(9.6.) Mikä voisi estää Kataisen pääministeritien?

Syitä voi olla kaksi. Kokoomus (ja/tai Katainen) mokaa jollain lailla ennen vaaleja. Toinen mahdollisuus on, että kepu tai demarit löytävät politiikkaansa jotain uutta.

Kokoomus voi toki mokata pahemman kerran. Siitä antoi esimakua sekoilu Pöntisen ja Vatasen lausunnoissa. Se vei kokoomuksen neljännen paikan.

Vaikka kokoomuksella on ollut pitkään piikkipaikka, ei se missään nimessä ole turvallinen. Takana puhkuvat voivat parissa kuukaudessa mennä ohi.

Suurin mahdollisuus kompastumiseen liittyy puolueen puheenjohtajan omalle tontille eli talouspolitiikkaan. Talouskriisi ei ole ohi ennen vaaleja 2011. Hallituksella on monta päätöstä tehtävänään matkalla vaaleihin. Kokoomus voi panikoitua velkaantumisen lisääntyessä. Se tarkoittaa käytännössä säästöjä, jotka tuntuvat kansalaisten arjessa. Eli tässä skenaariossa toistuu vuoden 1993-1995 tapahtumat. Suomalaisessa politiikassa ei ole ollut tapana oppia virheistä, vaan maan tapana on ollut toistaa ne.

Toinen mahdollisuus liittyy hallituksen sisäisen toimintakyvyn romahtamiseen. Pienen pieniä säröjä on ollut nähtävissä. Talouskriisin syvetessä voi veneen keikutus alkaa. Veneestä ei välttämättä putoa keikuttaja.

Demareiden onnistunut politiikka liittyy lähinnä talousasioiden hoitoon. Toistaiseksi onnistumisesta ei ole juurikaan ollut indikaatioita.

Keskustan nousu ykköspaikalle on mahdollista, mutta erittäin epätodennäköistä. On toki mahdollista, että Vanhasesta kehkeytyy Lipposen kaltainen "maan isä". Toinen mahdollisuus on, että hallituksen sisäisessä torailussa kokoomukselle jäisi riidanhaastajan rooli.

Tulevan vajaan kahden vuoden jakson tekee erityisen kiinnostavaksi hankala taloustilanne. Erehtymisen mahdollisuuksia on paljon. Kaikki on mahdollista.

(8.6.) Mitä vaalitulos kertoo?

Aloitetaan voittajista. Soinin menestys oli odotettu, mutta yllätti suuruudellaan. EU-kriittisyys kanavoituu Soinin kautta. Muilta puolueilta ovat kadonneet EU-kriittiset tunnetut ehdokkaat (Kepun Väyrynen ja Vasemmistoliiton Seppänen). Pelikenttä oli avoin. Toisaalta Soini on tehnyt yhden hyvän valtakunnallisen kampanjan eli pressakampanjan. Vaalimenestys on maratonlaji.

Vihreät ovat ilmastomuutoksen vuoksi nosteessa ja syystä. He ovat asiasta ensin puhuneet ja nyt on koko maailma samaa mieltä. Tottahan se jossakin näkyy. Myös ehdokasasettelu onnistui loistavasti.

Lasken RKP:n voittajiin, koska omissa piirustuksissa oli sille tällä kertaa ennakkoarvioinneissa nolla. Alhainen äänestysprosentti pelasti RKP:n.

Vasemmisto kokonaisuudessaan kärsi rökaletappion, erityisesti vasemmistoliitto, joka menetti ainoan paikkansa. En olisi uskonut, vaikka miinusta oli tiedossa ennakkoarvioinneissa.

Vasemmistoliitolla on edessään todella vakava paikka. Minusta on perin epä-älyllistä ryhtyä ensimmäisenä keikuttamaan puheenjohtajan tuolia. Puheenjohtaja on valittu tehtäväänsä tietyn ajattelutavan perusteella. Se ajattelutapa on kriisissä. Puolueen johdon voi aina vaihtaa, mutta eduskuntaryhmää ei. Ongelma on Martti Korhosta paljon isompi.

Demareiden tilanne on samankaltainen. Ei tämä tilanne Urpilaista vaihtamalla kohene. Ongelmat ovat paljon syvemmällä.

Vasemmisto ei yksinkertaisesti ole kyennyt uudistumaan. Se elää jossain maailmassa, jota ei enää ole. Vasemmistolaisuudella olisi kuitenkin erittäin paljon annettavaa.

Vasemmistopuolueiden yhdistämishankkeet saavat varmaankin puhtia. Se olisi hölmöä. Sisältö jäisi taas kerran - mitä ilmeisimmin - ennalleen, mutta organisaatioita rukattaisiin. Byrokratisoitunut vasemmisto ratkaisee mieluusti ongelmansa byrokraattisin keinoin. Tämä olisi kuin heittäisi bensaa liekkeihin.

Kokoomuksen voittokulku pysähtyi. Sille on kaksi selitystä: Soini ja Vatanen. Katainen joutui useasti irtisanoutumaan oman puolueensa ehdokkaiden kampanjoinnista. Se söi kannatusta.

Kepu kärsi myös tappion, mutta odotuksiin nähden lievähkön. Olennaista kepun kannalta on, että se jätti demarit pronssille. Suomalaisessa politiikassa kulta ja hopea ovat voittoja, mutta pronssi on karvas tappio. Vaikka vielä ei ole aika ennakoida hallitusratkaisuja, niin porvarihallitus näyttäisi päivän kurssin mukaan jatkavan vuoden 2011 vaalien jälkeen. Ennuste perustuu enemmän siihen miltä puolueet vaalikampanjan valossa näyttävät, ei niinkään itse tulokseen. Pienen pieni mahdollisuus on, että talouslama nostaa oppositiosta demarit ohi kepun, mutta ei tällä politiikalla.

Yksi häviäjä on demokratia. Äänestysprosentti laski jo valmiiksi surkeista lukemista. Selvä enemmistö on sitä mieltä, ettei tarjolla ollut yhtäkään kyvykästä ehdokasta tai ryhmittymään.

(5.6.) Kuka voitti vaaliväittelyn?

Politiikka hävisi vaaliväittelyssä. Arvoisat puolueiden puheenjohtajat olivat paikoin kurittomia kuin peruskoulun yhdeksännen luokan oppilaat. Tämä ei ole eduksi yhteisten asioiden hoidolle. Kilpahuudossa hieman rauhallisemmat, kuten Korhonen ja Sinnemäki, saavat pisteitä.

Toimittajien ote olisi voinut olla hieman vankempi. Välillä röyhkeimmät veivät ja toimittajat vikisivät. Välillä pyörähdettiin farssin puolelle: kun sekä vihreää että punaista äänestämisellä näytti saavan puheenvuoron, niin seuraavassa sopivassa äänestyksessä löytyikin jo iso joukko kahdella tavalla äänestäviä.

Suuren vaalikeskustelun merkitystä on korostettu liikaa. En näe tämän keskustelun ratkaisseen mitään. Vaalilaskennasta tulee monien paikkojen osalta jännittävät.

Taas välittyi sama tuttu asetelma: keskeiset ministerit ovat asiaosaamisessa ylivertaisia, vaikka heillekin tuli asiavirheitä talouspolitiikasta puhuttaessa. Tämä sama asetelma on toistunut vaalikeskustelusta toiseen. Vuonna 1995 kun pääministeri Aho ja oppositiojohtaja Lipponen keskustelivat, vaikutti oppositiojohtaja alakoululaiselta, joka on laitettu keskustelemaan professorin kanssa. Neljän vuoden kuluttua oli asetelma päinvastainen: Lipponen jyräsi osaamisellaan.

Sekä Katainen että Vanhanen pärjäsivät hyvin. Kataisen vastaukset puolueen eräiden ehdokkaiden (Vatanen ja Pöntinen) harha-askeleisiin eivät vakuuttaneet, vaikka "peilin edessä" vastauksia oli hiottu.

Sinnemäen taktiikkana oli pitää esillä ilmastonmuutosta ja siinä hän onnistui. Tuoreen puheenjohtajan esiintyminen oli taktisen osaamisen osalta paras. Hän sai läpi yhden selkeän viestin. Se on järkevä taktiikka tämänkaltaisissa massakeskusteluissa.

Jos olisi aivan pakko valita keskustelun voittaja, niin minun valintani on Sinnemäki. Untuvikko pesi konkarit.

Pääoppositiopuolueen puheenjohtaja Urpilainen parantaa vaali vaalilta vaalikeskustelusuoritustaan, mutta asiakeskustelussa tarvitaan muutakin asiatietoa kuin yksi (90 % on veroelvytystä) fakta, jotta istuvalle valtiovarainministerille voisi pärjätä. Urpilainen oli karsinut hyökkäävyyttä, mikä oli selvä parannus edellisiin vastaaviin esityksiin.

Soinilta näytti olevan puhti pois. Vaalivoitto poltteli jo hyppysissä. Kun ei tee mitään, ei tee virhettäkään. Vaalikeskustelussa se on virhe.

Vaaliasetelman jännittävyys välittyi keskustelijoista. Varsinkin Vanhasen esiintymisestä jäi puuttumaan rentous. Valtiomiesluokkaan matkalla ollut poliitikko näyttäytyi nyt muiden mittaisena.

Yhdistämällä tuorein YLEn teettämä gallup ja vaalikeskustelu tekisin yhteenvedon. Kokoomus jää vaille neljättä paikkaa. Kataisen esiintyminen oli hyvä, mutta ehdokkaiden sooloilut karsivat kannatusta. Vanhanen perusvarma suoritus tuo kolme paikkaa. Urpilainen parantaa, mutta esiintyminen on edelleen huteraa. Siitä huolimatta: kolme paikkaa. Soinin liian aikainen varmistelu tuo vaaliliitolle kaksi paikkaa. Räsäsen asiapitoiset puheenvuorot olivat puolueelle eduksi. Korhosen ja Sinnemäen suoritukset tuovat yhden paikan kummallekin.

Tylsä ennuste, sillä se on tismalleen sama kuin gallupennuste. Vaalikeskustelu ei ratkaissut mitään. Vaalikeskusteluksi hyvää keskitasoa, mutta tasapeli.

(4.6.) Miksi Putin ärähti?

Suomen rajanaapurina on suurvalta. Olisi oikein hyvä, että suomalaiset poliitikot laidasta laitaan muistavat tämän. Venäjän asema on heikompi kuin joitakin vuosikymmeniä sitten, mutta se on edelleen suurvalta.

Venäjä on ennen muuta luonnonvaratalous. Sen intressit perustuvat tiettyjen (öljy, kaasu) raaka-aineiden hintaan. Venäjän ulkopolitiikka määräytyy yhä selkeämmin maailman energiatalouden yhteydessä.

Venäjän keskiluokan vauraus rakentuu energialle. Venäjällä valtaa pitää se liittoutuma, joka pystyy luomaan keskiluokalle uskottavimman vaurastumisen option. Energia on tässä pelissä jokeri.

Putinin vierailu on nähtävä tässä yhteydessä. Kaasuputki on Venäjälle erittäin tärkeä. Putin oli lobbaamassa putken rakentamista. Matti Vanhanen näyttää tajuavan tilanteen vallan hyvin.

Mikäli EU-vaaleilla ja Putinin vierailulla on jokin yhteys - johon en hevin usko - se liittyy kaasuputkeen ja sen merkitykseen EU:lle. Venäjä ehkä haluaa muistuttaa, että Suomen tehtävä EU:ssa on turvata unionille kaasun saanti.

Suomalaisilla on itsetuntoa kohottava taipumus tulkita venäläisten toimia Suomen sisäpolitiikan näkövinkkelistä. Sellaisia koplauksia vierailuun ei liity.

Putinin ärähdys on enemmänkin venäläistä sisäpolitiikkaa. Täytyyhän Venäjän vahvimman miehen ärhennellä kun isoa venäläistä itsetuntoa on horjutettu Antonin tapauksella. Ärähdys oli kuitenkin hyvin harkittu. Putin moitti suomalaisen diplomaatin toimia "by the book". Siinä hän ei ole ihan hakoteillä, vaikka itse myöntäisin kunniamerkin ja palkankorotuksen Antonin tapaukseen osallistuneelle diplomaatille.

Kuvaavaa tapaukselle on se, että Putin kuuli Antonion tapauksesta lentokoneessa tullessaan Suomeen. Paljon kertoo suomalaisista se, että asia on ollut Suomessa suuri uutinen pitkään ja yleensä vakavastikin otettavat poliittiset kommentaattorit spekuloivat vakavalla diplomaattisella selkkauksella. Nootti on arkinen virkatoimi.

(3.6.) Miksi vihreät ja kommunistit muistuttavat toisiaan?

Kommunistit ovat liukuneet vihreiden suuntaan etsiessään ääniä ja kadonnutta poliittista agendaa. Vihreiden ja kommunistien samankaltainen profiili ei ole eduksi kummallekaan. Kommunistiehdokkaat muka olisivat porvarihallitukseen kuuluvan puolueen näköisiä ja oloisia. Vihreille tämä on kiusallista, koska pilkka siitä, että vihreät ovat perusteiltaan uskonsa menettäneitä taistolaisia, saa vahvistusta.

Todellisuudessa kumpikaan hypoteesi ei pidä paikkaansa. Kommunistit peittävät vihreydellä todellisen olemuksensa. Vihreät ovat (Suomessa) vanhakantaisessa (ja pääosin edelleen relevantissa) oikeisto/vasemmisto -jaossa oikeistopuolue.

SDP on Eurooppa-myönteisyydessä kiilannut ohi kokoomuksen. Tämä ei ole yllättävää. Kokoomuksessa istuu tukevasti modernisointiyrityksistä huolimatta vahva kansallisaate, joka on ristiriidassa EU:n syventämisen suhteen. Demareiden myönteisyyden taustalla lienee hieman huono analyysi EU:n luonteesta, joka on monin paikoin ristiriidassa demareiden perusperiaatteiden kanssa.

Tampereen yliopiston tutkimus paljastaa myös, että ideologioiden rooli on vaali vaalilta yhä pienemmässä roolissa. Yksi syy ehdokkaiden keskipäistymiselle on vaalijärjestelmässämme.

Taas kerran joutuu olemaan kateellinen ruotsalaisille. Täällä Tukholmassa aamun lehdissä käydään monta pykälää aatteellisempaa vaalikeskustelua kuin Suomessa. Esillä ovat asiat ja ihmiset taustalla.

Selitys löytyy vaalijärjestelmästä. Listavaali olisi keino nostaa vaalikeskustelun ideologisuutta ja asiallisuutta.

On käsittämätöntä, että Suomessa pidetään kiinni henkilövaalijärjestelmästä, vaikka sen surkeus on moneen kertaan osoitettu. Lähes kaikissa muissa Euroopan maissa käydään vaalit listavaalina. Suomessakin käytiin vaalit demokratian aamunkoitossa listaavaaleina. Sen jälkeen on kuljettu demokratiaa ajatellen huonompaan suuntaan.

Listavaali ei yksin pelasta Suomea demokratian alennustilasta, mutta se olisi hyvä alku kansanvallan palauttamisessa. On oltava realisti: miten ihmeessä eduskunta voisi päättää lain muutoksesta vaalijärjestelmässä, kun kansanedustajat ovat saaneet valtakirjansa henkilövaalijärjestelmällä. Muutos ei ole mahdollinen.

(2.6.) Mitä eurovaalitulos vaikuttaa Urpilaisen asemaan?

Demareiden oppositiopolitiikassa jokin mättää. Edellisen laman aikana, jolloin myös oli oikeistohallitus, demarit lihosivat pääministeripuolueeksi. Nyt suunta ei ole sama.

Välikysymys talouspolitiikasta on yhtäältä vaalitemppu, mutta toisaalta hyvin tärkeästä aiheesta. Joskus tuntuu, että tärkeät yhteiskunnalliset kysymykset tärvellään poliittisella pelillä. Talouspolitiikan suunnasta käytävän aidon keskustelun kannalta olisi ollut järkevämpää ajoittaa välikysymys vaalien jälkeen.

Välikysymyksen teksti paljastaa, että valtiopäivätoimi on tehty vaalikuumeessa. Sekaisin ovat isot ja pienet asiat. Kysymyksestä puuttuu perusidea.

Politiikassa soisi käytävän nyt kunnon keskustelua talouspolitiikan sisällöstä. Jo keväällä ekonomistien keskuudessa nostettiin esille kaksi peruskysymystä. Elvytetäänkö riittävästi ja mikä on elvytyspolitiikan sisältö. Suomen hallitus on valinnut veroelvytyksen, minkä työllisyyspoliittinen teho on kyseenalainen. Taloustieteen näkemys on selvä: menoelvytys on työllisyyden kannalta tehokkaampaa. Euro veronkevennykseen tuottaa huomattavasti pienemmän työllisyysvaikutuksen kuin euron käyttö menojen lisäykseen.

Oppositio syyttää hallitusta nukahtamisesta talouskriisiin reagoinnissa. Syytökselle on vahvoja perusteita, mutta eipä opposition valppaudessa ole myöskään hurraamista.

Puheenjohtaja Urpilaisen asema alkaa olla tukala. Politiikassa laitetaan johtajat vaihtoon huonon tuloksen perusteella paljon nopeammin kuin yritysmaailmassa.

On kuitenkin mahdollista - jopa todennäköistä - että syvenevä ja pitkittyvä lama pelastaa Urpilaisen. Kovat ajat syövät pitkittyessään hallituspuolueiden kannatusta ja opposition kannatus kasvaa.

Demarit näyttävät saavan kolme paikkaa, mikä on Urpilaiselle "loistava torjuntavoitto". Hän saa riittävästi lisäaikaa. Toisaalta demareissa ei ole näkyvissä mitään järjestäytynyttä liikehdintää. Demarit ovat yleensä seisseet johtajansa takana myötä- ja vastoinkäymisissä. Jutta Urpilaisen asema on vaalien jälkeenkin kohtuullisen turvattu.

(1.6.) Miksi eurovaalit lietsovat muukalaisvihaa?

Äänestäjien joukossa on jonkin verran väkeä, jotka vieroksuvat erilaisuutta. On ymmärrettävää - joskaan ei hyväksyttävää - että näitä ääniä kalstellaan.

Oma kysymyksensä on se, miksi kansalaisten piirissä esiintyy suvaitsemattomuutta. Taloudellisesti ankarina aikoina muukailaisvihalle löytyy polttoainetta. Kaikki tunnemme argumentin, että ulkomaalaiset vievät työpaikkamme tai hupenevat sosiaaliturvamäärärahamme.

Se, että ulkomaalaisiin kohdistuvaa nurjamielisyyttä on ollut EU-vaalien alla taitaa olla enemmän seurausta taloustilanteesta kuin vaalien luonteesta. Seuraavissa eduskuntavaaleissa melske ulkomaalaisten osalta on vielä massiivisempaa.

Puolueilla on suuri vastuu kitkeä ulkomaalisvihaa. Kokoomuksen menettely Pöntisen tapauksessa voidaan tulkita myönteisesti tai kielteisesti. Kataisen nopea puuttuminen ansaitsee kiitoksen, mutta kysyä sopii, miten näillä asenteilla varustettu henkilö ylipäätään pääsi kokoomuksen listoille. Sama komsii-komsaa -asetelma on perussuomalaisten Halla-ahon tapauksessa.

Jotain ymmärtäväistä voisi sanoa tästä vastenmielisesti ilmiöstä. Suomessa maahanmuutajat ovat koko lailla uusi ilmiö. Olemme Euroopan takapajula tässä suhteessa. Tietämättömyys on suvaitsemattomuuden käyttövoimaa.

(29.5.) Puolueiden kannatus: Kasvaako paine hallituksessa?

Vaaleilla on merkitystä puolueiden politiikkaan. Hallituspuolueilla se heijastuu hallitusyhteistyöhön.

Suomalaisen politiikan tuolileikki on harvinaisen selkeä. Kolmesta suuresta yksi jää eduskuntavaaleissa ilman hallituspaikkaa. Tuoreimpien mittausten perusteella pääoppositiopuolueeksi on tarjolla nykyinen päähallituspuolue keskusta.

Kolmen suurimman keskinäiset erot ovat kuitenkin hyvin pieniä. Yhdenkään puolueen ei kannata panikoitua ajatellen seuraavia eduskuntavaaleja. Shampanjapullot kannattaa pitää jääkaapissa.

Kahdella kolmesta suuresta on huolellisen mietinnän paikka matkalla eduskuntavaaleihin. Kokoomus voi jatkaa linjallaan, se näyttää toimivan.

Demareiden oppositiopolitiikka ei pure. Viime talouskriisissä 1990-luvun puolivälissä demarit tulivat ryminällä hallitukseen. Nyt näyttää tökkivän pahasti. Toistaiseksi demarit eivät (pätee myös Vasemmistoliittoon) ole osanneet hyödyntää talouskriisiä kansalaisia puhuttelevalla tavalla. Mutta momentum on vielä edessäpäin. Viimeksikin kannatusta alkoi kertyä siinä vaiheessa kun Ahon hallituksen hermot pettivät velkaantumisen vauhdin kiihdyttyä. Tämän hallituksen hermot ovat kohtuullisesti pitäneet, mutta merkkejä hermostuneisuudesta alkaa esiintyä.

Todennäköisesti hallitus vetää syksyllä tai ensi vuonna hätäjarrusta. Silloin on opposition hetki koittanut.

Keskustalle tämä skenaario on hankala. Kokoomusta se ei yhteisessä hallitusveneessä saa kannatuksessa kiinni ja demareita nostaa ensi vuonna kansalaisten kiukku säästöpolitiikkaa kohtaan. Tarjolla näyttäisi olevan pronssia vaaleissa ja matkaa oppositioon. Tämä suunta on jo nähtävissä mielipidemittauksissa ja EU-parlamenttivaaleissa.

Tähän keskusta todennäköisesti vastaa vanhoilla tempuilla. Osa puolueesta pyrkii jättämään vuotavan veneen. Tästä puolestaan seuraa, että hallituksen toimintakyky heikkenee ja kokoomus vahvistuu.

Perussuomalaiset tulevat olemaan EU-vaalien suurin voittaja. Se kantaa seuraaviin eduskuntavaaleihin asti. Edessä olevat talousongelmat auttavat oppositiopuoluetta myös hieman. Perussuomalaisten kohtaloksi tulee sama kuin SMP:n. Vaalivoitto vie hallitukseen ja se syö populistiselta puolueelta kannatusta.

Vasemmistoliitto saa jännittää vaalilaskentaa: paikka ei ole varma. Vaikka RKP:n vaalitulos tulee olemaan parempi kuin nyt mitattu kannatus, paikka menee.

(28.5.) Miksi keskusta tahtoo presidentin sivuun EU-kokouksista?

Suomalaisten puolueiden kannat ylimpien valtioelinten keskinäisistä suhteista heiluvat kuin tuuliviiri yllä talon katon.

Kannanotot perustuvat päiväkohtaisiin positioihin. Tämä on surullista. Olisikohan tässä periaatteettomuudessa syy politiikan alennustilaan?

Kekkosen aikaan koko vasemmisto ajoi vahvaa eduskuntaa presidentin valtaoikeuksien kustannuksella. Oikeisto pani kampoihin. Demaripresidenttien aikana vasemmisto on siirtynyt kannattamaan presidentin laajahkoja valtaoikeuksia ja oikeisto on yhtä lailla vaihtanut palttoota: nyt se haluaa näivettää presidentin roolia. Kokoomus hieman kakistelee, koska sillä on vahva optio voittaa seuraavat pressavaalit.

Valtiosääntökysymysten soisi olevan periaatteellisia ja päivänpoliittisista suhdanteista riippumattomia. Tässä suhteessa kaipailen 1970-lukulaisuutta. Poliittiset värit loistivat selkeinä ja ne perusteltiin ideologialla. Poliittinen kannanmuodostus harmaantuu kuin ikääntyvä kansamme.

Keskustan eduskuntaryhmän tuoreessa profiloitumisessa on kyse vaalikampanjoinnista. Se onnistui loistavasti, josta onnittelut. Keskustapuolueen virittämään ansaan astuivat muut puolueet kuin köyhän talon porsaat. Keskustan vaalitaktiikan näkökulmasta asia on helppo ymmärtää: keskusta pyrkii vahvistamaan imagoaan talon isäntänä.

Samalla operaatio oli osoitus suomalaisen politiikan pinnallisuudesta.

Presidentin vallan karsiminen ja valintatapa ovat ristiriidassa. Presidentin vallinnassa käytetään järeintä demokratian välinettä, suoraan kansanvaalia. Valintatapaan istuu erinomaisen huonosti seremoniallinen presidentti.

Presidentin asema on kehittynyt muotopuoleksi kompromissien kautta. Oikeisto sai suoran kansanvaalin ja vasemmisto heikon presidentin.

Valtiosääntökeskustelussa roolit jaetaan uudelleen. Puolueiden kantaa ohjaa enemmän tuorein presidenttigallup kuin puolueen periaatteet.