(8.6.) Mitä vaalitulos kertoo?

Eurovaalitulos on suomalaiselle vasemmistolle pohjanoteeraus, jonka vertaista sosialidemokraatit ja vasemmistoliitto eivät ole aiemmin kokeneet. Laitavasemmisto menetti ainoan paikkansa ja demarit joutuivat tyytymään kahteen meppiin, joista toisen paikan vei ääniharavaksi noussut Isä Mitro. Hän ei ole puolueen jäsen.

Käytännössä suomalaisen työväenliikkeen pitkää linjaa europarlamentissa edustaa vain Liisa Jaakonsaari. Näin alas on tultu, ja nopeasti. Kuka muistaa, että Paavo Lipposen johtama SDP oli vielä 2000-luvun alussa maan johtava hallituspuolue ja Suomen Eurooppa-politiikan suunnannäyttäjä?

Vasemmistoliiton europaikka oli Esko Seppäsen henkilökohtaisen karisman varassa. Kun hän vetäytyi, puolueen EU-vastainen äänestäjäkunta kaikkosi, nukkui tai äänesti Timo Soinia. Putoaminen europarlamentista on tappio, josta puheenjohtaja Martti Korhonen ei enää selviä. Mutta pelastaako puoluetta edes Paavo Arhinmäen punavihreä sanaradikalismi?

Kokoomuksen vaaleista vaaleihin jatkunut nousukiito katkesi, vaikka suurimman puolueen paikka heltisikin selvällä erolla. Karnevalistinen kampanjointi ei ehkä sittenkään pure taloudellisesti kovempina aikoina. Vakavassa tilanteessa naama voisi olla viisainta pitää aika lailla peruslukemilla, varsinkin, jos sattuu olemaan valtiovarainministeri.

Vihreät ovat Soinin ja kristillisdemokraattien sekä RKP:n ohella vaalien todellisia voittajia. Tosiasiassa he saivat kolmannenkin paikan, sillä ex-ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen on asiakysymyksissä yhtä vihreä kuin vihreät itse. Jos Vasemmistoliiton Annika Lapintie olisi ylittänyt riman, vihreillä olisi ollut henkisesti peräti neljä suomalaismeppiä europarlamentissa.

Keskustan kolme paikkaa oli ihan kelpo suoritus. Osa mediaa sai tässä kohtaa äänestäjiltä näpäytyksen. Kahden paikan povaaminen keskustalle alkoi muistuttaa jo kampanjaa, jonka toivottiin toteuttavan ennustuksen, kunhan sitä riittävän usein toistetaan. Aiemmin tuntemattoman varkautelaisen Riikka Mannerin läpimeno kertoo, että keskustan järjestökone ei ole sittenkään täysin ruosteessa, ainakaan Itä-Suomessa.

Kaksi lööppisankaria teki juuri niin hyvän tuloksen kuin iltapäivälehtiä lukemalla oli pääteltävissäkin. Soinin poliittinen linja ja ennen muuta verbaaliset taidot ovat jotensakin tunnettuja. Mutta jäikö kenellekään mieleen jotain poliittista linjaa tai sanomaa Mitro Revon esiintymisistä? Ortodoksiset uskonveljet ilmeisesti toivoivat pääsevänsä hänestä tosissaan eroon, sillä niin johdonmukaisesti he rakensivat Mitrosta näiden vaalien sorretun marttyyrin.

Valtaosa suomalaismepeistä on aivan tolkun immeisiä ja vilpittömästi isänmaan sekä äänestäjiensä asialla. Europarlamentissa tarvitaankin sellaisia edustajia, jotka - muotivirtauksista välittämättä - panevat itsensä likoon työpaikkojen ja teollisuudenkin puolesta. Muutoin Suomessa ja Euroopassa on pian paljon työttömiä vegaaneja, kuten ex- meppi Lasse Lehtinen jokin aika sitten huomautti.

Kansanvalta on puhunut. Nyt mennään näillä mepeillä kohti alue-, maatalous- ja energiapolitiikan uusia linjauksia. Ensi hätään on kuitenkin varmistettava Olli Rehnin valinta komissaariksi ja se, että hän saa mahdollisimman vaikutusvaltaisen salkun.

Maltillinen vasemmisto ei ole kyennyt Suomessakaan riittävästi uudistumaan saati yhdistymään, ja tulos on tässä. Edessä on pitkä marssi ja aatteellinen itsetutkiskelu, kunnes tuuli kääntyy. Nämäkin vaalit osoittivat, että vihreät ovat etenkin pääkaupunkiseudulla se uusvasemmisto, joka on syönyt suurelta osin perinteisen työväenliikkeen eväät.