Festivo onnistui odotetusti
Ensi vuonna Rauman Festivo täyttää 30 vuotta ja kamarimusiikkiviikon teemana on Itämeri.
Lauantaina päättynyt Rauman Festivo onnistui saavuttamaan kävijätavoitteensa. Kamarimusiikkiviikon konsertit keräsivät yhteensä 2 500 kävijää. Festivo tarjosi 30 ilmaistapahtumaa ja 12 konserttia, joista suosituimpia olivat loppuunmyyty iltapäivän kahvikonsertti Grand Tour ja kirkkokonsertit Eurajoen ja Rauman kirkoissa.
Uutena taiteellisena johtajana aloitti tänä vuonna viulutaiteilija ja kapellimestari Jan Söderblom.
- Viikko oli onnistunut ja hieno kokemus sekä menestys taiteellisesti. Yleisö otti vaihtelevan ohjelman innokkaasti vastaan. Ilmapiiri konserteissa ja kaupungilla oli hyvä. Sääkin suosi meitä.
Rauma Festivo viettää 30-vuotisjuhlia ensi vuonna 4.-10.8. Viikon teemana on Itämeri ja sitä ympäröivien maiden kulttuuri.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Superpesiksessä historian havinaa - Kankaanpäässä ensimmäinen naistuomari
Historiallinen ottelu on Kankaanpää - Alajärvi. Kati Rantala toivoo muidenkin saavan päätöksestä lisämotivaatiota.
Pori harkitsee raskaan liikenteen ajokieltoa osaan keskustaa
Porin vanhan keskustan arvorakennusten ja teiden kunto ovat uhattuna, jos valtio hyväksyy raskaan liikenteen painorajojen nostamisen. Kaupunki suunnittelee nyt painorajoituksia tai raskaan liikenteen ajokieltoa vanhojen rakennusten täyttämälle Kivi-Porin alueelle.
Narukerän maksuohjelmalle ei vielä lopullista hyväksyntää
Porin vapaa-aikalautakunta pyysi vielä maksusuunnitelmaan lisäselvityksiä. Maksuohjelma hyväksyttäneen kuitenkin lautakunnan kesäkuun kokouksessa.
Tutkija: Telakkateollisuuden on tuuletettava asenteitaan
Turun kauppakorkeakoulun tutkijan Eini Laaksosen mukaan Aasian isoja telakkamenestyjiä vastaan ei voida enää kilpailla vanhojen mallien mukaan.
Vanhuus ei tule yksin eläintarhan eläimillekään
Eläinten elinikä pidentyy huomattavasti tarhaoloissa. Korkeasaaresta löytyy maailman vanhin laiskiainen. Vanhuus ei tule kuitenkaan yksin; eläintarhan eläimiä vaivaavat myös vanhuuden mukaanaan tuomat sairaudet.
Kerrostalokaksio tuhoutui palossa Porin keskustassa
Palossa vältyttiin henkilövahingoilta. Syttymissyytä tutkitaan.
Hoitajien työaikapankki toimii Satakunnassa -kolmesta yövuorosta yksi vapaapäivä
Työaikapankkia käyttää tällä hetkellä noin 50 Satakunnan sairaanhoitopiirin työntekijää.
Lukko nappasi pisteet Pesä Yseiltä
Lukon pelinjohtaja Jarkko Pokela oli erityisen tyytyväinen Lukon esittämään sisäpeliin.
Hyökkääjä Toni Koivisto palaa Rauman Lukkoon
16-vuotiaana SM-liigassa debytoinut Toni Koivisto palaa Lukkoon. Hän pelasi Raumalla 1999-2005.
Air100 lentää Porista Helsinkiin koko kesän
Lentoyhtiö ei ole vielä saavuttanut kannattavuustavoitettaan. Yhtiö kuitenkin kertoo, että kysyntä on kasvanut jatkuvasti.
