FIM: Talvivaara pakkoraossa
Talvivaaran on pakko onnistua päästövähennyksissä, arvioi pankkiiriliike FIM. Mikäli vähennykset eivät onnistu, koko Talvivaaran kaivosyhtiön olemassaolo vaarantuu. Osakeessa on kuitenkin paljon nousupotentiaalia.
Pankkiiriliike FIM uskoo, että kaivosyhtiö onnistuu päästöjen vähentämisohjelmassaan.
- Päästöjä on onnistuttu vähentämään ja uskomme trendin jatkuvan, sanoo pankkiiriliike maanantaisessa aamukatsauksessaan.
FIM arvioi, että Talvivaaran osakeen hinta on kohtuullinen.
- Vaikka Talvivaara ei koskaan saavuttaisi 50 000 tonnin nikkelintuotantoa, osake on kohtuullisesti hinnoiteltu. 36 000 tonnin tuotannolla ja 18 500 dollarin nikkelin hinnalla osakekohtainen tulos on reilusti yli 0,4 euroa, kun sivutuotteet otetaan huomioon. Osakkkeen hinta heijastaa jo kaikkia tunnettuja ja ehkä tuntemattomiakin riskejä. Lisäksi negatiivinen julkisuus on painanut osakkeen hintaa, sanoo pankkiiriliike.
FIM myös ennakoi, että mikäli velkaiselle yhtiölle ilmaantuisi uusia tuotanto-ongelmia, se lisäisi osakeannin uhkaa.
Toisaalta pankkiiriliike näkee Talvivaaran osakkeessa niin paljon kurssin nousumahdollisuuksia, että on antanut siitä ostosuosituksen.Tavoitehinta on kolme euroa.
FIMin raportin kirjoittamisen jälkeen Talvivaara ilmoitti saavuttaneensa viime vuotisen alennetun tuotantotavoitteensa. Osakekurssi nousi yli 20 prosenttia reiluun kolmeen euroon.
Pankkiiriliike FIM otti kaivosyhtiön seurantaan viime vuoden lopulla
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Oulujärvellä selvittiin säikähdyksellä
Kulunnanpuron suualueella vähennetään veden laadun mittauksia, koska öljypuomit estivät öljytuhon leviämisen Oulujärvelle.
Kajaanissa ei järjestetä debattikisaa
Kajaanin Nuorkauppakamarin torstaille järjestelemä debatoinnin Suomen mestaruuskilpailujen osakilpailu Kajaanissa on peruttu osallistujien vähyyden vuoksi.
Keskustele: Piinaavatko pikku mönkijät sinun pihamaatasi?
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Kainuussa yleisin ongelmanaiheuttaja on lehtokotilo.
Kajaanin AMK valmistautuu irtisanomisiin
Mahdolliset irtisanomiset tehdään 5. heinäkuuta. Ammattikorkeakoulu reagoi vähenevään valtionrahoitukseen kolmessa vaiheessa.
Hammaslääkäriin edelleen pitkä jono
Kainuulaiset joutuvat jonottamaan edelleen liian pitkään hammaslääkäriaikaa. Lääkäriaika sen sijaan järjestyy samassa ajassa kuin muuallakin, eli alle kuukaudessa.
Vammaisten asumisjärjestelyt taas pinnalla
Kainuun maakunta -kuntayhtymä jatkaa suunnittelua vammaisten asumisyksikön siirtämiseksi yhteisiin tiloihin Lohtajalla Kajaanissa.
Käärmeet eivät kaikkoa tappamalla
Jos pihapiiri on käärmeille mieluinen paikka, ne löytävät sinne aina uudestaan karkotuskeinoista huolimatta.
Talvivaaran linnut kuolivat myrkytykseen
Kaivosalueelta löytyneiden lintujen kuolinsyy paljastui Eviran Oulun laboratoriossa tehdyissä tutkimuksissa. Talvivaaran prosessivesialtaasta löydettiin kymmeniä kuolleita lintuja huhtikuun lopussa.
Tappajaetanat tuhoavat pian maaseudulla
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Oulussa on tehty virallinen havainto suurehkosta tappajaetanasta eli espanjansirusta. Kainuussa yleisempi ongelma on pienempi lehtokotilo
Nuoren MM-aerobiccaajan valmentaja hyllytettiin seurasta
Aerobicin maailmanmestaruuskisojen nuorisosarjaan ensi viikolla osallistuvan kajaanilaisen Tanja Martikaisen valmentaja Anna Kokko on vapautettu tehtävistään Kajaani Gymnastic-seurassa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.