Facebook ja Yahoo sopuun patenttikiistassa
Kiistakumppanit aikovat jatkossa lisenssoida patenttinsa toisilleen. He ovat sopineet myös mainosyhteistyöstä.
Facebook ja Yahoo ovat päässeet sopuun patenttikiistassaan. Yahoo haastoi Facebookin oikeuteen maaliskuussa kymmenen patentin luvattomasta käytöstä. Patentit koskivat mainontaa, yksityisyysasetuksia ja sosiaalisia verkostoja.
Kiistakumppanit aikovat jatkossa lisenssoida patenttinsa toisilleen. He ovat sopineet myös mainosyhteistyöstä, joka laajentaa heidän jo olemassa oleva mainostoimintaansa. Yhteistyön ennustetaan tuovan Yahoolle takaisin osan tuloista, jotka se on menettänyt Facebookin yksilöidymmälle kuluttajakunnalle.
Kriitikoiden mukaan kiistassa oli kyse Yahoon epätoivoisesta yrityksestä pysyä innovaatioiden aallonharjalla.
Tuoreimmat aiheesta: Internet
Älykäs palvelu voi korvata oman auton
Tietotekniikka ja -verkot muuttavat myös liikenteen. Älykkään liikenteen verkoston toiminnanjohtaja sanoo, että muutoksesta tulee yhtä iso kuin mitä pankit ovat käyneet läpi 1980-luvulta.
Jörn Donnerin Twitter-valetilin tutkinta lopetetaan
Jörn Donnerin nimissä tehtyä väärää Twitter-tiliä seurasi noin 2 000 ihmistä.
Älypuhelin muuttuu kielletystä lelusta oppimisvälineeksi kouluissa
Internetin käytön sallimista ylioppilaskokeiden aikana harkitaan. Oppimisen mittaaminen muuttuu uudistuksen myötä.
Kymenlaakson nettivakoilijalle on luettu syytteet
Haittaohjelmia levittäneelle ja nettikameroilla naisia vakoilleelle miehelle on luettu syytteet käräjäoikeudessa. Tietokoneisiin ladattujen haittaohjelmien avulla syytetty pystyi kuvaamaan uhreja näiden tietämättä.
Ruumiin häpäisyä esittävä video kuvottaa Syyriassa
Kansallinen koalitio sanoutuu jyrkästi irti videosta, jolla uhkaillaan presidentti Bashar al-Assadin sotajoukkoja. Videon alkuperää ei ole kyetty selvittämään.
Seppo - Suomen kuuluisin kolli?
Yrmeännäköinen kissavanhus on kerännyt ihailijoita Facebookissa ja Youtubessa. Kouvolalaiskissasta on tullut muutamassa kuukaudessa nettijulkkis.
Valokuituverkkoa kyläyhdistyksen voimin
Tornion Kaakamon kyläyhdistys ei anna periksi valokuituverkon saamisessa. Kyläyhdistys selvittää valokuidusta kiinnostuneiden kotitalouksien määrän, minkä jälkeen se hakee ELY-keskukselta tukea.
Ei asiaa sosiaaliseen mediaan – osa työpaikoista pitää tiukkaa linjaa henkilöstön netinkäytössä
Työnantajien sosiaalisen median käytöstä laatimat ohjeistukset ja rajoitukset vaihtelevat jyrkästi, mutta pääsääntönä on, että henkilökohtaista sosiaalista mediaa ei tulisi käyttää työajalla.
Lehti: Dotcom poisti linkit 3D-tulostettavan aseen kaavaan
Tiedon vapaata saatavuutta korostavan miljonäärin kerrotaan pitävän kaavaa liian pelottavana jaeltavaksi.
Microsoftilta työkalu IE8-selaimen haavoittuvuuteen
Suomen tietoturvaviraomainen varoitti Internet Explorerin 8-version haavoittuvuudesta viime viikonvaihteessa.
