Lahti |

Farssi nauratti ennätysyleisöä Heinolassa

Kaikki Heinolan kesäteatteriesitykset myytiin loppuun tänä kesänä. Ensi kesän produktio on jo vireillä.

Jaakko Saariluoma
Jaakko Saariluioma nauratti Heinolan kesässä. Kuva: YLE

Heinolan kesäteatterin kaikki esitykset myytiin eilen päätyneellä esityskaudella loppuun.

Eero Saarisen ohjaama Munaako Herra Ministeri -farssi keräsi yhteensä reilut 27 000 katsojaa. Esityksiä nähtiin kesän aikana 40.

Farssia tähdittivät  mm. Puntti Valtonen, Risto Kaskilahti ja Jaakko Saariluoma. Katsojia oli 2000 edelliskesää enemmän.

Vuoden 2013 produktio on parhaillaan muotoutumassa ja siitä Heinolan kesäteatteri kertoo elokuun aikana.

 

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä