Facebookissa tavanneilla oikeat treffit Helsingissä
Verkkoyhteisö Facebookissa toisensa tavanneet ihmiset eivät usein näe toisiaan verkon ulkopuolella, vaikka mieli tekisi. Monet palvelun käyttäjät haluavat tutustua myös täysin uusiin ihmisiin kasvotusten. Helsingissä järjestettiin lauantaina Naamamiitti-tapahtuma, jonka tarkoituksena on tutustuttaa Facebookin käyttäjiä toisiinsa.
Tapahtuma järjestettiin Helsingin Esplanadin puistossa ravintolan terassilla. Facebookissa paikalle oli ilmoittanut tulevansa yli 60 ihmistä, noin 300 ilmoitti mahdollisesti osallistuvansa. Järjestäjät odottavat paikalle noin sataa ihmistä.
Espoolainen Vesa Hytti lähti Naamamiittiin yksin, mutta toivoo törmäävänsä useisiin Facebook-kavereihinsa päivän aikana.
- Keskustelen Facebookissa ihmisten kanssa, mutta monia en ole koskaan nähnyt kasvotusten. Usein tutustuu myös saman bändin faneihin, joita ei kuitenkaan koskaan tapaa, Hytti toteaa.
39-vuotiaalla Hytillä on Facebookissa noin 60 kaveria, mutta hänen bändillään kavereita on pitkälle toista sataa. Hän käyttää palvelua päivittäin esimerkiksi pitääkseen yhteyttä bändinsä jäseniin.
Ihmiset haluavat tutustua myös uusiin tuttavuuksiin
Niko Staarast on saapunut paikalle Tuusulasta. Hänen tavoitteensa on tutustua hänelle täysin uusiin ihmisiin tapahtuman avulla. Staarast käyttää Facebookia yhteydenpitoon ja kuvien jakamiseen. Hänellä on tällä hetkellä noin 20 Facebook-kaveria, mutta hän ei haluakaan kasvattaa kaverimääräänsä roimasti.
- Haluan pitää kaikkiin kavereihini yhtä paljon yhteyttä, 26-vuotias Staarast kertoo.
Myös Marjut Heiskanen ja hänen ystävänsä Sonja Hakkarainen haluavat päivän aikana tutustua uusiin ihmisiin. Hakkarainen ei kuullut tapahtumasta edes Facebookin kautta, hän liittyi palveluun vasta perjantaina Heiskasen kannustamana.
- Kyllä Facebookissa täytyy tänä päivänä olla, koska kaikki ovat siellä, Heiskanen tietää.
”Suomalaiset ujoja ja hitaasti lämpeneviä”
Tapahtuman pääpromootori Minna Lahden mukaan Naamamiitin tavoitteena on saada liikkeelle suuri määrä ihmisiä, joilla on tapahtuman avulla mahdollisuus tutustua toisiinsa rauhassa. Omaan aviomieheensä internetissä tutustunut Lahti uskoo, että suomalaiset tarvitsevat usein jonkinlaisen jäänmurtajan keskustelulle.
- Monet bongaavat Facebookissa näkemiään ihmisiä kadulla, mutta eivät uskalla mennä juttelemaan, Laine harmittelee.
Laine onkin sisällyttänyt tapahtuman ohjelmaan monia tutustumista helpottavia pelejä ja leikkejä.
Ensimmäisen tunnin aikana Naamamiittiin saapui vasta toistakymmentä ihmistä, mutta järjestäjätiimiin kuuluva Sanna Liljamo uskoo ihmisten saapuvan paikalle vasta myöhemmin.
- Suomalaiset ovat ujoja ja lämpenevät hitaasti. Toivotaan, että väkeä ilmestyy lisää illan aikana.
Tuoreimmat aiheesta: Viihde
Jukka Poika veti Maailma kylässä -festivaalin täyteen ja yli
Maailma kylässä -festivaali on kerännyt ennätysyleisön Helsingin Kaisaniemeen. Kahden päivän aikana kävijöitä on ollut noin 100 000.
Pernilla jäi kahden sijan päähän viisufinaalista
Suomea Euroviisuissa edustaneen Pernillan pistesaalis ensimmäisessä semifinaalissa riitti 12. sijaan. Pernilla sai 41 pistettä, kun finaalipaikkaan olisi vaadittu 52.
Euroviisuvoitosta syntyi areenaongelma Ruotsissa
Tukholmassa pelataan samaan aikaan MM-jääkiekkoa. Myös Euroviisujen kalleus mietityttää Ruotsissa.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Euroviisut raikaa Bakussa
Viisuvoittaja selviää yöllä yhden aikaan. Lähetystä voi seurata suorana Yle TV2:ssa.
Udmurtian mummo-ilmiö nostaa vähemmistökysymykset esille
Äiti-Venäjä on tottunut pitämään kakaransa kurissa mutta nyt yksi sen lapsista on päässyt kansainvälisesti esille.
Ostan kondomeja, näkeekö joku?
Kondomikirjailija Tiia Aarnipuu kehottaa valmistajia käyttämään enemmän mielikuvitusta. Miten olisi kondomi, johon voi piirrellä tai kumi senttimitalla?
Kaikki euroviisufinalistit selvillä
Viisuvoitosta kilpailevat muun muassa Suomen lähinaapurit Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro.
Sama mies tekee punkkia ja täyttää areenat
1980-luvun vaihteen kotimaiset punk-bändit viettävät kaikki kolmekymppisiään. Yksi näistä on porilainen Appendix. Appendixilla ja Yö-yhtyeellä on muutakin yhteistä kuin porilaisuus.
Azerbaidzhan syyttää Ruotsin viisuedustajaa politikoinnista
Euroviisujen isäntämaa raivostui Loreenin ja ihmisoikeusaktivistien tapaamisesta. Azerbaidzhan vaatii Euroopan yleisradioliittoa puuttumaan asiaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.