(3.6.) Miksi vihreät ja kommunistit muistuttavat toisiaan?

Tämä tutkimustulos ilahduttanee ainakin Iltalehden kolumnistia Aarno ”Loka” Laitista, joka on vuosikausia niputtanut omalla suoraviivaisella tyylillään Vihreät entisten taistolais-kommunistien poliittisiksi seuraajiksi. Moniulotteisten tutkimustulosten pelkistäminen tiiviiksi uutistekstiksi pakottaa aina vetämään mutkia suoriksi, mutta mitä jää pelkistämisen taakse?

Tutkimuksen perusteella Vihreiden eurovaaliehdokkailla näyttää tosiaan olevan SKP:n eli Suomen Kommunistisen Puolueen ehdokkaiden kanssa samanlaisia näkemyksiä siitä, että EU:n pitäisi poliittisin päätöksin säännellä markkinoiden toimintaa ympäristön ja vähäosaisten hyväksi. Vastapuolella on luottamus talouskasvuun ja vapaisiin markkinoihin, joihin nämä puolueet uskovat vähiten. Siinä mielessä siis tutkimus osoittaa, että Vihreillä ja kommunisteilla on identtisiä poliittisia tavoitteita.

Kuten alkuperäisen uutisen kommenttipalstalta voi huomata, moni otsikon lukenut ja uutisen havainnollistajana olevan grafiikan katsonut on olettanut, että Vihreitä verrataan jutussa - kommunisteiksi nimitettyihin - vasemmistoliittolaisiin, koska oheisgrafiikassa ovat mukana vain eduskuntapuolueet. Vasemmistoliiton ehdokkaat ovat toki tällä talouden sääntelyn ulottuvuudella eduskuntapuolueiden ehdokkaista ideologisesti lähimpänä Vihreitä. Myös maahanmuuttoon ja EU:n laajenemiseen SKP:n ja Vihreiden ehdokkaat suhtautuvat samalla myönteisellä tavalla.

Miten Vihreät eroavat kommunisteista ja vasemmistoliittolaisista? Selkein ero löytyy suhtautumisessa ylipäätään Euroopan Unioniin. SKP on kaikkein EU-kriittisin puolue Suomen Itsenäisyyspuolueen ohella kun taas Vihreät SDP:n jälkeen toiseksi myönteisimmin EU:niin suhtautuva puolue. Vasemmistoliiton ehdokkaat suhtautuvat varsin neutraalisti EU:niin. Yleinen suhtautuminen EU:niin on tässä tutkimuksessa kaikkein selitysvoimaisin ideologinen ulottuvuus eli puolueiden väliset erot ovat suurimpia ja saman puolueen ehdokkaiden väliset erot pienimpiä.

Määrällisten tutkimusten tulosten pelkistäminen uutiseksi on vaikeaa puuhaa, vaikka tämäkin tutkimus tarjoaa kiintoisia tuloksia. Koko tutkimusraportin lukemalla saa tietenkin moniulotteisemman kuva havainnoista ja samalla kuvioista löytyvät myös eduskunnan ulkopuoliset puolueet.

Olennaisinta tässä eurovaaliehdokkaiden näkemysten perusteella tehdyssä tutkimuksessa on suomalaisen puoluekentän idelogisen olemuksen haarukointi. Yhden vaalikoneen vastausten perusteella tehdyllä tutkimuksella on tietenkin rajoituksensa, mutta pääosin tutkimus vahvistaa yleisesti tunnettuja käsityksiä suomalaisten puolueiden ehdokkaiden (ja kannattajien) suhtautumisesta tällä hetkellä ajankohtaisiin politiikan ideologisiin kysymyksiin.

Tulipa kuivakkaan akateeminen vastaus. Pahoittelut siitä kaikille Ykköskysymyksen ystäville!

(29.5.) Puolueiden kannatus: Kasvaako paine hallituksessa?

Tottakai paine kasvaa hallituksessa. Olisiko keskusta kaivamassa toden teolla esiin aikanaan 1980-luvulla tahtopolitiikkana tunnettua korkean profiilin politiikkaansa, jossa haastetaan hallitusta hallituksen sisältä?

Aikanaan kyseessä oli Kalevi Sorsan (sd) 1983-1987 johtaman punamultahallituksen haastaminen sen kakkospuolueen paikalta. Nykyversiossa keskusta joutuisi haastamaan oman puheenjohtajansa Matti Vanhasen johtaman hallituksen sisältäpäin, mikä on tietenkin hankalaa, mutta ilmeisesti sallittua pääministerin viimeaikaisista puheenvuoroista päätellen.

Viitteitä korkeamman profiilin politiikasta on löydettävissä esimerkiksi tahtopolitiikan keulakuvan Paavo Väyrysen kommenteissa kokoomuksen ulkopolitiikasta. Samoin kyselyt hallituskumppaneiden sitoutumisesta hallituksen alueellistamispolitiikkaan tuovat esille keskustalle tärkeitä asioita, joista kaikki hallituspuolueiden edustajat eivät välttämättä pidä niin tiukkaan kiinni.

Kokoomukselle painetta tuo valtavan pitkä etäisyys seuraaviin eduskuntavaaleihin. Kokoomuksella on vieläkin lähes kaksi vuotta laskusuhdannetta lusittavana valtiovarainministeripuolueena ennen kuin eduskuntavaalipäivä koittaa. Sinä aikana hallituksen ikävät asiat pitäisi saada menemään keskustan piikkiin ja jotain myönteistäkin pitäisi hallituksen saada aikaan, ettei oppositio pääse liikaa lihomaan.

Vasemmisto-opposition kannatuksen luulisi näissä oloissa kasvavan, mutta kevättalven eläkekeskustelun jälkeen SDP:n oppositiopolitiikka on taas menettänyt puhtiaan. Jutta Urpilaisen valinnasta on pian vuosi ja viime kesäkuussa hehkutetun ”uuden SDP:n” ohjelmajulistuksia odotetaan vielä. Kannatus on oppositiossa kääntynyt lievään nousuun, mutta suuri ohjelmakysymys on vielä ilmeisesti ratkaisematta: yritetäänkö koukata vasemmalta vai poliittisen keskustan kautta kahden suurimman joukkoon?