Flybe lisää lentoja Kajaaniin
Lentoyhtiö Flybe aloittaa uuden aamuvuoron Kajaanin ja Helsingin välillä. Aamuvuoron lisäys nostaa Kajaanin yhdeksi Flyben liikennöidyimmäksi reitiksi Suomessa, kun jatkossa reitillä lennetään neljä vuoroa päivässä.
Lentoyhtiö Flybe on kuunnellut tarkasti palautetta Kajaanin reitin matkustajiltaan ja muokkaa aikataulujansa sopivammaksi Kainuun liikematkustajille. Kajaanin Helsinki reitillä lennetään uusi aamuvuoro 14. tammikuuta lähtien. Muut aikataulut pysyvät entisellään.
- Olemme alueiden oma lentoyhtiö, joten haluamme mahdollistaa Kainuun elinkeinoelämälle elintärkeät yhteydet Kajaanista maailmalle ja toisin päin, kertoo Flyben kaupallinen johtaja Fred Kochak.
Maanantaista torstaihin lisättävä uusi aamuvuoro saapuu Kajaaniin kello 9.45 ja lähtee Kajaanista Helsinkiin kello 10.10.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Rotukissojen vakuutussummat pyörivät jopa tuhansissa euroissa
Omistajat vakuuttavat kissojaan vuosi vuodelta enemmän. Yksi vakuutus maksaa keskimäärin tuhat euroa. Vakuutuksen hinta määräytyy kissan arvon mukaan. Myös maatiaiskissoja vakuutetaan.
Vuoden nuoren taiteilijan omalaatuiset ihmishahmot ruokkivat yleisön muistoja
Vuoden nuori taitelija Jarno Vesala pääsi toteuttamaan unelmansa näyttelyn rakentamisesta suureen tilaan. Tampereen taidemuseossa avautuvassa näyttelyssä uudet teokset täydentävät vanhojen aloittamaa omalaatuista tarinaa.
Jaakko Teppo vihdoinkin Finlandia-taloon
Kansantaiteilija Jaakko Teppo viettää 60-vuotisjuhlaansa kiertueella loppuvuodesta. 1980- ja 90-luvuilla ahkerasti maata kiertänyt artisti joutui lopettamaan esiintymiset 1994 aivoinfarktin takia. Viime vuosina miestä ovat työllistäneet omiin teksteihin perustuvat musikaalikiertueet.
Uusi laki tuotti tulosta: Suomeen 10 000 uutta kansalaista
Suomi sai viime vuonna ennätysmäärän uusia kansalaisia. Tähän pyrittiin, kun kansalaisuuslakia muutettiin. Hakemusten odotetaan lisääntyvän vuosi vuodelta.
Testaa onko sinusta Suomen kansalaiseksi
Kansalaisuuden saaminen jää useimmiten kiinni kielitaidosta. Kokeile suomen kielikoetta ja päätä, onko se mielestäsi liian helppo tai vaikea.
Kolme nuorta loukkaantui mopokolarissa Lahdessa
Mopon 16-vuotias kuljettaja ja kyydissä istunut poika loukkasivat jalkansa törmättyään henkilöauton kylkeen. Auton matkustaja loukkasi olkapäänsä.
Naisten Kymppi täyttää 30 vuotta
Helsingissä juostaan samalla Tyttöjen Kymppi, jonka osallistumismaksusta osa menee Tyttöjen Talolle.
Mikä muuttui ananasmehujupakan jälkeen - vai muuttuiko mikään?
Suomalaisilla kauppaketjuilla olisi tutkijan mukaan paljon parannettavaa tuotannon vastuullisuudessa kehitysmaissa. Pitkien tuotantoketjujen taakse on kuitenkin lähes mahdotonta nähdä ja valvoa niitä. Kaupan omien tuotemerkkien ihmisoikeusrikkomukset paljastanutta tutkijaa odottaa oikeuskäsittely Thaimaassa.
Siivouspäivän kirpputoreissa 2 800 myyntipaikkaa
Kierrätystapahtuma laajeni 89 paikkakunnalle. Mukana oli reilut 2 800 myyntipaikkaa.
Pussy Riot netissä: Meillä ei ollut edes aikomusta esiintyä festivaaleilla
Pussy Riotin nimissä kirjoitetun tekstin mukaan ryhmä ei koskaan kerro esiintymisistään etukäteen.
