Facebook: Ongelmat ohi, sivuille pääsee taas
Facebookiin pitäisi jälleen päästä kaikkialla maailmassa, yhtiö sanoo. Yhteisöpalvelu kaatui aamulla Suomessa ja useissa muissa maissa erityisesti Euroopassa. Facebookin mukaan heillä oli teknisiä ongelmia, mutta ne on nyt ratkaistu.
Tieto Facebookin kaatumisesta levisi aamulla erityisesti toisessa yhteisöpalvelussa Twitterissä. Britannian yleisradioyhtiön BBC:n Moskovan-kirjeenvaihtaja Daniel Sandford kertoi Twitter-viesteissään saaneensa tietoja ongelmista muun muassa Moskovassa, Hollannissa, Britanniassa, Italiassa, Unkarissa ja Saksassa sekä Isralissa, Egyptissä, Abu Dhabissa ja Etelä-Afrikassa.
Zdnet-sivuston mukaan ongelmia oli myös lukuisissa muissa Euroopan maissa, sekä paikoin Afrikassa ja Aasiassa. Kaikkialla ongelmia ei kuitenkaan ollut. Esimerkiksi Zdnetin jutun kirjoittaja kertoi pääsevänsä Facebookiin Kanadassa. Myös muun muassa hongkongilainen twiittaaja kertoi samaa.
Kymmenen jälkeen aamupäivällä Facebookiin alkoi jälleen päästä Suomessakin.
Zdnet-sivustolla arvioitiin, että Facebookin ongelma saattoi liittyä internetin nimipalvelin-järjestelmään, joka muuttaa verkkotunnuksia IP-osoitteeksi, eikä niinkään maailmanlaajuiseen reititys- tai sivujen saatavuusongelmaan. Sandfordin mukaan huhuja on liikkunut siitä, että päivitys olisi epäonnistunut.
Facebookilla on noin 850 miljoonaa käyttäjää eri puolilla maailmaa.
Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Oklahomaan iskenyt tornado oli voimakkuudeltaan huippuluokkaa
Yhdysvaltain ilmatieteen laitos nosti tornadon luokitusta sen aiheuttamien tuhojen perusteella.
Koronavirus vaati ensimmäisen kuolonuhrin Tunisiassa
66-vuotias mies oli vieraillut Saudi-Arabiassa, jossa uudentyyppisen koronaviruksen aiheuttamia infektioita on todettu eniten.
Kaksi kärkinimeä hyllytettiin Iranin presidentinvaaleista
Presidentinvaaleihin on hyväksytty kahdeksan ehdokasta, joista vain yhtä pidetään uudistusmielisenä. Ehdokkaaksi pyrkineistä rannalle jäivät muun muassa entinen presidentti Akbar Hashemi Rafsanjani sekä nykyisen presidentin liittolainen Esfandar Rahim Mashaei.
Tuomioja: Rauhanneuvottelujen ikkuna raollaan Lähi-idässä
Ulkoministeri Erkki Tuomioja on tavannut Israelin ja palestiinalaisten johtoa. Hän vieraili myös Gazan kaistalla, jossa hän vastaanotti kunniatohtorin arvon.
Tuhannen vuoden ikäiset kolikot hämmentävät Australian historiaa
Ensimmäiset hollantilaiset kävivät Australian rannikolla 1600-luvun alussa. James Cook julisti Australian brittiläiseksi vuonna 1770. Mistä kummasta asumattomalle australialaissaarelle tulivat ikivanhat afrikkalaiskolikot?
Applen toimitusjohtaja kiistää väitteet verokikkailusta
Yhdysvaltain senaatti hiillostaa tiistaina Applen johtajia väitteistä, joiden joiden mukaan yhtiö on vienyt miljardien verotettavat tulot Irlantiin kirjattuihin yhtiöihin, jotka eivät ole verovelvollisia millekään maalle.
Video paljastaa tilanteen ennen ja jälkeen Oklahoman tornadon
Newcastlelainen Jason Leger latasi Facebookiin videon kotipihaltaan ennen ja jälkeen tornadon.
Suurlähettiläs vei Suomen kiitokset Jemenin presidentille
Presidentti Niinistön lähettämässä kirjeessä kiitetään presidentti Hadia henkilökohtaisesti ja Jemenin viranomaisia yleisesti avusta suomalaispariskunnan sieppauksen ratkeamisessa.
Apollon kadonnut kuupöly löytyi komerosta
Ensimmäiseltä Apollo-kuulennolta tuodut näytteet olivat lasiputkiloissa arkistoon unohtuneina. Niistä oli etsitty bakteereita tai muuta elämää.
Järjestö: Moraalirikoksista tuomittujen naisten määrä kasvanut rajusti Afganistanissa
Human Rights Watchin mukaan raiskauksesta ilmoittava nainen voidaan tuomita aviorikoksesta, ja monet vangituista naisista ovat paenneet väkivaltaa tai pakkoavioliittoa.

Keskustele uutisesta
Yhteisöpalvelu Facebookissa on ollut ongelmia Suomessa ja useissa muissa maissa. Twitterin keskusteluissa on todettu, että Facebook näyttää kaatuneen muun muassa lukuisissa Euroopan maissa sekä Lähi-idässä ja Etelä-Afrikassa. Suomessa sivuille alkoi kymmenen jälkeen jälleen päästä. Hermostuttaako Facebookin kaatuminen?