Arkisto |

Euroviisuisännyyttä toivoo seitsemän paikkakuntaa

Ensi kevään Euroviisujen isännyydestä kilpailee tällä hetkellä seitsemän paikkakuntaa. Yleisradio pohtii parhaillaan kisojen pitopaikkaa.

Turun kaupunki antoi oman selvityksensä kilpailun järjestämisestä Ylen viisutyöryhmälle maanantaina.

Kilpailua on toivottu Turun ja Helsingin lisäksi Espooseen, Tampereelle, Lahteen, Rovaniemelle sekä Leville Kittilään.

Helsinki on tähän mennessä ollut ennakkosuosikki kisajärjestäjäksi. Pääkaupungin etuna on pidetty muun muassa Yleisradion Pasilan-toimipisteen sijaintia aivan Helsingin Areenan vieressä.

Yksi tärkeimmistä kriteereistä järjestelyille on viisuhallin koko. Hallin pitäisi olla niin suuri, että sinne mahtuu suuri esiintymislava ja yli 10 000 katsojaa. Suomessa järjestettävien Euroviisujen pitopaikka selviää juhannukseen mennessä. Yleisö voi kantaa kortensa suunnittelun kekoon Ylen Euroviisusivustolla sijaitsevalla keskustelupalstalla. Yle toivoo saavansa ihmisiltä ideoita ja ajatuksia siitä, missä kaupungissa ja millaiset kisat Suomen tulisi ensi vuonna järjestää.

Lähteet:
Ylen TV-uutiset, YLE24

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä