Talous |

Finnairin Hienonen: Olen surullinen ja järkyttynyt

Finnair puolusti maanantaina rajusti oikeuksiaan toimintojen ulkoistamiseen. Yhtiön toimitusjohtaja Jukka Hienosen mukaan on käsittämätöntä, että yksi henkilöstöryhmä voi päättää vapaina olevien koneiden seisottamisesta, vaikka koneet on ostettu yhtiön rahoilla.

Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen.
Kuva: YLE

Valtakunnansovittelija Esa Lonka ei osannut vielä maanantaina arvioida, milloin lakkoa voidaan sovitella.

Hienosen mukaan tyhjän panttina on ollut kahdeksan konetta.

- Jos jonkun reitin lentäminen ei ole Finnairin kustannusrakenteella mahdollista, mutta FinnCom voisi sitä kannattavasti lentää Finnairilta vuokraamallaan koneella, on absurdia, että tämä halutaan vaikka lakon avulla estää, Hienonen huomautti.

- Pitäisikö nämä koneet vuokrata esimerkiksi Nigeriaan, jossa ne eivät palvelisi Finnairin verkostoa, reitiöstöä eikä suomalaisia asiakkaita eivätkä siten olisi uhkana Finnairin piloteille, Hienonen jatkoi.

Hienonen sanoi lakon tekevän hänet surulliseksi ja järkyttyneeksi.

- Finnair on yhtiö, joka on olemassa vain asiakkaitaan varten ja minusta on käsittämätöntä, että tällaiseen työtaisteluun ryhdytään, kun koko lentoliikenne toimialana käy historian suurinta selviytymiskamppailua. Hienonen sanoi.

Hienosen mielestä on käsittämätöntä, että lentäjät hylkäsivät kolmannen kerran reilun vuoden aikana valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen.

Kaadettu sopimus julki

Finnair julkisti maanantain tiedotustilaisuudessa lentäjien hylkäämän sovintoesityksen. Se olisi pienentänyt palkkoja ja nostanut eläkeikää. Nämä heikennykset olisivat käyneet myös lentäjille.

Uudessa sopimuksessa lentäjiä hiersi tytäryhtiöpykälien kautta ainakin osin avautuva mahdollisuus koneiden vuokraamiseen. Silloin vuokraaja vastaisi myös henkilöstön palkkaamisesta.

Uudessa sopimuksen mukaan lentäjät olisivat päässeet neuvottelemaan , mutta ei enää sopimaan järjestelyjen vaikutuksista omaan asemaansa, jos Finnair hankkisi tai perustaisi uusia tytäryhtiöitä. Nykysopimuksessa lentäjien kanssa on sovittava.

Suomen Liikennelentäjien liiton puheenjohtaja Kristian Rintalan mukaan kyse on siitä, onko Finnairin lennoilla Finnairin lentäjiä ja noudatetaanko niillä Finnairin työehtoja.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä