FC Hämeenlinna hyvästeli jumbopaikan
FC Hämeenlinna ja OPS tahkosivat maalittoman tasapelin lauantaina Kaurialassa. Tasapeli maistui kuitenkin tappiolta valkopaidoille. Joukkueiden maalivahdit nousivat päärooliin Ykkösen ottelussa.
Kotijoukkue aloitti ottelun vahvasti ja viiteen minuuttiin valkopaidat olivat saaneet aikaiseksi jo kolme kulmapotkua, mutta vaaralliset maalitilanteet olivat kuitenkin kortilla. Pikkuhiljaa vierasjoukkue sai pelin juonesta kiinni ja ottelu tasaantui.
Ottelua pelattiin pitkään tasaisesti keskikentällä palloa siirrellen. Isäntien paras maalitilanne siunaantui 23 minuutin kohdalla Aapo Lappalaiselle, joka pyöräytti itsensä vapaaksi kuudentoista sisällä, mutta veto suuntauti reilusti ohi vierasmaalin takatolpan. Kotijoukkueen ontuva syöttöpeli antoi mahdollisuuden vierasjoukkueelle, mutta oululaiset eivät tätä onnistuneet hyödyntämään, eikä joukkue avausjaksolla maalipaikoilla juurikaan juhlinut. Ympäripyöreän jakson jälkeen, tauolle poistuttiin 0 – 0 tasalukemissa.
Sattumia ja tapahtumia toisella jaksolla
Toisen jakson vierasjoukkue aloitti avausjaksoa pirteämmin. Reilun 5 minuutin pelin kohdalla, joukkueen vierasapu Nganbe Nganbe laukoi ruuhkan takaa tulisesti, mutta kotijoukkueen maalivahti Ville Kalervo vangitsi pallon eleettömästi. Hetki tästä ja valkopaitojen Aapo Lappalainen oli vastaavasti nokikkain Palloseuran maalivahti Juhani Koposen kanssa, mutta veto suuntautui täysin kohti vierasvahtia.
Jakson mielenkiintoisin tilanne tapahtui 75 minuutin kohdalla. Pelitilanteen ulkopuolella Palloseuran maalivahti Juhani Koponen löi kaksin käsin kotijoukkueen Paulo Perreiraa rintaan rangaistusalueen sisällä. Tämä jäi kuitenkin käsittämättömästi kaikilta erotuomareilta näkemättä, vaikka asiasta keskusteltiinkin.
Ottelun loppuhetket kotijoukkue vyörytti peliä vahvasti vieraspäätyyn. Vaihdosta sisään tulleella kotijoukkueen Olli Lehtimäellä oli paikka puskea johtomaali 83 minuutin kohdalla, mutta vieraiden maalivahti torjui puskun. Lisäajalla isäntien Aapo Lappalainen kovan vedon kohti yläkulmaa, torjui niin ikään loistavasti Juhani Koponen ja lopulta valkopaitojen oli tyytyminen 0 – 0 tasapeliin.
Maalivahdit loistivat
Kotijoukkueen päävalmentaja Jussi Lempinen totesi ottelun olleen tasainen.
– Avausjaksolla olimme pallollisessa pelissä surkeita. Toisella parannettiin huomattavasti ja lopussa oli mukavaa mylläkkää, mistä olisi voitu saada voittomaali. Molemmilla oli paikkansa maalintekoon, mutta meidän tehottomuus ei valitettavasti ole mitään uuttaa. Molemmat maalivahdit pelasivat hyvän ottelun.
Vieraiden päävalmentaja Luiz Antonio oli vastaavasti erittäin tyytyväinen tasapelipisteeseen.
– Maaliton tasapeli on meille positiivinen asia, mutta hyökkääjiin olen pettynyt. Avausjaksolla oli mahdollisuus ratkaista peli, mutta ei onnistuttu. Kotijoukkueen erikoistilanteet olivat vaarallisia. Oman maalivahdin ”tempauksesta” keskustelen huomenna. Kapteenin on oltava esimerkki eikä hän voi toimia näin, totesi Antonio viitaten Koposen lyöntiin Perreiran rintaan.
OPS tasapeli oli FC Hämeenlinnalle jo neljäs tappioton ottelu putkeen. Tasapelipiste nostikin valkopaidat HIFK:n ohi, pois sarjan jumbopaikalta. Ensi lauantaina hämeenlinnalaiset matkustavat Viikinkien vastustajaksi Helsinkiin.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Hattulan ilmapiiri leiskuu yleisönosastoissa
Hattulan päätöksentekoa ja toimintatapoja koskeva mielipidekirjoittelu ei tahdo laantua. Se alkoi päätöksestä sulkea Rahkoilan kyläkoulu ja tavasta jolla kuntalaiset saivat sen tietää. Sen jälkeen jatkuneeseen sananvaihtoon ovat ottaneet osaa koululaisten vanhemmat, kriittiset kuntalaiset, yksittäiset valtuutetut sekä koko kunnanhallitus ja valtuuston puheenjohtajisto.
Ranskalaisen torin herkut löytyvät nyt Hämeenlinnasta
Hämeenlinnassa toista kertaa järjestettävä viikon mittainen Ranskalainen tori tarjoaa herkkujen lisäksi kesäilman täydeltä tuoksuja ja värikästä silmänruokaa. Ranskalainen tori on laajentunut mm. italialaisten mukana olon myötä oikeastaan välimerellis-hämäläiseksi toriksi.
Janakkalan talouskuuri nostaa veroja ja leikkaa palveluja
Janakkalan kunnan talouden tasapainotusesitys ehdottaa parille seuraavalla vuodelle tuntuvia veronkorotuksia. Kunta aikoo lisäksi vähentää väkeä, tarjota kannustevapaita, myydä omaisuutta ja karsia palveluita.
Hämäläisen maatalouslomittajan kellokortti on kännykkä
Tämän vuoden loppuun mennessä hämäläiset maatalouslomittajat hoitavat työaika- ja ajokilometri-ilmoituksensa matkapuhelimilla. Linnan Lomituspalvelut -liikelaitoksen tarkoituksena ei ole tiukentaa valvontaa vaan vähentää paperitöitä. Liikelaitos toimii mm. Hämeenlinnan ja Riihimäen seuduilla sekä Hyvinkäällä.
Hämeenlinna etsii uusia ideoita minipiloteiksi
Minipilotit ovat asukkaiden kokeilevaa toimintaa joka innostaa ihmisiä toimimaan yhdessä. Porkkanana on 500 euron avustus. Minipilotissa jonkin alueen toimintaa pitää olla parantamassa hankkeen vetäjien lisäksi myös asukkaita.
Hämeen linnan vallihaudoissa alkaa suuri peruskorjaus
Museovirasto kunnostaa Hämeen linnan vallihaudat seuraavien parin vuoden aikana. Osa seinämien kivistä on siirtynyt paikoiltaan ja vesi seisoo ikävän limaisena.
Keskustele: Vaihdatko aina uusimpiin kännykkämalleihin vai onko vanhassa vara parempi?
Kertyykö laatikoihin läjä toimivia ja käytettyjä puhelimia? Minne sinä viet vanhat kännykkäsi?
Hämeenlinnan tiet ovat kohtuullisessa kunnossa
Hämeenlinnan kaupungin oman selvityksen mukaan tiet ja kadut ovat kohtuullisessa kunnossa. Erittäin huonoja ja huonoja katuja löytyi vajaat 50 kilometriä. Huonoimpia teitä joutuvat ajamaan lammilaiset sekä Iittalassa ja asuntokaduilla liikkuvat. Selvitys tutki yli 600 km katuja, teitä ja kevyen liikenteen väyliä.
Tyttö auton alle, kuljettaja sai nostettua tunkilla auton pyörän tytön päältä
Koulutyttö loukkaantui vakavasti Hämeenlinnassa jäätyään polkupyörineen pakettiauton alle. Tyttö jäi auton pyörän alle puristuksiin, kunnes auton kuljettaja sai nostettua autoa tunkilla sen verran että 13-vuotias pyöräilijä pääsi irti.
Jättitornado mahdollinen Suomessakin
Yhdysvaltain Oklahomassa kymmeniä ihmisiä surmanneen tornadon kaltainen tornado on mahdollinen myös Suomessa. Suomessa koettiin jättimäisen tornadon tuhot vuonna 1932.
