Facebook-pelit tehdään koukuttamaan
Tietokonepelit koukuttavat käyttäjiään yhä tehokkaammin. Syynä on pelaamisen siirtyminen nettiselaimille, minkä vuoksi käyttäjät halutaan houkutella palaamaan sovellusten pariin yhä uudelleen ja uudelleen. Pelimäisyyttä hyödynnetään yhä enemmän myös ihmisten arkielämässä.
Facebookin Farmville-peli on hyvä esimerkki koukuttavuudesta. Kymmenet miljoonat ihmiset viljelevät päivittäin virtuaalisia maapalstojaan, auttavat maanviljelijäkavereitaan ja keräävät rahaa.
Simppelin pelin suosio ei ole sattumaa, sanoo pelitutkija Juho Hamari. Hänen mukaansa Farmville hyödyntää useita käyttäjiä koukuttavia keinoja.
- Facebook-peleissä pelaajan tehtävä on edistää oman hahmonsa tai farminsa kehitystä erilaisten mittareiden, tehtävien ja kiintiöiden avulla. Tämä on ihmismielen mielestä hyvin kiehtovaa, Hamari kuvaa.
Hänen mukaansa pelien koukuttamismekaniikat ovat hyvin tutkittuja ja tehokkaita. Niiden tarkoitus on saada ihminen palaamaan saman pelin ääreen.
- Peleissä hyödynnetään esimerkiksi niin kutsuttua tappiokammoa. Käyttäjää uhkaa jonkin saavutetun asian menettäminen, jos hän ei palaa sovelluksen pariin. Tämä on paljon tehokkaampaa kuin palkitseminen, Hamari sanoo.
Koukutuskikkojen taustalla on peliteollisuuden murros. Pelejä pelataan yhä useammin palvelumuodossa internetissä, sen sijaan että ne ostettaisiin kaupan hyllyltä. Samalla käyttäjävirtojen houkuttelemisesta ja esimerkiksi virtuaalituotteiden myynnistä on tullut peliyhtiöille yhä tärkeämpää.
Pelien keinoin ilmastopäästöjen torjuntaan?
Pelibisnes toimii, ja niinpä pelimäisyyttä hyödynnetään yhä enemmän myös pelimaailman ulkopuolella.
- Ihmisiä yritetään innostaa pelimäisyyden avulla vaikkapa tekemään kotitöitä tai vaikuttamaan yhteiskunnallisesti. Yhdysvalloissa on esimerkiksi kehitetty peli, jossa kuluttajat kilpailevat vähentämällä fossiilisten polttoaineiden kulutustaan, Hamari kuvaa.
Pelimekaniikkojen ymppääminen joka paikkaan saattaa kuitenkin kääntyä itseään vastaan. Hamarin mukaan ihmisiä on vaikeaa tällä tavoin sitouttaa mihinkään, ja kiinnostus esimerkiksi yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen saattaa jäädä pinnalliseksi ja lyhytaikaiseksi. Lyhytikäisyys näkyy esimerkiksi Facebookin pikkupelien kohdalla.
- Pelien suurin suosio näyttäisi jo taittuneen. Koukuttavuutta luodaan usein sisältöjen kustannuksella, ja sen vuoksi nämä pelit eivät jaksa kiehtoa käyttäjiä kovin pitkään, Hamari toteaa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hyvinkään ampuja ihaili Saksan armeijaa ja sotapelejä
Facebook-suosikkeja: Airsoft-taistelupeli, armeijan varustekauppa ja muumit.
Katainen: Eutanasiasta käytävä vakava keskustelu
Pääministeri ei ota kantaan eutanasian puolesta tai vastaan. Hän ei pidä eutanasiaa puoluepoliittisena kysymyksenä eikä suostu tekemään asiasta esimerkiksi kokoomukselle puoluekannanottoa.
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.