yle.fi


Olet tässä

Ykköskysymys puolueiden ideologisista eroista

julkaistu 3.6.2009 klo 09:33, päivitetty 4.6.2009 klo 08:30

Matkivatko kommunistit vihreitä? Miksi demarit ovat Suomen euromyönteisin puolue? Missä luuraa kokoomuksen unionimyönteisyys? Onko ehdokasryhmillä todellisia ideologisia eroja?

Miksi vihreät ja kommunistit muistuttavat toisiaan?

(Juha-Pekka Inkinen / YLE) Ville Niinistö
Kansanedustaja, vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja

YLE:n vaalikoneen muutamasta kysymyksestä on tehty tulkinta, että vihreät ja kommunistit muistuttavat toisiaan. Aatteellisena yleistyksenä tulkinta on kovin tarkoitushakuinen ja palvelee lähinnä vanhaan vastakkainasetteluun jämähtäneiden ihmisten ennakkoluuloja. Kyseiset kysymykset eivät kerro paljoakaan puolueen asemasta perinteisellä talouspoliittisella oikeisto-vasemmisto -akselilla. Samalla jää sanomatta se, että saman tutkimuksen EU-myönteisyyttä kuvaavalla janalla puolueet ovat toistensa ääripäitä. Vihreät on EU-myönteinen ja tulevaisuutta rakentava arvoliberaali liike.

>>> Lue Ville Niinistön koko vastaus

Elena Gorschkow-Salonranta
Suomen Ylioppilaskuntien Liiton kansainvälisten asioiden sihteeri

Tämä ehdottomuus monissa asioissa on vierasta ja ristiriidassa sen imagon kanssa, jota cityvihreät mielellään levittävät. Suvaitsevaisuus on suvaitsevaisuutta vain, jos ihminen on samaa mieltä heidän kanssaan. Julkiseen kritiikkiin vihreät suhtautuvat erittäin negatiivisesti ja ovat siitä aina yhtä vilpittömän ihmeissään.

>>> Lue Elena Gorschkow-Salonrannan koko vastaus

Ulla Anttila
Tutkija, Vihreiden entinen kansaedustaja

Vihreitä, RKP:tä ja kommunisteja näyttää tutkimuksen mukaan yhdistävän myönteinen suhtautuminen maahanmuuttoon. Tässä kysymyksessä solidaarisuus ei tunnusta oikeisto - vasemmisto -akselia. Kommunistien asemointi saa tutkimuksesta uutta väriä. Aiemmin he tuskin olisivat olleet millään ulottuvuudella Vasemmistoliittoa ja SDP:tä "oikeistolaisempia" missään mielessä.

>>> Lue Ulla Anttilan koko vastaus

Arto Nieminen
Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja

Vihreät sijoittuvat perinteisellä poliittisella kartalla selvästi vasemmalle, vaikka puolue sanoo itse olevansa edellä. Tämä on taitavaa poliittista retoriikkaa, koska vihreät ovat jo ajat sitten ymmärtäneet, että perinteinen poliittinen kartta vain hämmentää ihmisiä, koska suurten ideologioiden taistelua ei ole näkynyt. Eivätkä ihmiset välttämättä kaipaakaan yhtä totuutta tai lippua, jota seurata. Ihmiset kaipaavat tuloksia, mutta tuo kaipuu kohdistuu entistä enemmän yhteen tai kahteen yksittäiseen asiaan kerrallaan.

>>> Lue Arto Niemisen koko vastaus

Esa Erävalo
KD-viikkolehden päätoimittaja

Täytyy huomauttaa, että EU-myönteisyys-kielteisyys-akselilla ne ovat hyvin kaukana toisistaan. Minulle oli selvää vihreän liikkeen alusta alkaen, että sinne valuivat monet meistä entisistä sosialisteista ja kommunisteista ettei kokonaan joutuisi luopumaan idealismista. Ateismista jäi jäljelle liberalismi moraalikysymyksissä.

>>> Lue Esa Erävalon koko vastaus

Eero Paloheimo
Vihreiden entinen kansanedustaja

Väite ei kaikessa pidä paikkaansa. Enpä usko, että kommunistien joukosta löytyy sellaista Venäjän kriitikkoa, kuin Heidi Hautala. Heidän joukossaan ovat pikemminkin kiivaimmat Venäjän puolustajat. Puolustavatko kommunistit lehdistön vapautta ja ihmisoikeuksia aatesuunnasta riippumatta, kuten vihreät? Enpä usko. Löytyykö kommunistien joukosta yhtään todellista ympäristön puolustajaa, kuten vihreistä vielä muutama? Onko kommunistien joukossa yhtään nettivapaustaistelijaa, kuten Jyrki Kasvi?

>>> Lue Eero Paloheimon koko vastaus

Anita Kelles-Viitanen
Vihreiden seniorien varapuheenjohtaja, valtiotieteiden lisensiaatti

Puolueiden jäsenkunta ei ole yhdestä muotista tehtyä. Lähes kaikissa puolueissa on niitä, jotka suhtautuvat yhteiskunnan kehityksen kriittisesti. Moni seuraa eurooppalaista kansalaiskeskustelua ja osallistuu sosiaalifoorumeihin. On myös niitä, jotka heittäytyvät konsensuksen vietäviksi ja siitä syystäkin mielipiteet muistuttavat toisiaan.

>>>Lue Anita Kelles-Viitasen koko vastaus

Ralf Sund
STTK:n talouspoliittinen asiantuntija

Kommunistit ovat liukuneet vihreiden suuntaan etsiessään ääniä ja kadonnutta poliittista agendaa. Vihreiden ja kommunistien samankaltainen profiili ei ole eduksi kummallekaan. Kommunistiehdokkaat muka olisivat porvarihallitukseen kuuluvan puolueen näköisiä ja oloisia. Vihreille tämä on kiusallista, koska pilkka siitä, että vihreät ovat perusteiltaan uskonsa menettäneitä taistolaisia, saa vahvistusta.

>>>Lue Ralf Sundin koko vastaus

Yksi konsernin lehdistä on keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa, jonka päätoimittaja päätoimittaja on Timo Laaninen. (YLE) Timo Laaninen
Suomenmaan päätoimittaja

Yksi selitys kommunistien ja vihreiden samankaltaisuudelle löytyy vihreiden historiasta. Monet SKP:n vähemmistösiiven eli ns. taistolaisten aktiivit löysivät vihreistä uuden poliittisen kodin itselleen sen jälkeen kun ensin SKP ja sen jälkeen koko sosialismi romahtivat. Niin tylsältä kuin tämän historian kertaaminen voi esimerkiksi Satu Hassin mielestä tuntua, on vain inhimillistä, jos ajattelu ei ole ihan kokonaan muuttunut matkan varrella.

>>>Lue Timo Laanisen koko vastaus

Ville Pernaa
Politiikan tutkija

Tutkimuksen perusteella Vihreiden eurovaaliehdokkailla näyttää tosiaan olevan SKP:n eli Suomen Kommunistisen Puolueen ehdokkaiden kanssa samanlaisia näkemyksiä siitä, että EU:n pitäisi poliittisin päätöksin säännellä markkinoiden toimintaa ympäristön ja vähäosaisten hyväksi. Vastapuolella on luottamus talouskasvuun ja vapaisiin markkinoihin, joihin nämä puolueet uskovat vähiten. Siinä mielessä siis tutkimus osoittaa, että Vihreillä ja kommunisteilla on identtisiä poliittisia tavoitteita.

>>>Lue Ville Pernaan koko vastaus

Juho Romakkaniemi
Valtiovarainministerin erityisavustaja

Politiikan tarkkailijan ja toimijan näkökulmasta Vihreiden ja Kommunistien vastausten yhtäläisyys ei ollut minulle mikään yllätys. Vihreissä on toki myös maltillinen liberaalisiipensä, mutta vasemmistolaisuus on ollut aina puolueen enemmistön valtalinjana.

>>> Lue Juho Romakkaniemen koko vastaus

Tiia Lehtonen
Ulkopoliittisen instituutin tutkija

On olemassa vihreitä, jotka eivät koe mielekkääksi tai mitenkään yksiselitteiseksi tulla pakatuksi vasemmistolaatikkoon ja on olemassa vasemmistopuolueiden edustajia, jotka eivät lainkaan koe kaikkia vihreiden ajamia asioita tai piirunkaan verran populistista otetta omakseen – edes EU-kysymyksissä.

>>>Lue Tiia Lehtosen koko vastaus

Jukka Halonen
Viestintäyrittäjä

Tutkimus ei siis ainakaan minua yllättänyt. Näihin pieniin huurupuolueisiin osuu harvinaisen hyvin Otto von Bismarckin kuolematon lausahdus: ”Ihmiset eivät koskaan valehtele niin paljon kuin metsästyksen jälkeen, sodan aikana ja ennen vaaleja.”

>>>Lue Jukka Halosen koko vastaus

Juha Eskelinen
Johtaja Kalevi Sorsa -säätiöstä

Uusi neuvostoihminen osoittautui kuitenkin pelkäksi kuplaksi, joka kirvoitti neuvostohuumorin kukkimaan: "Mikä kuluu kolhoosille, kuuluu myös minulle" tai " Ne teeskentelevät, että maksavat meille palkkaa ja me teeskentelemme, että me teemme työtä.". Eivätkö nuo sanonnat soveltuisikin vihreän unelman, kansalaispalkan, jälkeiseen yhteiskuntaan?

>>>Lue Juha Eskelisen koko vastaus

Aaretti Siitonen
Ulkopoliittisen instituutin tutkija

Suomen eurovaaleissa ideologiset vertailut puolueiden kesken ontuvat. Koko maan kattavat avoimet listavaalit vaativat äänestäjältä nimittäin huomattavasti tietoisuutta siitä, mitä asioita ja minkälaista maailmankuvaa nimenomaan yksittäiset ehdokkaat ajavat.

>>>Lue Aaretti Siitosen koko vastaus

Jatka tästä

Uutiset Näistä keskustellaan Videot Audiot Videot ja audiot