Finnairin lentoemännät ja stuertit alkavat tehdä palkatonta työtä
Finnair ja Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistys ovat sopineet 5 prosentin palkanalennuksesta. Käytännössä lentoemäntien ja stuerttien palkanalennus toteutetaan siten, että lentoemännät tekevät Finnairille 11 päivää palkatonta työtä.
Palkanalennus astuu voimaan lokakuun alussa ja päättyy ensi vuoden lopussa. Myöskään kannustinpalkkioita ei makseta. Jo sovittu yleiskorotus maksetaan vasta nyt tehdyn sopimuksen umpeuduttua.
Sopimus on osa Finnairin vakautussopimusta. Sopimus säästää matkustamohenkilökunnan kuluja 12,3 miljoonaa euroa, mikä on osa aiemmin julkaistua säästöohjelmaa. Sopimus ei koske lentäjiä.
Finnairille työskentelee pääluottamusmies Esa Heimosen mukaan 1 700–1 800 lentoemäntää ja stuerttia. Keskipalkka on noin 2 700 euroa, Heimonen kertoo.
Palkka tulee, jos irtisanomiset alkavat
Matkustamopalveluosaston johtajan Kati Lehesmaan mukaan irtisanomisilta vältytään, vaikka sopimuksen ratkaisut eivät ole helppoja.
Jos Finnair sopimuksesta huolimatta alkaa irtisanoa lentoemäntiä ja stuertteja, palkattomat työpäivät muutetaan palkallisiksi, kertoo Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksen puheenjohtaja Thelma Åkers.
Finnairin taloutta sopimus ei yksin pelasta. Finnairilla on käynnissä säästöohjelma, jossa pyritään 100 miljoonan euron säästöihin.
Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienonen erosi viime kuussa. Ero oli vastalause Finnairin työntekijöiden ammattiyhdistysten palkkapolitiikalle, jota Hienonen haukkui joustamattomaksi.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.