikan ykkösenä tarvittaessa osallistuu EU:n huippukokouksiin. Muualla Euroopassa tätä ei koeta ongelmana eikä oikeastaan Suomessakaan suuremmin muualla, kuin keskustan puoluetoimistossa. Siellä laskeskellaan, ettei seuraavallakaan presidentillä ole puolueen jäsenkirjaa. Kun pääministeri vielä tällä hetkellä sattuu olemaan keskustalainen, niin Laukkasen järjenjuoksu kai lähtee tästä asetelmasta. Hän haluaa pääministeristä uutta Kekkosta.

Presidentti Tarja Halonen on kysyttäessä vastannut, että asia on täysin eduskuntapuolueiden käsissä. Presidentti siis noudattaa perustuslakia. Presidentin valtaoikeuksia käsitellään parhaillaan Christoffer Taxellin johtamassa perustuslakikomiteassa ja perustuslain uudistuskeskustelun aika lienee ensi vuonna. Silloin Laukkasella on hyvää aikaa laskeskella lautasia.

Kolumnisti Aimo Kairamo-vainaa tuumasi usein, että kepu pettää aina. Sen ulkopuolelle eivät yllä sen enempää perustuslaki kuin presidenttikään.