Kulttuuri |

Festivaaliliput hankitaan viime tipassa

Lippujen hankkiminen vasta juuri ennen tapahtumaa on yleistynyt ympäri maailmaa. Suomessa kokeillaan myös ensimmäistä kertaa henkilökohtaisia lippuja festivaalin yhteydessä.

PMMP esiintymässä Ruisrockissa.
PMMP esiintymässä Ruisrockissa 7. heinäkuuta. Kuva: Yle

Suomalaiset jättävät päätöksen festivaaleille menemisestä aiempaa myöhempään. Musiikkitapahtumat ovat kuitenkin keränneet yleisöä kiitettävästi alkukesästä, vaikka loppuunmyytyjä festivaaleja ei ole juuri ollutkaan. Myöskään kehno kesäsää ei ole verottanut festivaalikävijöitä.

Turun Ruisrockissa oli viime viikonlopun aikana 63 000 kävijää. Määrä on lähes sama kuin vuosi sitten. Väkeä riitti myös viime kuussa Seinäjoen Provinssirockissa koleasta säästä huolimatta. Lippuja tapahtumaan myytiin aiempaa enemmän festivaalialueen portilta.

Päätös festivaaleille menemisestä jätetäänkin yhä useammin viime tippaan. Kyseessä on yleismaailmallinen ilmiö, kertoo toiminnanjohtaja Kai Amberla Finland festivals ry:stä, jonka tapahtumiin kuuluvat esimerkiksi Pori Jazz ja Savonlinnan oopperajuhlat.

Sekin vaikuttaa, että tarjontaa on niin paljon. Silloin päätösten tekeminen on vaikeaa varsinkin etukäteen.

- Kai Amberla, toiminnanjohtaja Finland Festivals

- Ihmiset tekevät päätöksiä hirveän myöhään. Varmaan osittain siksi, että ei haluta sitoa kesäsuunnitelmia tai ylipäätään suunnitelmia liian aikaisin. Sekin vaikuttaa, että tarjontaa on niin paljon. Silloin päätösten tekeminen on vaikeaa varsinkin etukäteen.

Ilosaarirock odottaa loppuunmyyntiä

Viikonloppuna Joensuussa järjestettävässä Ilosaarirockissa lipunmyynti oli keväällä tahmeaa, mutta on piristynyt tapahtuman lähestyessä. Festivaali on myyty loppuun 15 kertaa aiemmin. Tänä vuonna tapahtumaan myydään muutama tuhat lippua enemmän aluelaajennuksen myötä. Tarjolla on pitkästä aikaa myös päivälippuja, joita saa vielä portiltakin.

- Nyt on oikeestaan huippukesä valita sellasia tapahtumia, mihin voi mennä. Totta kai kun on vaihtoehtoja, mistä valita niin se näkyy ostokäyttäytymisenä. Liput yksinkertaisesti ostetaan lähempänä tapahtumaa ja siihen vaikuttaa säätkin sitten, sanoo Joensuun Popmuusikoiden toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen.

Festivaalitarjontaa tosiaan on, ja tapahtumat kisaavat kävijöistä keskenään ja myös kesän isojen konserttien kanssa. Esimerkiksi Madonnan ja Bruce Springsteenin stadionkonserttien liput ovat käyneet hyvin kaupaksi. Lippuja kumpaankin on myyty noin 40 000 kappaletta, mutta silti lippuja on ainakin vielä tällä hetkellä saatavilla.

Henkilökohtaiset liput käytössä ensimmäistä kertaa

Useimmat festivaalit uskovat yltävänsä tänä kesänä yleisötavoitteisiinsa. Ensi kuussa Helsingissä järjestettävä Flow Festival on tässä vaiheessa lipunmyynnissä viime vuotta edellä.

Flow on ottanut ensimmäisenä festarina Suomessa käyttöön henkilökohtaisen lipun mustan pörssin kaupan hillitsemiseksi.

- Enää ei voi ostaa lippua nimeämättömänä kenelle tahansa vaan henkilökohtaisesti. Se varmasti viivästyttää sitä päätöksentekoa, kun pitää olla sata varma tulostansa lippua ostaessaan tai pitää tietää se henkilö, jolle sen aikoo myydä eteenpäin, kertoo markkinointipäällikkö Milla Valjus.

Festarin sisäänkäynnin yhtyedessä tarkastetaan lipunomistajan henkilöllisyys.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä