Helsinki |

Festivaali ruuhkautti pääkaupunkiseudun liikennettä

Vihdintien ruuhkajono venyi pahimmillaan kahdeksan kilometrin pituiseksi. Liikenne takkusi myös kehä kolmosella. Perjantain ruuhkissa sattui muutamia peltikolareita.

Espoossa järjestettävä kaksipäiväinen Weekend Festival -tapahtuma ruuhkautti perjantai-iltana pääkaupunkiseudun liikennettä. Festivaalin suosio yllätti järjestäjät, sillä jo avauspäivälle myytiin yhtä paljon lippuja, kun ennakoitiin menevän kaupaksi koko kaksipäiväisessä tapahtumassa. Parkkitila jäi auttamatta liian pieneksi odotettua huomattavasti suuremmalle yleisömäärälle.

Tieliikennekeskuksen mukaan ruuhka Vihdintiellä ja kehä kolmosella on nyt helpottunut. Tieliikennekeskuksen mukaan ruuhkissa sattui muutamia peltikolareita.

Vihdintien liikenne lähes seisahtui kello 16 jälkeen muutamaksi tunniksi. Jonoa kertyi pahimmillaan lähes kahdeksan kilometriä.

Liikenne mateli myös kehä kolmosella Helsinki-Vantaan lentoasemalta länteen. Kehä kolmen liikennettä haittasivat sekä Espoon yleisötapahtuma että tiellä sattunut kolari.

Liikenne alkoi hidastua perjantaina kello 16 jälkeen. Yleisötapahtuman lisäksi liikennettä ruuhkauttivat työmatkalaiset ja viikonlopun viettoon lähteneet autoilijat.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä