FC Lahdelle huono uutinen
Seura kertoo verkkosivuillaan, että Jukka Veltheim on keskikentältä sivussa loppukauden.
FC Lahden puolustava keskikenttäpelaaja Jukka Veltheim kärsii polven rustovauriosta ja nyt loppukausi on pilalla.
Polvi leikattiin maanantaina Helsingissä. Vamma osoittautui sen verran vakavaksi, että Veltheim joutuu sairauslomalle. Toipuminen kestää vähintään 4 kuukautta, joten Veltheimin osalta kausi on ohi.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Nuorisofestivaali saa kymppitonneja Lahdelta
Kaupunki haluaa varmistaa, että kymmeniä tuhansia kävijöitä vetävä Summer Up säilyy Lahdessa. Tapahtumaa on järjestetty jo vuosikymmenen ajan.
Sosiaali- ja terveydenhoitoaloilla solmitaan yhä vähän oppisopimuksia
Toissavuotisen romahduksen jälkeen kiinnostus oppisopimuksiin on säilynyt ennallaan Päijät-Hämeessä. Aikuiskoulutusjohtaja toivoisi, että kunnat käyttäisivät koulutusmallia nykyistä enemmän sosiaali- ja terveysaloilla.
Keskustele: Millainen on lapsiystävällinen kaupunki?
Millä perusteella kaupunki on lapsiystävällinen? Millä perusteella ei? Miten kehittäisit kaupunkia lapsiystävälliseksi?
Lapsiystävälliseksi haluavalla Lahdella on paljon tehtävää
Kolmen lapsen äidin Hanna Kopran mielestä Lahdella olisi kaikki edellytykset lapsiystävälliseksi kaupungiksi. Mutta jos Lahti haluaa olla lapsiystävällinen, pelkät puheet eivät riitä.
Lahden työpajatapahtumassa ennätysmäärä osallistujia
Ihanko pihalla? –tapahtuma kokoaa 600 eri puolilla Suomea työpajoissa toimivaa nuorta valmentajineen kahden päivän ajaksi Lahteen. Taide- ja kulttuuritapahtuman ohjelmatarjonta on runsas. Myös pääesiintyjillä on pajakokemusta.
Lahtelainen golfseura kosiskelee verkkarijengiä
Golfia on pidetty parempiosaisten harrastuksena, mutta maineesta pyristellään eroon. Takkulan golfkenttää Lahdessa laajennetaan ja vuonna 2017 toiveissa on kisällikenttä, jossa aloittelijatkin voivat harjoitella.
Suomen suurimmissa arkeologisissa kaivauksissa paljastui hiiltynyt Lahti
Lahden kylän historiasta halutaan kerätä lisää tietoa 1400-luvulta aina 1800-luvun lopulle. Kaivuualueen ensimmäiset jäännökset on jo löydetty.
Toriparkki rakentuu Lahteen suomalaisin voimin
Torinparkin rakentamisen työllistämisvaikutukset kahdessa vuodessa ovat arvion mukaan 110 henkilötyövuotta.
Lahden kaupunginteatterille uusi johtaja vasta syksyllä
Nykyinen johtaja Maarit Pyökäri toimii tehtävässään enää muutaman viikon. Sen jälkeen kaupunginteatterin toimintaa hoidetaan väliaikaisjärjestelyin.
Kesäteatterin tähdet hytisevät ulkolavalla toppatamineissa
Heinolan kesäteatterin komedia Diivat sai näyttelijät Sari Havaksen ja Vesa Vierikon päättämään kesätyötaukonsa ja irrottelemaan ulkonäyttämöllä. Pimeissä bunkkereissa harjoittelemaan tottuneet konkarit nauttivat ulkoilmatyöpaikasta.
