Evira tarkastaa salakuvatut sikatilat
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira lähettää tarkastajat sikatiloille, joilla on havaittu ongelmia. Elintarviketeollisuus puolestaan suunnittelee, että jatkossa teurastamot eivät enää ostaisi ruhoja eläimiä huonosti kohtelevilta tiloilta. Oikeutta eläimille -aktivistit kuvasivat tällä kertaa materiaalia 16 tilalta.
Edelliset aktivistien sikakuvat tulivat kaksi vuotta sitten, sitä edelliset neljä vuotta sitten. Kuvien perusteella joillakin tiloilla eläimiä kohdellaan edelleen huonosti. Evirassa ei osata sanoa, miksi.
- Se on samanlainen kysymys, kuin että miksi jotkut ihmiset rikkovat lakia, sanoo Eviran ylitarkastaja Jaana Mikkola.
Evirassakin tiedetään, että väärinkäytöksiä on. Jotenkin lakia rikkovat ja huonosti eläimiä hoitavat vaan pitäisi saada kiinni.
Mikkola haluaa, että muutkin kuin aktivistit kertovat havainnoistaan - esimerkiksi lomittajat, maitoautojen kuskit, teuraskuljettajat.
- Suomalainen perusluonne näkyy olevan, että ei haluta juoruta eikä kannella. Mutta jos nyt kyseessä on eläinten hyvinvointi vastaan eläinten kärsimys, niin ei sitä pitäisi missään nimessä kanteluna ottaa, sanoo ylitarkastaja Jaana Mikkola.
Aktivistien kuvat toivat lisärahaa valvontaan
Evirassa ei pidetä aktivistien toimintatavasta. Toisaalta Mikkola antaa tunnustusta, että aktivistien kuvien jälkeen eläinsuojeluviranomaisten puheita on uskottu paremmin ja esimerkiksi valvontaan on saatu lisää rahaa.
Myös elintarviketeollisuus haluaa eroon huonoista tiloista. Sikatilat ovat tiukoilla, ja huonosti eläimiä kohtelevat tilat pilaavat muidenkin maineen.
Teollisuus, tuottajat ja viranomaiset suunnittelevat yhdessä kiristyksiä. Jos suunnitelma toteutuu, huonosti eläimiä kohtelevilta tiloilta ei enää ostettaisi eläimiä teuraaksi. Tällaisia tiloja olisivat esimerkiksi ne, joissa eläimet sairastavat paljon tai niitä kuolee runsaasti.
- Teollisuus pohtii näiden tilojen sulkemista pois tuotantoketjusta, sanoo Pirjo Kortesniemi alan yhteisjärjestöstä Sikavasta.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hyvinkään ampuja ihaili Saksan armeijaa ja sotapelejä
Facebook-suosikkeja: Airsoft-taistelupeli, armeijan varustekauppa ja muumit.
Katainen: Eutanasiasta käytävä vakava keskustelu
Pääministeri ei ota kantaan eutanasian puolesta tai vastaan. Hän ei pidä eutanasiaa puoluepoliittisena kysymyksenä eikä suostu tekemään asiasta esimerkiksi kokoomukselle puoluekannanottoa.
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.