Festivaalikävijät tuottavat tonnin jätettä päivässä
SuomiAreenassa ja Pori Jazzeilla vierailevat ihmiset tuottavat jätehuoltoyhtiön mukaan pääosin pakkausjätettä 1000 - 2000 kiloa päivässä. Viemäriverkkoon tavaraa menee sitäkin enemmän.
Festivaalikävijöiden aiheuttama jätemäärän kasvu ei tuota jätehuoltoyhtiölle ongelmia. Veikko Lehti Oy:n yrittäjä Esa Lehden mukaan viikon aikana kertyvät jätemäärät ovat kokonaisuuteen nähden alhaisia.
- SuomiAreenan ja Pori Jazzin aikana kävijät tuottavat noin 1000 - 2000 kiloa jätettä päivässä. Se vastaa noin kahta prosenttia meidän päivittäisestä jätemäärästämme. Irtokasana tuollainen määrä pakkausjätettä on kymmeniä kuutioita, mutta kun se puristetaan kasaan, ei sitä tahdo jäteautokuormissa huomatakaan.
Viemäri vetää vieläkin enemmän
Lehden mukaan heidän käsiteltäväkseen jäävät käytännössä festivaalikävijöiden jättämät pakkausjätteet. Muut jakeet käsitellään muualla.
- Se jätemäärä mitä tulee siitä kun syödään ja juodaan, niin se menee viemäreitä pitkin puhdistuslaitokselle ja on sitten jo huomattavasti isompi määrä.
Roskat eivät päädy pönttöön asti
Festivaaleja kritisoidaan usein ympäristön siisteyteen liittyvistä seikoista ja esimerkiksi roska-astioiden vähyydestä. Lehti arvelee, että roskisten lisääminen ei tilannetta parantaisi.
- Lähinnä aamuisin ilmenevä epäsiisteys on varmaan se hinta, jonka joudumme Jazzeista maksamaan. Roskisten määrän lisääminen ei varmaan tätä muuttaisi. 80 prosenttia niistä jätteistä olisi maassa muutenkin, Lehti toteaa.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Raja-aitaa ei haluta haravoida – kuusiaidasta "uusi buumi"
Pihojen reunuksille halutaan nyt helppohoitoisia pensas- ja havuaitoja. Valintakriteereinä ovat lisäksi nopea kasvuisuus sekä tuuheus.
EU:n uimarantaraportti: Kyproksessa ja Italiassa puhtaampaa vettä kuin Suomessa
Kymmenessä EU-maassa uimavesien laatu oli erinomainen. Suomi kuuluu tähän joukkoon, mutta edellä on useita maita.
Korvasienen persoonallinen maku on kesän airut
Sienen sisältämän myrkyn poistamista ei saa koskaan laiminlyödä. Gyromitriini poistuu kahdesti keittämällä.
Harvinainen pääskykahlaaja Joroisissa - edellinen havainto Suomessa 15 vuoden takaa
Rantasalmelaiset lintuharrastajat Elina Enho ja Kristiina Järvenpää eivät arvanneet sunnuntaiselle linturetkelle lähtiessään, millaiseen lintuharvinaisuuteen päivän aikana törmäisivät. Joroisiin Pasalan pelloille suuntautunut retki tuotti tulosta, kun iltapäivällä pään yllä lenteli Suomessa erittäin harvinainen pääskykahlaaja. - Oli se jännä paikka, kun tajusimme miten kovasta havainnosta on kyse, Järvenpää kertaa sunnuntain tapahtumia.
Toisen jätteet voivat olla toiselle oikea aarreaitta
Entä jos sinun yrityksesi ei enää heittäisikään jätteitään kaatopaikalle? Oletko ajatellut, että joku toinen yritys voisi tarvita juuri sinun jätelavaasi?
Kaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle
Miljoonien kaalikoiden vaellus tavoitti Suomen. Lämpimien ilmavirtojen mukana Suomeen on saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Kaivosyhtiö sai uraaninetsintäluvan - vastustajat rustaavat valituksia
Euro Skandinavian Uranium sai Tukesilta luvan jatkaa uraanin etsintää Joensuun ja Kontiolahden alueilla. Uraanikaivosten vastaisen kansanliikkeen mukaan päätös on lainvastainen eikä siinä oteta huomioon ympäristölainsäädäntöä.
Mätäjoen taimenet olivat juuri kypsymässä lisääntymiskykyisiksi
Mätäjoen myrkkypäästö osui juuri joen tärkeimpään osaan. Kalaharrastajilla oli kovat odotukset, että Mätäjoesta saataisiin aito taimenjoki. Työ joen kunnostamiseksi on osittain mennyt hukkaan.
Lokit häviämässä pesätaistelun Killerin raviradalla
Ennen vuodenvaihdetta tehty toinen Killerjärven ruoppaus näyttää onnistuneen, sillä ajelehtivilla suolautoilla pesii tänä vuonna vain noin 40 naurulokkiparia. Viime kesänä Killerin raviradan liepeillä syöksähteli muutama tuhat naurulokkia.
Vesistötarkkailijoista on pulaa Lounais-Suomessa
Luonnonhavainnoinnista kiinnostuneet suomalaiset voivat purkaa luontointoaan tarkkailemalla lähivesistöjä. Vesistötarkkailijan työ on vapaaehtoista, mutta vastuullista.
