Ulkomaat

Filippiinit takavarikoi pohjoiskorealaisen rahtilaivan

Takavarikon taustalla ovat Filippiinien mukaan YK:n hyväksymät uudet Pohjois-Korean-vastaiset pakotteet. Rannikkovartiosto tarkasti satamaan saapuneen laivan perjantaina ja sen piti alun perin päästä lähtemään sen jälkeen, kun tarkastuksessa havaitut turvallisuuspuutteet olisi korjattu.

Pohjoiskorealainen rahtilaiva Jin Teng Subic Bayn satamassa.
Pohjoiskorealainen rahtilaiva Jin Teng Subic Bayn satamassa Filippiineillä 4. maaliskuuta. Kuva: EPA

Filippiinit kertoi lauantaina takavarikoineensa pohjoiskorealaisen rahtilaivan, joka saapui Manilan pohjoispuolella sijaitsevaan Subicin satamaan torstaina iltapäivällä.

Jin Teng -niminen rahtilaiva kuljetti öljypalmun siemeniä ja se saapui Filippiineille Indonesiasta. Sen oli määrä jatkaa myöhemmin matkaansa Lounais-Kiinaan. Nyt laiva ei saa lähteä satamasta ja sen 21-henkinen pohjoiskorealainen miehistö karkotetaan maasta, Filippiinien presidentin tiedottaja kertoi valtiollisella radiokanavalla.

Takavarikon taustalla ovat YK:n keskiviikkona hyväksymät uudet Pohjois-Korean-vastaiset pakotteet. Niiden mukaan kaikki Pohjois-Koreaan lähtevä ja sieltä saapuva rahti on tarkastettava. Sierra Leoneen rekisteröity ja hongkongilaisen yrityksen omistama ja operoima Jin Teng on mukana YK:n 31 alusta sisältävällä pakotelistalla.

Filippiinien rannikkovartioston edustajan mukaan alus oli myös heidän tarkkailulistallaan, minkä vuoksi alus alun perin pysäytettiin. Rannikkovartiosto ei perjantaina kertonut, miksi alus oli tarkkailulistalla.

Laivan piti päästä lähteämään turvallisuuspuutteiden korjauksen jälkeen

Rannikkovartiosto tarkasti aluksen ensimmäisen kerran perjantaina pommikoirien avustamana, mutta mitään epäilyttävää tai laitonta ei tuolloin löytynyt. Tarkastuksessa havaittiin joitain puutteita laivan turvallisuusvarusteissa ja aluksen piti päästä lähtemään satamasta sen jälkeen, kun havaitut puutteet olisi korjattu. Sen lähtöpäivää ei ollut päätetty, mutta se oli tarkoitus tarkastaa vielä uudestaan ennen sen lähtöä.

Lauantaina viranomaiset tarkastivat aluksen uudelleen. Myöhemmin viranomaiset sanoivat, että laiva oli takavarikoitu "YK:n päätöslauselman mukaisesti", eikä päätös riippunut tarkastusten tuloksista.

– Maailma on huolestunut Pohjois-Korean ydinohjelman vuoksi ja YK:n jäsenenä Filippiinien on tehtävä osansa pakotteiden toimeenpanemiseksi, presidentin tiedottaja sanoi.

YK:n edustajat tarkastavat laivan

Filippiinien viranomaisten mukaan YK:n edustajien on tarkoitus tarkastaa laiva myöhemmin. Lauantainen takavarikko on ensimmäinen kerta, kun uusia pakotteita sovelletaan käytännössä.

Pohjois-Korean suurlähetystö Thaimaassa sanoi perjantaina uutistoimisto AFP:lle "seuraavansa tilannetta tarkasti". Lähetystö hoitaa Pohjois-Korean asioita myös Filippiineillä, missä sillä ei ole omaa lähetystöä. Lauantaina Pohjois-Korean lähetystöt Thaimaassa tai Indonesiassa eivät kommentoineet asiaa AFP:lle.

Jo heinäkuussa 2014 YK:n pakotelistalle asetettu pohjoiskorealainen laivanvarustamo Ocean Maritime Management Company operoi tai kontrolloi nyt mustalle listalle asetettuja 31 alusta, minkä vuoksi niihin YK:n mukaan nyt kohdistetaan pakotteita.

OMMC joutui pakotelistalle sen jälkeen, kun pohjoiskorealainen rahtilaiva pysäytettiin Panamassa vuonna 2013. Laivan havaittiin kuljettavan aseita. Sen tuhansien tonnien sokerilastin alle oli piilotettu muun muassa kaksi MiG-21-hävittäjää.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä