Kotimaa |

Finnairin henkilökunta ei suostu enää säästämään

Finnairin lentoemännät ja stuertit eivät ole enää halukkaita säästämään palkoistaan. Henkilökunta on loukkaantunut yhtiön johdon suurista palkkioista, kun samaan aikaan henkilökunnan etuja karsitaan.

Finnairin lentokone.
Kuva: Yle

Lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksen valtuusto pohtii tällä viikolla käynnissä olevien säästöneuvottelujen jatkoa. Yhdistyksen puheenjohtaja Thelma Åkers sanoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että henkilökunta on loukkaantunut ja vihainen siitä, että yhtiön johto sai isoja palkkioita samaan aikaan kun henkilökunnan etuja karsittiin yhtiön kannattavuuden parantamiseksi.

- Varmaan on ymmärrettävää, että tällaisten uutisten jälkeen säästöhalut ovat hyvin vähäiset, lähellä nollaa, lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksen puheenjohtaja Thelma Åkers sanoi.

Finnair on suunnitellut perustavansa uuden erillisen yhtiön pyörittämään tappiollista Euroopan liikennettä. Henkilökunta on saanut hyvin vähän tietoa siitä, minkälaisia kaavailuja työnantajalla on.















Keskustele uutisesta

Finnair maksoi viime vuonna yli 2,7 miljoonan euron palkkiot 18:lle yhtiön avainhenkilölle siitä, että he pysyivät yhtiön palveluksessa toimitusjohtajavaihdoksen siirtymäkauden ajan. Nyt Jyri Häkämies (kok.) sanoo, ettei ollut tietoinen erityisjärjestelyistä. Finnairin lentoemännät ja stuertit taas ovat tyrmistyneitä johtajille jaetuista muhkeista bonuksista. Ovatko bonukset kohtuullisia? Riittääkö sinulla ymmärrystä henkilöstölle?

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä